Ohjaus: Julian Schnabel
★★★☆☆
Siionistiseen perheeseen syntynyt Julian Schnabel tarttuu neljännessä ohjauksessaan aiheeseen, jota hän ei ehkä enää voinut tai halunnut kiertää.
Aikaisemmissa teoksissaan hän on jo sivunnut itseään taidemaalari Jean-Michel Basquiatissa, runoilija Reinaldo Arenasissa ja päätoimittaja-kirjailija Jean-Dominique Baubyssa, mutta ponnistaa nyt yksilötasolta laveampaan ryhmävalaisuun. Jaetun maan kysymystä käsittelevä historiateos on kronologinen esitys kahden kansan tulehtuneista väleistä pyhällä maalla palestiinalaisnaisten silmin aina Israelin valtion perustamisesta intifadan kautta 1990-luvun alkuun ja Oslon sopimukseen, joka on edelleen täyttämättä.
Todellisiin ihmisiin ja tapahtumiin pohjautuvassa elokuvassa näkökulman kohdistuminen pitkittyneen konfliktin köyhempään osapuoleen johtaa moraaliseen valintaan. Henkilöt joutuvat vuorollaan päättämään pragmaattisen kanssaelon, passiivisen vastarinnan ja poliittisen aktivismin väliltä koittaessaan rakentaa elämäänsä pommien ja pillien varjossa.
Tyttöjen sisäoppilaitosta johtavan Hindin ratkaisu on tarjota hädänalaisille lapsille turvapaikka ja propagandasta suljettu satama, mutta oppilaaksi tulleen elokuvan nimihenkilön täytyy silti vartuttuaan ja kärsimyksille havahduttuaan ymmärtää itse, minkälaisilla keinoilla kestävää ratkaisua voidaan rakentaa. Huutavan vääryyden keskellä yksinhuoltajaisän opetukset ovat kapinoivalle tytölle nöyristelevää alamaisuutta, jolta vain aseellinen kumous voisi katkaista siivet.
Väkivaltaa vastaan
Schnabel näyttää, kuinka helppoa ja houkuttelevaa väkivalta on ilmapiirissä, missä vahvempi voi nöyryyttää heikompaansa. Oikeutetun koston periaate käytännössä tarkoittaa kuitenkin katkeamatonta kauhun kierrettä. Schnabelin tulkintaa voi ainakin pitää jos ei nyt suoraan Israelin niin väkivallan vastaisena. Ennakkoluulot toista kohtaan ovat silti kummassakin leirissä yhtäläiset, eikä niistä pääse ilman välittömän keskusteluyhteyden avaamista.
Selvimmin ohjaaja syyllistyy kaunisteluun kuitatessaan kotimaansa ja sodan kolmannen osapuolen Yhdysvaltojen osuuden tapahtumissa. Tärkeästä yhteiskunnallisesta aiheesta valveutumispisteet pokkaamassa käyvä Willem Dafoesaa piipahtaa rehdin upseerin roolissa kuin muistuttamassa amerikkalaisten muka aina olleen puolueeton rauhanvälittäjä kuviossa.
Surullisen jälkikaiun asiapitoiselle elokuvalle antoi näyttelijä Juliano Mer-Khamisin salamurha, jossa tämä ammuttiin perustamansa teatterin edustalle. Luovan ja itsenäisen ajattelun vaihtoehtoa tarjonneissa näytelmäprojekteissa sikäläiset nuoret saivat tilaisuuden laajentaa maailmankuvaansa ja sanoutua irti kuolemaa kaupustelevien kurjien vihaisista julistuksista. Sekin työ jäi kesken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti