Ohjaus: Fernando Meirelles
★★★☆☆
Brasilialaisen Fernando Meirellesin esikoiselokuva lukeutuu vuosikymmenen kohutuimpiin debyytteihin. Kansainväliset filmifestivaalit poimivat teoksen oitis kilpailusarjoihinsa, kriitikkokunta suitsutti yhteen ääneen tulokasta ja ohjaajalle lyötiin eteen tukku työtarjouksia.
Seuraava etappi oli tietysti Hollywood, missä Meirelles ohjasi ensimmäisen englanninkielisen teoksensa, vain osittain onnistuneen Uskollisen puutarhurin (2005).
City of God (2002) sukeltaa äärimmäisen jyrkän eriarvoisuuden, rikollisuuden ja virkavallan korruption riivaaman Rio de Janeiron huonomaineisimpaan slummiin taltioimaan kansakunnan sylkykuppien taistelua elämänsä ehdoista. Rumassa ja ankeassa ghetossa viranomaiset käyvät keräämässä saataviaan, nitistämässä vastustajiaan ja pidättämässä rikoskumppaneitaan vain päästääkseen heidät vapaiksi.
Moralisoimatta lainkaan köyhyydessä elävien ihmisten ratkaisuja teos seuraa usealle vuosikymmenelle venyvässä tarinassaan nuoren valokuvaajapojan kasvamista ympärillä rehottavan kaaoksen keskellä. Yön pimeys sähköistyy toistuvasti poliisin ja ryövärien ampumista laukauksista, lapset oppivat jo varhain hankkimaan elannon sieltä mistä se on saatavilla, ja kuka tahansa voi päätyä verilammikkoon brutaalin arjen nopeissa käänteissä.
Todellisiin tapahtumiin perustuva, visuaalisesti hektinen teos tavoittaa aidosti sikäläisen todellisuuden julman puolen, mutta hieman harkitsemattomasti kuorruttaa sen tyylitellyllä realismilla, joka muistuttaa Scorsesen gangsterieepoksista. Kertojana toimivan valokuvaajan naseva sanailu, jaetun kuvaruudun käyttö ja kronologisen rakenteen rikkominen eivät pelkkinä tyylikeinoina syvennä sisältöä, joka piirtää kuvan murhien ja raiskausten värittämästä menetetystä lapsuudesta.
Viimeisessä kohtauksessa miljoonakaupungin taivaalle kurottavat pilvenpiirtäjät piirtyvät taivaanrantaan; kuvan etualalla kymmenvuotiaat lapset kävelevät slummikujalla ja listaavat tapettavia vihollisiaan.
Seuraava etappi oli tietysti Hollywood, missä Meirelles ohjasi ensimmäisen englanninkielisen teoksensa, vain osittain onnistuneen Uskollisen puutarhurin (2005).
City of God (2002) sukeltaa äärimmäisen jyrkän eriarvoisuuden, rikollisuuden ja virkavallan korruption riivaaman Rio de Janeiron huonomaineisimpaan slummiin taltioimaan kansakunnan sylkykuppien taistelua elämänsä ehdoista. Rumassa ja ankeassa ghetossa viranomaiset käyvät keräämässä saataviaan, nitistämässä vastustajiaan ja pidättämässä rikoskumppaneitaan vain päästääkseen heidät vapaiksi.
Moralisoimatta lainkaan köyhyydessä elävien ihmisten ratkaisuja teos seuraa usealle vuosikymmenelle venyvässä tarinassaan nuoren valokuvaajapojan kasvamista ympärillä rehottavan kaaoksen keskellä. Yön pimeys sähköistyy toistuvasti poliisin ja ryövärien ampumista laukauksista, lapset oppivat jo varhain hankkimaan elannon sieltä mistä se on saatavilla, ja kuka tahansa voi päätyä verilammikkoon brutaalin arjen nopeissa käänteissä.
Todellisiin tapahtumiin perustuva, visuaalisesti hektinen teos tavoittaa aidosti sikäläisen todellisuuden julman puolen, mutta hieman harkitsemattomasti kuorruttaa sen tyylitellyllä realismilla, joka muistuttaa Scorsesen gangsterieepoksista. Kertojana toimivan valokuvaajan naseva sanailu, jaetun kuvaruudun käyttö ja kronologisen rakenteen rikkominen eivät pelkkinä tyylikeinoina syvennä sisältöä, joka piirtää kuvan murhien ja raiskausten värittämästä menetetystä lapsuudesta.
Viimeisessä kohtauksessa miljoonakaupungin taivaalle kurottavat pilvenpiirtäjät piirtyvät taivaanrantaan; kuvan etualalla kymmenvuotiaat lapset kävelevät slummikujalla ja listaavat tapettavia vihollisiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti