Merelle (2010)

Ohjaus: Pedro Gonzales-Rubio

★★★☆☆

Meksikon Karibian puoleisella rannikolla sijaitsevan Banco Chinchorron koralliriutalla maya-intiaaneista polveutuva perhe elää trooppista askeesia ja paratiisimerta turkoosin veden ympäröimällä rantakaistaleella hankkien elantonsa sukeltamalla kalaa ja rapuja horisontin takana siintävän sivilisaation herkkusuille.

Uhanalaisella atollilla päivittäiseen työhönsä paneutuvien ihmisten arjesta puuttuvat massaturismin lisäksi monet muutkin kehittyvän talouden aineelliset mittarit. Vain isoisän toista rannetta komistava kultainen kello, särisevä radio ja putputtavan paatin bensamoottori muistuttavat modernin maailman olemassaolosta.

Elleivät Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui olisi omistaneet uraansa poronhoitoa harjoittavaa pohjoista paimentolaisväkeä olevien nenetsien katoavan perinteen kuvaukseen, saattaisivat he kiinnostua etelämpää löytyvästä alkuperäiskansasta.

Meksikolaisen Pedro Gonzales-Rubion kansantieteellistä lähestymistapaa jäljittelevän dokumenttielokuvan kerrotaan sisältävän joitain fiktiivisiäkin elementtejä, joista en kuitenkaan kiinnostunut ottamaan selvää teoksen rikkumattomasta hiljaisuudesta vaikuttuneena. Sitä paitsi elokuvan henkilöt esiintyvät omina itseinään omassa elinympäristössään, joten moitteille ei ole sijaa.

Hädin tuskin tunnin ja vartin kesto estää tehokkaasti länsimaalaisille suunnattua maisemamaalailua eli teennäistä tunteellisuutta. Ytimessä on nuoren pojan suhde kaukaiseen isään, jonka romanssi roomalaiseen kaupunkiäitiin ei kestänyt juurten erilaisuutta.

Kaikesta päätellen pieni Natan saa silti vapaasti tutustua kumpaankin vanhempaansa ja perimäänsä sekä aikanaan tehdä itse valintansa elämäntapojen välillä.

Meditatiivisesti latautuneen "juonen" välityksellä hahmottuu kuva kalastaperheen terveestä luontosuhteesta, jossa meri on kaiken ravinnon, siis kunnioituksen lähde.
Aamusta iltaan puuhasteltavien askareiden välttämättömyys ja tekemisen samanaikainen sanaton kiireettömyys mahdollistavat ymmärtää enemmän kuin vähäisestä vuoropuhelusta uskaltaa odottaa.

Metsänhoitaja Paavo Haavikko allekirjoittaisi runollisen elokuvan alleviivaamattoman viestin hartaasta työstä ja perheestä elämän sisältönä.