Ohjaus: Martin Campbell
★☆☆☆☆
Oikeutetun koston ympärille asetelmansa ja teemansa rakentavissa amerikkalaisissa rikoselokuvissa toistetaan usein kaavaa perheensä menettäneestä tai sitä pelastamaan lähtevästä isästä, joka lain pykälistä piittaamatta raivaa tiensä rikollisten jäljille pyyhkäistäkseen heidät maan rakoon synneistään.
Malli edellyttää alkuperäisen rikoksen raakuutta ja peruuttamattomuutta, joita vasten säntillisenä kansalaisena tähän asti eläneen vanhemman katkeruuden ryöpsähdyksiä sitten tarkastellaan. Sokean, hitaan ja osaamattoman virkakoneiston apuun ei tietenkään saata luottaa, joten oikeutta haluavan on käytävä taistoon yksin kaikkea vastaan.
Isä vai tytär tähtäimessä?
Kivikautista moraalia tulkitseva isukki on tällä kertaa bostonilainen rikosetsivä, jonka aikuinen tytär kuolee kodin kuistille naamioituneiden tappajien ampumiin luoteihin. Poliisilaitoksella tapausta syynätään ammattilaisen pään menoksi suunniteltuna ja vain sattuman kautta sivullisen uhrin vaatineena iskuna, mutta surusta päättäväistä tarmoa pumppaava etsivä päättelee omissa selvityksissään toisin.
Valtion kylkeen liimautuneessa yksityisessä asetehtaassa työskennellyt tytär oli saanut vihiä laitoksen laittomuuksista, mutta hänen yrityksensä tuoda salainen asia julki olivat törmänneet seinään.
Perustuu televisiosarjaan
Vähänkin kokeneemmalle elokuvanharrastajalle jo filmin ensitahdit paljastavat toteutuksen tylsän rutiinimaisuuden. Tarinaa ei kuitenkaan ole poimittu halpahallin roskakorista kuten luulisi, sillä se perustuu BBC:lle tehtyyn televisiosarjaan.
Ohjelmaa näkemättäkin uskallan väittää skenaarion kelvanneen jenkkituottajille ja elokuvaprojektin pimeälle päätähdelle ainoastaan väkivaltaisemmassa muodossa. Poliitikkojen ja yritysjohtajien ahneus antaa helpon tekosyyn ylimalkaiseen mässäilyyn, mutta tunnemanipuloinnin huippua edustavat takaumat isän ja tyttären aurinkoisista onnen hetkistä. Niiden ainoana motiivina on nostattaa tilien tasaamiseen yllyttävää kiukkua.
Sarjan ja siitä amerikkalaisfilmatisoinnin sorvannut Martin Campbell on tarpeeksi mitätön ohjaaja pysytelläkseen visusti syrjässä kärsijän kaapuun taas astuvan Mel Gibsonin sooloiluista. Rankaisija onkin selvästi lähempänä vanhatestamentillista maailmankatsomusta julistavaa teräsmiessaarnaajaa kuin katurealistista ammattihaukkaa. Masokistina ja sadistina mies on syyttäjä, tuomari ja teurastaja samalla kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti