Richard Nixonin salamurha (2004)

Ohjaus: Niels Mueller

★★★★☆

Richard Nixonin salamurha (2004) lukeutuu niihin keskihintaisiin suurten studioiden ulkopuolella valmistettuihin tasokkaisiin amerikkalaiselokuviin, joita Hollywoodin muuttuneissa tuotanto-olosuhteissa syntyy vuosi vuodelta vähemmän.

Aihe eteni vaiherikkaiden valmistelujen kautta tuotantoon vasta, kun laatutietoinen Sean Penn kiinnostui elokuvan pääroolista. Tuotantoportaaseen löytyikin sen jälkeen tähtinimiä aina Alexander Paynea, Leonardo DiCapriota ja Alfonso Cuarónia myöten.

Niels Muellerin esikoisohjauksessa on paljon samaa umpioitunutta sieluntuskaa ja pakkomielteen kiehauttamaa kiukkua kuin Pennin omissa ohjauksissa.

Elokuva kertoo Sam Bicke -nimisestä miehestä. Hahmon tosiasiallinen esikuva on Samuel Byck, joka ammuttiin Baltimoren lentokentällä helmikuussa 1974 sieppaamansa matkustajakoneen ohjaamoon hänen pakottaessaan lentäjää ohjastamaan suihkarin kiitoradalle ja kohti Valkoista taloa Washingtoniin.

Omasta yrityksestä haaveileva, mutta huonekalumyyjänkin paikalta potkut saava miekkonen on vaimonsa jättämä turhautunut häviäjä, joka jonkinlaisena vääryydelle yliherkkänä ilmapuntarina mittaa sosiaalisen ympäristön epäkohtia, joiden syntipukiksi hän leimaa televisiossa tyhjää tarinoivan presidentin.

Kaikkien kohdalle joskus osuvan arkipäiväisen ahdistuksen purkautuminen silmittömäksi väkivallaksi ei ole seurausta vain yhden yksilön sairastumisesta, vaan sitä ruokkivan kulttuuriperinnön saastumisesta.

Miehen vihoviimeiseen yritykseen olla olemassa ohjaaja suhtautuu viileällä etäisyydellä moralisoimatta päähenkilön toimia. Elokuva käyttää klassista musiikkia vieraantuneisuutta ja toista todellisuutta rytmittävänä taustana kuten Gus Van Sant Elephantissa (2003) tai Peter Weir teoksessaan Huviretki hirttopaikalle (1975), ja suhtautuu henkisen ahdistuksen fyysisiin seurauksiin kyynisen toteavasti.

”Kärsivälliset eivät peri maata, koska maa kuuluu öykkäreille”, itsesäälissä rypevä päähenkilö toteaa synkässä yksinpuhelussaan ja päätyy haaveiden haaksirikossaan mitättömäksi uutisviihteen sivujuonteeksi, kuten turruttavan maailman yleisilmeeseen hyvin sopiikin.