Ohjaus: David O. Russell
★★☆☆☆
Keskihintaisten laatuelokuvien tuotanto Hollywoodissa on painunut minimiin parin viime vuosikymmenen aikana. Avoimesta pudotuksesta kärsivät etenkin ne hyvään käsikirjoitukseen panostavat draamafilmit, jotka ovat suunnattuja haastaviakin ajatuksia mielellään omaksuville aikuisille. Elokuvan tappio on merkinnyt television voittoa, sillä yhä useampi elokuvantekijä on siirtänyt suosiolla ammattipanoksensa pienemmän ruudun puolelle. Satoja miljoonia maksavia spektaakkeleja nuorisolle pääsevät ja lähtevät ohjaamaan vain alan kaupallisuuden nöyrästi allekirjoittajat vauhtiveikot.
Epätasaisen uran tehnyt David O. Russell lukeutuu niihin vähiin amerikkalaisessa valtavirrassa sujuvasti luoviviin onnistujiin, jotka ovat joten kuten kyenneet säilyttämään kunniallisuutensa turhuuksien täyttämillä markkinoilla. Hänen ansiokkain teoksensa tähän mennessä on jenkkien ahneutta ruotiva sotasatiiri Kolme kuningasta (1998). Näyttelijä Mark Wahlbergin käskyttämässä nyrkkeilyfilmissä Taistelija (2010) hän suostui ensimmäistä kertaa elokuvaan, jota hän ei ollut itse käsikirjoittanut.
Niukin naukin selviytyjät
Unelmien pelikirjassa (2012) Russell palaa oman asiansa herraksi ainakin niin pitkälle kuin se sikäläisessä systeemissä on mahdollista. Näyttelijä- ja puhevetoinen teos lukeutuu juuri niihin alussa mainitsemiini harvinaisuuksiin, joita ilmestyy enää muutama vuodessa. Patologioita ja pahoinvointia paljastavana perhe- ja lähiösatiirina se kuuluu samaan kategoriaan kuin taannoinen Oscar-voittaja American Beauty (1999) etenkin puutteidensa perusteella.
Elokuva on vähän vastaava musta komedia ihmisistä, jotka hallitsevat itsensä huonosti. Sen henkilöt eivät olekaan arkisen tavalllisia vaan temperamenttisia äärimmäisyyksiä ja niukin naukin selviytyjiä, joita ei onneksi oikeassa elämässä tapaa useinkaan.
Hoitolaitoksesta vanhempiensa valvottavaksi vapautuva mies on saanut lähestyskiellon vaimostaan pahoinpideltyään tämän rakastajan, mutta kotona hermoheikkoa toipilasta koettelevat hyysäävä äiti ja poikaansa muistuttava pakkomielteinen, vedonlyöntiin ja taikauskoon hurahtanut isä.
Kaistapäistä tyyppigalleriaa täydentää vielä naapuruston nuori ja arvaamaton leskinainen, joka tuntuu alati tunkeilevan paranemisensa liiton elvyttämiselle omistavan miehen seuraan.
Keskiluokan mikrokosmos
Vakavia kysymyksiä pyörittelevä teos vyöryttää mielenterveysongelmien helpoimmin kuvitettavista ulkoisista ilmentymistä raivokohtauksia ja paniikkihäiriöitä valtoimenaan, mutta koputtaa pahoinvoinnin porttia silti sovinnaisesti. Tulitikkuaskiin mahtuva henkinen mikrokosmos ei lavennu koskemaan kuin kourallista keskiluokkaa. Näennäisen raju ja rohkea käsikirjoitus jumittaa paikallaan uskaltamatta ravistella pyhän perheen ja parisuhteen perustuksia.
Niinpä filmin toinen puolisko on jo luovutettava tutummalle juonielokuvalle, joka ei ainakaan liikaa välitä loogisuudesta. Tanssikilpailusta voi toki kaivaa symbolistakin itsensä ylittämistä ja luottamusta siihen, että joskus vielä pärjätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti