Ohjaus: Martin Provost
★★★☆☆
Ranskan Jusseja eli Césareita viime talvena peräti seitsemän kappaletta niiannut Séraphine(2008) palkittiin vuoden parhaana ranskalaiselokuvana ja muun muassa musiikistaan, alkuperäiskäsikirjoituksestaan ja naispääosasta, jossa esiintyy Yolande Moreau.
Se kertoo ikänsä hanttihommissa huhkineesta työläisnaisesta, joka raskaan päivätyönsä jälkeen maalaa iltaisin ja öisin tauluja, joista kukaan ei pahemmin tiedä tai ole kiinnostunut.
Vasta kun Ranskan maaseudulla asuvan saksalaiskeräilijä Wilhelm Uhden – Picasson ja Rousseaun löytäjä – katse osuu yhteen hedelmäasetelmaan ja hän saa kuulla taulun tekijäksi talossaan lattialla kyykkivän terhakkaan pyykkärieukon, alkaa unohduksessa uurastavan taiteilijan toiveisiin tarttua villaa.
Ensimmäinen maailmansota kuitenkin katkaisee lupaavasti käynnistyneen yhteistyön tylysti. Vasta vuosien kuluttua Séraphine de Senlis`n nimellä työnsä signeeraava maalari nousee kuuluisuuteen.
Martin Provostin hallitun sivistyneessä filmatisoinnissa pääroolin Moreau pälyilee tarkasti. Hänen koreilemattomuutensa venyy niin sivistystä vaille jääneen maalaiserakon karkeuteen kuin mielenterveyden horjumista ennakoiviin uskonnollisen herätysluomisen houreisiin.
Näkemyksellisen mesenaatin homoseksuaalisuus täsmentää yhteistyökumppaneista kahden yksinäisen parivaljakon. Taiteellisina sieluina he voivat edes auttavasti ymmärtää toisiaan ja ylittää hierarkiaa ilmentävät luokkamuurit. Lahjakkuus on syntymäaarre, mutta kukoistaakseen lahjaa on ruokittava viisaasti ja työtä pelkäämättä.
Kerronnaltaan tasapaksuna pastoraalipookkina ja juonielokuvana Séraphine ei ole lainkaan vallankumouksellinen teos, mutta Martin Provostin tyylikäs ohjaus vahvistaa sen hivenen ohkaista sisältöä kantavammaksi. Harvoin menee näin päin.
Michael Galasson jylhä musiikki johdattaa päähenkilön mielenmaisemaan vievään vahvajuuriseen loppukuvaan, joka vetoaa ainakin Tarkovskia ihaileviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti