Ohjaus: Steven Soderbergh
★☆☆☆☆
Argentiinalaisen Ernesto Guevaran elämästä riittää legendoja sepitettäväksi, mutta jälkipolvien symboliksi nostaman miehen näkisi mieluiten myyteistään riisuttuna.
Ernestosta tuli luokkansa, ammattinsa ja kotimaansa hylännyt Che, joka soti Kuuban vastarintaliikkeessä, pettyi käytännön politiikkaan valtaan nousseen Fidel Castron hallituksen ministerinä ja uhrasi henkensä kumoustoimintaa pitkin poikin maailmaa järjestelleenä kapinallisena.
Brasilialainen Walter Salles ohjasi parikymppisen Guevaran Etelä-Amerikan halki suuntautuneista retkistä hieman poikakirjamaisen tie-elokuvanMoottoripyöräpäiväkirjat (2004), josta saa kuitenkin pätevän kuvan siitä, minkälainen prosessi muovasi vastavalmistuneesta porvarillisen perheen lääkäripojasta maanosansa sosiaalisiin vääryyksiin havahtuvan soturin.
Teos perustuu pääosin argentiinalaisen omiin päiväkirjamerkintöihin.
Amerikkalaisen Steven Soderberghin kahteen puoliskoon jaettu yli nelituntinen elokuva käyttää niinikään Guevaran omaa todistusta aineistonaan eikä ongelmitta. Ohjaaja tiedetään Hollywoodin vasemman laidan välkyksi, joka selätti systeemin sorvaamalla markkinoille vuoroin tyylillä tehtyjä roskafilmejä, yhden idean nuhruisia halpiksia ja poliittisesti valveutuneita aatedraamoja.
Julistuksissaan Soderbergh ajautuu aina vaikeuksiin pintapuolisen ja yksinkertaistavan yhteiskuntanäkemyksensä seurauksena. On lähinnä sattuman kauppaa, onko jo itse aiheessa riittävää sisäistä syvyyttä kelvollisen lopputuloksen takaamiseksi vai lyökö formalistinen ohjaaja teennäisillä keinoillaan sisältöä korville.
Väsyttävä selostus
Che – Sankari (2008) kallistuu jälkimmäiseen, vaikka selostaakin asiaansa yksityiskohtaisesti. Elokuvan tapahtumat pohjaavat Erneston Kuuban vehreissä viidakoissa kirjaamiin muistelmiin vallankumousryhmän pusikoissa viettämistä vuosista.
Pienin askelin yksittäiset voitot kasvattavat kokoaan ja kostea kasvillisuus vaihtuu kivisiin kaupunkimaisemiin. Mammutin ensimmäisen puoliskon ratkaiseva taistelu käydään Santa Clarassa, mutta Batistan hallitsema Havanna siintää vielä kolmensadan kilometrin päässä.
Jättääkö Soderbergh tarkoituksella jotakin hihaansa? Kuin peitelläkseen kokoavan johtoajatuksen puutetta hän leikkaa tarinan eteen ja taakse ajassa sahaavaksi väsyttävän jännitteettömäksi uutispotpuriksi ja vaihtaa mustavalkoiseen kuvaan 1960-luvulle YK:n kokoukseen Pohjois-Amerikkaan sijoittuvissa jaksoissa. Guevara ylpistelee puhujapöntössä ja median edessä nöyryytensä karistaneena demagogina ja Kuuban uuden luokkatietoisen, imperialisteille räksyttävän hallituksen äänitorvena.
Mikäli elokuvan teemaksi kehittyy myöhemmin tavallisen miehen epätavallisissa oloissa kokema sisäinen muutos tai lapsensa syövän vallankumouksen ansa, saa niiden erittely Sankarissa tuskin ollenkaan tilaa arkisen sotilaselämän noustessa keskiöön.
Mitään lopullista ei voi vielä sanoa. Jostakin tyyppiviasta se silti kertoo, ettei aihe lähde lentoon eikä teos onnistu valottamaan kohteestaan juuri muuta kuin häivähdyksiä hänen soturin moraalistaan. Soderbergh esittelee luonteeltaan lujan ja kärsivällisen sissitaistelijan, impulsiivisemman Castron täydentäjän, jolla ei ihanteidensa ohessa ole lainkaan itsekkäitä motiiveja.
