Ohjaus: Stephane Brizé
★★★☆☆
Pääkaupunkiseudun kuihtunut elokuvatarjonta saa kaivatun lisän, kun Sam Kamraksen Metropol Cinema aloittaa toimintansa, joka ulottuu myös maakuntiin.
Sen ensimmäinen oma ensi-ilta on tämä periranskalainen ihmissuhdefilmi, jolle luulisi löytyvän kysyntää nykyisillä nuorisoviihteen kyllästämillä markkinoilla.
Kino Itäkeskuksen tiloissa saattaa jopa välttyä osumasta keskustan saleissa lentelevien maissinjyvien tielle.
Kerrostalojen portaita ylös ja alas talosta toiseen laahustava viisikymppinen ulosottotoimiston omistaja viettää ilotonta ja yksinäistä elämää, vierailee sunnuntaisin häijyn isänsä luona ja paimentaa yhtä ylenkatseisesti omaa aikuista poikaansa.
Sitten hän lähtee lääkärinsä kehotuksesta kohentamaan kuntoaan tanssitunneille, jossa hapan virkailija lyöttäytyy yksiin häävalmistelujaan miettivän nuoremman naisen kanssa.
Heidän suhteensa kipinöityy kuumien askelten tahdissa.
Arkirealistisena teoksena Ei minua kukaan rakasta (2005) antaa henkilöjensä luonteiden ja niiden heikkouksien paljastua hiljalleen, tuomitsematta kenenkään vääriä valintoja ja loukkauksia.
Sukupolvelta toiselle siirtyvä mykkyys ja näennäinen tunteettomuus tulee hienosti esiin päähenkilön isä- ja poikasuhteissa. Jos jostakin teoksen niukkaa sisältöä haluaa kritisoida niin siitä, ettei naimisiin aikovan naisen mielenliikkeistä ota aina selvää.
Elämänjanon uudelleenleimahtamista sytyttelevä elokuva kulkee yllätyksettömästi, mutta aidon sydämellisesti kohti ratkaisuja, joista jotkut tulevat liian myöhään, mutta toiset juuri ajallaan.
Tango tukahdutettujen ja kiellettyjen intohimojen vertauksena on hieman kulunut, mutta ohjaaja Stéphane Brizé käyttää symboliaan ilman suuria fanfaareja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti