Matka Edeniin (2011)

Ohjaus: Rax Rinnekangas

2011

★★★☆☆

Poikkitaiteellisia rajoja rikkoneen ohjaaja, kirjailija ja valokuvaaja Rax Rinnekankaan ensimmäinen pitkä fiktioelokuva on harvinainen ilmestys. Kaupallisia lajityyppimäärittelyjä välttelevä teos on syntynyt paljon vaativan ja paljon kysyvän taiteen ehdoilla, ilman yleisön mielistelyn kompromisseja. Jo sen alun kuvat taiteilijasta studiollaan salpaavat hengen kauneudellaan ja luovat odotuksia poikkeuksellisen syventyneestä ilmaisukielestä.

Kunnianhimoinen kuvallisuus tavoittelee sisällön ikuisuuspohdiskelujen tasoa, harrasta ajattomuutta, usein ihailtavasti, mutta toisinaan arkisemmin. Katsomiskokemus on hiljentävä, meditatiivinen matka ihmisen sisimpään. Keskittyneisyydessään tyyli on läheistä sukua Pirjo Honkasalon tuoreimmalle dokumenttielokuvalle Ito - Seitti - kilvoittelijan päiväkirja (2010). Henkilökuvauksen ja juonen osalta Matka Edeniin (2011) tuntuukin enemmän havainnoivalta kuin sepittävältä.

Kamera kulkee kahden miehen mukana Pohjois-Espanjan maaseudulla. Kirkoissa ja luostareissa kiertelevät ystävykset koittavat niiden seinillä roikkuvia maalauksia tulkitessaan ymmärtää taidetta, elämää ja itseään. Puhetta kuullaan useimmiten hämärässä, muutoin rikkumattomassa hiljaisuudessa tai sisäisenä selostuksena. Modernin maailman meteli on jossain muualla kuin näiden henkilöjen riesana, mutta heidän mielenmyllerryksensä ei pysy siltikään vaiti.

Molempien harteilla painaa onneton trauma, Suomessa asuvalla baskisäveltäjällä auto-onnettomuus, jonka vuoksi hänen tyttärensä makaa koomassa helsinkiläisessä sairaalassa. Sveitsiläinen piirtäjä potee luomisen ongelmaa, koska hänen opus magnuksensa malli on päättänyt lopettaa yhteistyön. Taustalla miesten mieltä askarruttaa Raamatun suuri kysymys, Aatamin ja Eevan viimeiset hetket paratiisissa.

Trendeistä piittaamaton Rinnekangas käsittelee klassisista elokuvista tuttuja teemoja: synnin lumoa, syyllisyyden tuskaa sekä ihmeen ja anteeksiannon mahdollisuutta. Teoksen tummasävyisen vakavuuden tulkitsee helposti väärin synkkyydeksi, vaikka elokuvassa on luottavainen, elämänmyönteinen sanoma. Lopputulos on yksinkertaisen asetelmansa takana monille tulkinnoille avoin, epätavallinen tie-elokuva.