Cannesissa osastaan palkitun Benicio Del Toron Che jää ainakin toistaiseksi haaleaksi arvoitukseksi, julistuksiaan jankuttavaksi metsämieheksi.
Ernestosta tuli luokkansa, ammattinsa ja kotimaansa hylännyt Che, joka soti Kuuban vastarintaliikkeessä, pettyi käytännön politiikkaan valtaan nousseen Fidel Castron hallituksen ministerinä ja uhrasi henkensä kumoustoimintaa pitkin poikin maailmaa järjestelleenä kapinallisena.
Brasilialainen Walter Salles ohjasi parikymppisen Guevaran Etelä-Amerikan halki suuntautuneista retkistä hieman poikakirjamaisen tie-elokuvanMoottoripyöräpäiväkirjat (2004), josta saa kuitenkin pätevän kuvan siitä, minkälainen prosessi muovasi vastavalmistuneesta porvarillisen perheen lääkäripojasta maanosansa sosiaalisiin vääryyksiin havahtuvan soturin.
Teos perustuu pääosin argentiinalaisen omiin päiväkirjamerkintöihin.
Amerikkalaisen Steven Soderberghin kahteen puoliskoon jaettu yli nelituntinen elokuva käyttää niinikään Guevaran omaa todistusta aineistonaan eikä ongelmitta. Ohjaaja tiedetään Hollywoodin vasemman laidan välkyksi, joka selätti systeemin sorvaamalla markkinoille vuoroin tyylillä tehtyjä roskafilmejä, yhden idean nuhruisia halpiksia ja poliittisesti valveutuneita aatedraamoja.
Julistuksissaan Soderbergh ajautuu aina vaikeuksiin pintapuolisen ja yksinkertaistavan yhteiskuntanäkemyksensä seurauksena. On lähinnä sattuman kauppaa, onko jo itse aiheessa riittävää sisäistä syvyyttä kelvollisen lopputuloksen takaamiseksi vai lyökö formalistinen ohjaaja teennäisillä keinoillaan sisältöä korville.
Väsyttävä selostus
Che – Sankari (2008) kallistuu jälkimmäiseen, vaikka selostaakin asiaansa yksityiskohtaisesti. Elokuvan tapahtumat pohjaavat Erneston Kuuban vehreissä viidakoissa kirjaamiin muistelmiin vallankumousryhmän pusikoissa viettämistä vuosista.
Pienin askelin yksittäiset voitot kasvattavat kokoaan ja kostea kasvillisuus vaihtuu kivisiin kaupunkimaisemiin. Mammutin ensimmäisen puoliskon ratkaiseva taistelu käydään Santa Clarassa, mutta Batistan hallitsema Havanna siintää vielä kolmensadan kilometrin päässä.
Jättääkö Soderbergh tarkoituksella jotakin hihaansa? Kuin peitelläkseen kokoavan johtoajatuksen puutetta hän leikkaa tarinan eteen ja taakse ajassa sahaavaksi väsyttävän jännitteettömäksi uutispotpuriksi ja vaihtaa mustavalkoiseen kuvaan 1960-luvulle YK:n kokoukseen Pohjois-Amerikkaan sijoittuvissa jaksoissa. Guevara ylpistelee puhujapöntössä ja median edessä nöyryytensä karistaneena demagogina ja Kuuban uuden luokkatietoisen, imperialisteille räksyttävän hallituksen äänitorvena.
Mikäli elokuvan teemaksi kehittyy myöhemmin tavallisen miehen epätavallisissa oloissa kokema sisäinen muutos tai lapsensa syövän vallankumouksen ansa, saa niiden erittely Sankarissa tuskin ollenkaan tilaa arkisen sotilaselämän noustessa keskiöön.
Mitään lopullista ei voi vielä sanoa. Jostakin tyyppiviasta se silti kertoo, ettei aihe lähde lentoon eikä teos onnistu valottamaan kohteestaan juuri muuta kuin häivähdyksiä hänen soturin moraalistaan. Soderbergh esittelee luonteeltaan lujan ja kärsivällisen sissitaistelijan, impulsiivisemman Castron täydentäjän, jolla ei ihanteidensa ohessa ole lainkaan itsekkäitä motiiveja.
Cannesissa osastaan palkitun Benicio Del Toron Che jää ainakin toistaiseksi haaleaksi arvoitukseksi, julistuksiaan jankuttavaksi metsämieheksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti