Tähtitaivas talon yllä (2012)

Ohjaus: Saara Cantell

★☆☆☆☆

Saara Cantellin kolmas ohjaus ei ole 1990-luvun amerikkalaisissa vaihtoehtofilmeissä yleistyneessä mielessä lainkaan episodielokuva, vaikka se on rakenteeltaan kolmijakoinen.

Lawrence Kasdanin, Robert Altmanin ja Paul Thomas Andersonin mosaiikeissa samaa yhteisöä kansoittavan lavean ihmisjoukon tiet risteilevät toisiinsa korostaen elämän sattumanvaraisuutta. Suomessa esimerkkejä ovat Jarmo Lampelan Joki (2001) ja Aku Louhimiehen Paha maa (2004).

Myös Cantellin edellinen, monin tavoin onnistunut Kohtaamisia (2010) perustuu vastaavaan irrallisuuteen. Siinä ohjaaja käyttää rohkeasti ilmaisunvapauttaan yhdistellessään leikkaamattomia kohtauksia yhteen jonkin lavastuksen mitättömältä vaikuttavan yksityiskohdan avustuksella ja niitatessaan miehet sisällön sukupuolinäkökulmassa hyysättäviksi lurjuksiksi.

Naisteema jatkuu keskeisenä ohjaajan uutuudessa, joka on kuitenkin selvästi edeltäjäänsä heppoisempi elokuva sekä visuaalisesti että ajatuksellisesti. Sitä katsoo kuin kolmea, pieneen televisioruutuun suunnattua erillistä lyhytelokuvaa, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin yhdelle vanhalle sukutilalle. Opettaja Saima elää jatkosotaa vuonna 1942, tytär Tuulikki 1970-luvun loppua ja koulutettu Salla nykyaikaa.

Sota, vapaus ja rauha

Kyläkoululla työskentelevän kansankynttilän puoliso on rintamalla, mutta talolle töihin saapuvista sotapojista toinen osoittautuu lukeneeksi herrasmieheksi. Romanttiset silmäilyt eivät jää ympäristössä noteeraamatta, vaikka velvoite pitääkin tunnetta aisoissa.

Juuri eronneen yksinhuoltajaäidin ja Ruotsista Suomen maaseudulle palanneen tutkijan parisuhdepulmat tuntuvat opettajan aseman rinnalla pieniltä ja toisiaan liikaa muistuttavilta. Vastaava ongelma ulottuu teoksen esteettiseen ylöspanoon, jossa on outoa teatraalisuutta ja kuivaa asetelmallisuutta kautta linjan.

Elokuvassa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi ristiriitaa ja draamaa, jotta se puhuttelisi henkilöittensä vaiheilulla. Varovainen loppukaan ei oikeastaan kerro mitään vaan vaikuttaa pinnistellyltä. Näyttelijätyö on väkinäistä.

Pitkän siivun historiaa kartoittava Tähtitaivas talon yllä (2012) voisi tiivistyä suureksikin kansalliseksi kertomukseksi yhden suvun naisten näkymättömästä napanuorasta sodan, rauhan ja vapauden vaihtuvissa olosuhteissa. Cantell tarkoittaa ilmeisen hyvää, mutta lopputulos junnaa paikallaan ja muistuttaa koulunäytelmää.