Armoton maa (2003)

Ohjaus: Kevin Costner

★★★☆☆

Lännenelokuvien teollinen valmistaminen loppui joskus 1960-luvulle tultaessa, kun suuret yhteiskunnalliset ja sosiaaliset murrokset muuttivat peruuttamattomasti elinympäristöämme. Sitä ennen westerneissä ehdittiin miettiä tarkoin erityisesti urbaanin sivistyksen ja erämaan askeettisuuden vaikeaa yhteensovittamista,  idealististen teosten painottaessa kaupunkilaistumisen välttämättömyyttä.

Nyt kun tietoa kehityksen kääntöpuolesta on enemmän tarjolla, voidaan taas tehdä nostalgisia aikahyppyjä muistojen kultaamiin hyviin aikoihin, aivan kuin kaikki olisi ollut vain pahaa unta. Westernin puuttuessa lajityyppinä Suomesta Markku Pölösen rehevät maaseutuepookit ovat lähimpiä vertailukohtia suuren maailman esikuville.

Kevin Costnerin ohjaama Armoton maa (2003) on heikkouksineenkin vakavasti otettava yritys haukkoa moraalisesti mustavalkoisemman aikakauden henkeä, ennen kuin väistämättömästi saapuva sivistys musertaa miehet ja rapauttaa arvot.

Ulkoisesti se muistuttaa Howard Hawksin westernejä heti ensimmäisistä, maisemalliseen avaruuteen yksinäisiä roolihenkilöitä istuttavista kuvistaan lähtien, mutta väkivallan realistinen käsittelytapa riittää nostamaan teoksen ajankohtaiseksi kommentaariksi oikeudesta, moraalista tai vaikkapa sotimisen luonteesta.

Juoneltaan melkeinpä liiankin yksinkertaisessa, 1880-luvun alkuun sijoittuvassa tarinassa omissa oloissaan viihtyvät karjanajajat joutuvat välienselvittelyyn yhtä läntistä uudisraivaajakaupunkia hallinnoivan maanomistajan ja hänen asemiestensä kanssa, jotka eivät hyväksy maittensa läpi kulkevien laiduntajien ikiaikaisia jokamiehen oikeuksia.

Toveruuden ja kunnian kysymyksiä peilaava ohjaaja puolustaa vanhakantaisia arvoja, niin sanottua arkijärkeä myötäileviä linjauksia, jotka parempien ratkaisujen puutteessa kelpaavat myös väkivallan perusteluiksi. Siinä elokuva ei kuitenkaan näe mitään hyvää sinänsä, koska aseisiin turvautuvat omasta halustaan vain "edistystä" julistavat tyrannit. Maaseudun annista elävät jäärätkään eivät ole aina niin hyviä ihmisiä kuin haluaisivat olla, koska elämän lohduttomien kompromissien edessä on kaikkien toisinaan taivuttava.

Costnerin perisynti on venyttää maisemamaalailuja ja sentimentaalisia lepertelyjä  jäyhiä miehiä kaihertavasta romantiikasta yli sietokyvyn. Armoton maa ei olisi todellakaan kaivannut synkän ja teeskentelemättömän realisminsa vastapainoksi viimeisen vartin aikana juoksutettua siirappia, sillä miesten maailman nurjaa totisuutta se kuvaa muutoin niin tylysti.

Elokuvassa kaupungin sivistys merkitsee järjestelmän väkivaltaa ja pelokasta laumasieluisuutta, mitä voitaneen pitää kokonaisuutena hienon westernin viisaimpana huomiona. Lisäksi ohjaaja antaa kauniisti tilaa veteraaninäyttelijä Robert Duvallille toisessa pääroolissa.