Ohjaus: Steven Soderbergh
★★☆☆☆
Steven Soderberg pumppaa todenmukaisuutta tavoittelevassa katastrofielokuvassaan primitiivipeloista ja kollektiivisesta joukkohysteriasta käyttäen hälytyssireeninään eksponentiaalisen kasvun käyriä ja matemaattisia todennäköisyyksiä. Kun espanjantaudin tai sikainfluenssan kaltaiset tappajapöpöt yltyvät pandemiaksi, jonka kuolleisuusprosentti huitelee latvoja, kohtaamme modernin sivilisaatiomme voimattomuuden täydessä karmeudessaan.
Jos aiheesta ei synny vangitsevaa elokuvaa, saa formalistinen ohjaaja syyttää vain itseään.
Maapallon kolkalta toiselle sinkoileva kerronta, puolentusinaa tasavertaista henkilöä ja uutisrealismia jäljittelevä ilmaisutyyli kannattelevat sinänsä simppeliä juonta terveyttä uhkaavan taudin leviämisestä. Tuntemattoman viruksen räjähdysmäinen eteneminen Hongkongissa vierailleen amerikkalaisnaisen kontakteista yhä laajempiin ihmisjoukkoihin, uusiin maihin ja mantereille synnyttää hälyttävän tilanteen, jonka kauhukuvamaista kriisiytymistä seuraillaan terveysviranomaisten ja järkyttyneiden kansalaisten silmin.
Lännen valkonaamat
Viileästi näkökulmaa vaihdellessaan teos valottaa uskottavimmin edellisten protokollaa ongelman ymmärtämisessä, rajaamisessa ja ratkaisemisessa. Jälkimmäisten selviytymiskamppailussa painotukset ovat ihmisten perimmäisissä heikkouksissa mutta myös ennakkoluuloisessa melodraamassa, kun kaiken peliin laittava tutkija ja rehti lähiöisä täsmentyvät lännen uhrautuvaisiksi valkonaamoiksi. Virukseen kuolleen äidin syrjähypyn tulkitsee puolestaan naista syyllistäväksi loukkaukseksi, koska vain hän saa erehdyksessä kasvot.
Eniten haksahdukset harmittavat juuri Tartunnan (2011) ja Trafficin (2000) kaltaisissa, yhteiskunnallista merkitystä sisältävissä ja eettisiäkin kysymyksiä vallankäytön globaaleista ristiriidoista esittävissä käsikirjoituksissa. Harkitsemattomat vedot osuvat silmään tasapuolisuutta ja kriittistä asiasisältöä arvostavissa, sensaatiohakuisuutta sinänsä välttelevissä elokuvissa.
Vaikka sota viruksia tai huumeita vastaan olisikin pelkkää viivytystaistelua, Soderberghilla on aina heittää kehään joku arvomaailmaltaan jämäkkä moralisti läksyttämään hairahtuneita ja johtamaan taipuneita. Viihteen nykytrendit puoltavat suosittua bloggaajaa, joka arvostelee terveysorganisaatioita isojen lääkefirmojen palvelemisesta. Silti tuntuu kuin elokuva asettuisi instituutioiden taakse epäilemään verkkotoimittajan motiiveja korostamalla tämän ärsyttävyyttä ja jopa rumentamalla Jude Lawn ulkonäköä. Tämä kaikki on omiaan hämärtämään kokonaisuutta, jonka osumat vaikuttavat haja-ammunnan tuloksilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti