The Avengers (2012)

Ohjaus: Joss Whedon

★★☆☆☆

Marvelin luomuksista Kostajat-sarjakuva sai alkunsa vuonna 1963 sisältäen jonkinlaisen supersankarien Dream Teamin, unelmajoukkueen. Sen jäsenistä kaikilla on jokin erityinen kyky tai voima.

Niinpä panssaroitua ohjusta muistuttavalle Iron Manille, vihreälle jätille Hulkille, puolijumala Thorille, Kapteeni Amerikalle, jousipyssymies Haukansilmälle ja ainoalle naisjäsenelle Mustalle leskelle on käyttöä taistelussa sellaista pahaa vastaan, joka ilman kaikkien lahjojen kombinaatiota olisi mahdoton pysäyttää – tai ainakin siitä olettamuksesta katsoja lähtee, koska otaksuu moiselle koplalle erityisen vaikeaa tehtävää.

Muita heikommin varustellun Haukansilmän loitsuaminen vihollisleirin palvelukseen käykin nopsaan ja se muodostaa Joss Whedonin ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan yhden tarinansäikeen. Velhomaisesta aivopesusta vastaava Loki on kaukaisen Asgardin jumalan katkeroitunut ottopoika, joka salaisen energiakuution amerikkalaisilta varastettuaan suunnittelee maapallon valtausta ja ihmiskunnan orjuutusta.

Juonta ei siis voi järin omaperäiseksi syyttää, kun turvajärjestön yksisilmäinen pamppu, Samuel L. Jackson, kokoaa tiimin yhteen estääkseen miekkosen metkut. Taas kun märehditään sitä, onnistuuko eripurainen joukko kokoamaan voimansa yhteiseen kamppailuun.

Tyydyttävä tasapaino

Pääasiassa television puolella pitkissä sarjoissa vaikuttanut Whedon on saanut aikaan viihdyttävän supersankarifilmatisoinnin, jonka valtteihin lukeutuvat muun muassa yläluokkaista brittiaksenttia sarkasmiinsa iskevä pääpahis ja muutenkin oikein onnistuneet ja ajoitetut vitsit.

On ehkä makuasia, mutta moni sarjakuvaelokuvista on kallellaan joko liikaan totisuuteen (X-Men) tai ylettömään humoristisuuteen (Iron Man). Whedon löytää tyydyttävän tasapainon, jossa naurettavien nokkeluuksien lomassa ryskyy ja paukkuu kuin viimeistä päivää. Erityisen maininnan ansaitsevat ryppyotsaisuuden välttelyt sekä toiminnassa että jutusteluissa, joissa fantasiamaailmojen pelkistetyt kliseet saavat kyytiä.

Elokuvan kolmiulotteisemmasta (vrt. "normaali"elokuva) tekniikasta ohjaaja ei sen sijaan saa irti läheskään kaikkea ja osa tehosteista on auttamattoman kömpelöä miniatyyripalikkaa. Myös dramaturgisesti The Avengers (2012) on laittamattomassa paikassa, sillä lavea henkilögalleria suosii vain kullekin räätälöityjä lyhytjännitteisiä muksimisjaksoja, joita nuoriso on mukautunut ahmimaan.

Silti lopputulos täyttää toiveet omassa luokassaan ja nousee harvojen onnistuneiden Marvel-ohjausten joukkoon, jossa kärkenä on Sam Raimin Hämähäkkimies 2 (2004).