Australia (2008)

Ohjaus: Baz Luhrmann

★☆☆☆☆

Takametsien junttihuumoria viljelleen ja jättiläismäistä veistään heilutelleenKrokotiilimiehen (1986) mukana rehevä aussikulttuuri oli hetken kaikkien huulilla 1980-luvun lopulla, ja menestyksen myötä juttua toistettiin myös jatko-osassa (1988). Lannalta tuoksuva töräys on haiseva vastalause pörssikuplassa eläville keinottelijoille eikä aikaansa sidotun elokuvasarjan kolmas osa Los Angelesissa (2001) toiminutkaan enää peräkyliltä tulevina terveisinä.

Australialaisten elokuvantekijöiden invaasio länteen on kiihtynyt sitten näiden päivien, ja moni heistä paistatteleekin juuri nyt kuuluisuutensa kukkuloilla. Ovatko tässä elokuvassa vaikuttavat tähdet saaneet korkeuksissaan auringonpistoksen vai menettäneet tilannetajunsa etelän helteessä?

Tällaisia tulee pohtineeksi, koska he etenkin eeppisen rakkaustarinansa alussa turvautuvat edellä mainittuun karkeaan aussihillbillyyn, jonka olisi todellakin suonut pysyvän ”down under”. Kliseistä on hankala ottaa niskalenkkiä, jos sattuu pitämään niistä itse.

Australia (2008) on yritys hyödyntää sikäläistä juurta olevien elokuvapohattojen vetovoimaa jopa siinä määrin, ettei teoksessa ole ollenkaan amerikkalaisnäyttelijöitä, ja se on myös kuvattu Kauriin kääntöpiirin tuntumassa. Lopputulos kahlaa mahtavasta budjetistaan huolimatta taantumuksellisen ääliömäisyyden hetteikössä, jossa miehisen karskiuden ja naisellisen lempeyden kohtaaminen kuvakirjan kaltaisissa maisemissa johtaa vain kireästi ilmeiltyyn saippuamaalailuun.

Tarinaltaan teos on kaavamainen Tuulen viemää (1939), sota-aikaan sijoittuva vikuroivan naisen ja häntä kesyttelevän suorapuheisen toiminnan miehen epämukava romanssi, jossa musta palvelijatar on korvattu tummalla aboriginaalipojalla mantereen vaihdon yhteydessä.

Englantilainen hienostorouva saapuu maahan aviomiehensä perässä, mutta löytääkin puolisonsa kuolleeksi iskettynä syrjäiseltä karjatilalta. Seudun mahtimies ei voi sietää kilpailua alallaan, joten naisen ainoaksi turvaksi jää hänen saattajanaan toimiva viriili hevosmies, jolla myös on kana kynittävänään karjaparonin kanssa.

Valtavirran koristeellisimmista (Romeo ja Julia, Moulin Rouge) ohjaustöistä vastaava Baz Luhrmann hukuttaa uusimmankin elokuvansa materiaalin tulvaan, tunkkaiseen huumoriin, väkinäiseen romantiikkaan ja vähemmistölle suunnatuksi anteeksipyynnöksi tulkittavaan kansalliseen rotupolitiikkaan.

Komedian, melodraaman, sotaelokuvan ja westernin ainekset eivät vain ole säällisessä tasapainossa puhutellakseen sen paremmin erikseen kuin yhdessäkään.

Vaikuttaa siltä, ettei Luhrmann ole kyennyt valtavien tulospaineiden alla missään vaiheessa päättämään, tehdäkö älyvapaata viihdettä nuorisolle, aatteellista seikkailua koko perheelle vai nyyhkydraamaa naiskatselijoille. Leikkausvaiheessa ajatus on ollut jo selvitystilassa, koska juonestakin näyttää pudonneen palasia krokojen kynsiin yhden roolihenkilön mukana.

Aseelliset yhteenotot, tuliset eroamiset ja itkuiset jälleennäkemiset menettävät napakkuutensa punaisen langan kadottaneen ohjaajan tyylilliseen hakuammuntaan.