Saunavieras (2012)

Ohjaus: Anssi Mänttäri

★☆☆☆☆☆

Eräs arvovaltainen elokuvakriitikko on kutsunut Anssi Mänttäriä kaikkien aikojen aliarvostetuimmaksi suomalaisohjaajaksi. Se on paljon sanottu elokuvantekijästä, joka ei olekaan viihtynyt valtavirrassa, ollut kysytty palkintogaaloissa tai seurannut ajan trendejä.

Saatan siis arvostelijana lukeutua siihen muotitietoiseen, kapeasta ja kaupallisesta näkökulmasta valkokangasta tuijottelevaan harrastajapolveen, jota mainittu arvostelija moittii, kun en innostu hehkuttamaan Mänttärin tuoreintakaan ohjaustyötä. Voin silti myöntää ohjaajan pysyneen uskollisena ennen kaikkea itselleen, mikä on tyylikästä viettelyksille alttiissa nykyelokuvassa.

Samalla hän antaa vastentahtoisen vastauksen hyvään kysymykseen, millaiselta kotimainen elokuva näyttäisi ilman julkista rahoitusta. Mänttäri ei siis saanut elokuvaansa senttiäkään elokuvasäätiöltä, mutta toisaalta halvalla työskentelemään tottuneelle ohjaajalle se ei ole ennenkään muodostanut ylittämätöntä tuotantokynnystä.

Silti Saunavieras (2012) on vasta hänen toinen teoksensa tällä vuosituhannella. Heikki Turusen romaaniin perustuvan Joensuun Ellin (2004) tavoin se on kaupunkikeskittymien ulkopuolelle sijoittuva provinssifilmi, mutta ilman maaseutukuvauksille ominaista maisemilla mielistelyä, menneen haikailua ja tanssilavaromantiikkaa. Kansaamme kuvatessaan hän katsoo meitä aina hiukan marginaalista.

Viinaa ja saunaa

Köyhät kulissit ovat lähempänä kamarielokuvan minimalismia ja paikoin häiritsevän epäskarppi kamera henkilöiden sielua, josta kieltämättä johdonmukainen Mänttäri möyhii taas esiin viinapirua, lihannälkää ja katkeraa pettymystä, suomalaisten miesten kohtalonkysymyksiä siis. Henkilö- ja dialogikeskeisenä ohjaajana hän pestaa rooleihin luottomiehiä muutamasta 1990-luvun onnistuneimmasta filmistään, Mestarissa (1992) haukkatoimittajaa esittävän Kari Väänäsen keskeiseen pääosaan ja Palkkasoturin (1997) Ilkka Heiskasen juonen käynnistäväksi petetyksi aviomieheksi, jota juoppo kirjailija luikkii housut nilkoissa karkuun erektiostaan tuskin päässeenä filmin avauskohtauksessa.

Lappiin metsälammen rantaan nousseen kelohongan omistaja on kynäniekkana kuuluisuuteen kohonnut öykkäri, naissankari ja sovinisti. Juominkien edetessä pillut, huorat ja muut mauttomuudet sikiävät hänen suussaan kuin itsestään. Pihaan kutsumatta saapunut, geologiksi esittäytyvä vieras kuuntelee isännän marinaa kuitenkin säikähtämättä ja suostuu saunakaveriksi.

Epäsuhta miesten välillä osoittautuu heti suureksi, sillä kirjailija on myyntiluvuista humaltunut hamppari, kun taas kumisaappaisiin sonnustautunut tutkija paljastuu lukeneeksi ja sanansa tarkkaan valitsevaksi pohdiskelijaksi. Erilaisten persoonien lähentymiselle ei siis luulisi olevan edellytyksiä.

Edellisen kiriminen karvan alle kaatokänniin johdattaa silti keskustelua aina vain tunnustuksellisempiin suuntiin, kunnes vierailijastakin alkaa tihkua tietoa. Siksi kahdenkeskisyyden katkeaminen varhain vaikuttaa tarkoitusperät jo tietäen epäuskottavalta, käänteen korjaaminen myöhemmin taas turhalta riskin ottamiselta toiselta päähenkilöltä. Pitäytyminen alun suppeudessa olisi luultavasti jäntevöittänyt niin ilmapiirin kuin ajatuksenkin kireämmäksi, mutta tuskin korjannut kokonaan motivointien horjuvuutta.

Retku kaipaakin arvostusta

Vaikka Väänäsen ehdottoman antaumuksellinen rooli piirtää tunnistettavan kuvan supisuomalaisesta mestaroivasta mulkvistista, tuntuvat siihen iskostetut taiteilijamyytit myös kliseisiltä. Totta kai käy ilmi, että rikastunut retku kaipaa oikeasti arvostusta eikä vain mammonalla ostettuja huviloita.

Aiheitaan ja teemojaan jo tässä mainituista, mutta muistakin Mänttärin elokuvista poimiva Saunavieras on ulkoasultaan ehta halpis säröineen, joista nälviminen tuntuu tarpeettomalta. Sen sisällössä keski-ikäisiä miehiä sovitetaan säälittävien reppanoiden, rellestävien räyhähenkien ja jäyhien moralistien kurjiin kehyksiin. Jossain mielessä siis Aku Louhimiehen yhteistyö näyttelijä Mikko Koukin kanssa on jatkanut tätä kotimaisen elokuvan suurta kaarta modernissa kaupunkiympäristössä.