Ohjaus: Wong Kar-wai
★★★☆☆
Hongkongista maailmanvalloitukseen lähtenyt Wong Kar-wai on aikamme tyylittelevimpiä visualisteja, jonka kulttiasema on meillä Suomessakin kiistaton.
Hongkongista maailmanvalloitukseen lähtenyt Wong Kar-wai on aikamme tyylittelevimpiä visualisteja, jonka kulttiasema on meillä Suomessakin kiistaton.
Paljon hänen nauttimastaan arvostuksesta ja suosiosta kertoo Cinema Mondon päätös esittää ohjaajan varhaistuotantoa toisena vuotena peräkkäin kesäsarjassaan huipentaakseen teokset marraskuussa ensi-iltansa saavaan Cannesin keväisten elokuvajuhlien avajaisfilmiin My Blueberry Nights (2007).
Kar-wain teokset ovat nostalgian hiostamia tunnelmapaloja, joissa hän palvoo kotikaupunkinsa taivaalle kurottavia pilvenpiirtäjiä, ruuhkaisia ostoskeskuksia ja lyhytjännitteistä elämää. Fallen Angels (1995) valmistui Chungking Expressin (1994) ja Happy Togetherin (1997) välissä, eikä sen improvisaatiolta vaikuttavaa irrallisuuden taltiointia voisi muihin teoksiin sekoittaakaan.
Edellinen kertoo idän suurkaupungissa vaeltavista yksinäisistä sieluista, palkkamurhaajasta ja mykästä nuorukaisesta, joka tunkeutuu öisin katujen kioskeihin ja liikkeisiin. Aivan kuten ammattitappaja pakottaa korttia läiskivät rikolliset katsomaan kohtaloaan silmiin, syöttää koti-ikävää poteva varas jäätelöä nalkkiin jääneille ohikulkijoille.
Jälleen risteilevissä tarinoissa henkilöiden kaipuu on käsinkosketeltavaa, mutta heidän kohtaamisensa pysyvät ohuina tai lähes näkymättöminä. Paljon tiivistyy lopun kohtauksessa, jossa tylsistynyt nainen tuskin huomaa selkänsä takana käytävää verilöylyä.
Ohjaajan rakkaus omaa maataan kohtaan on silti niin suurta, että kamera kääntyy vihoviimeisessä otoksessa kadun ruohonjuuritasolta rakennusten neonvaloviidakkoon, mitä voi kutsua vain elokuvalliseksi suudelmaksi.
Kaikkinensa ohjaajan hektinen näkemys ihmisten hauraista hipaisuista on varmasti hyvin cool ja "postromanttinen", mutta minusta hänen tyylissään on myös viljalti turhaa keikarointia. Kar-wain tuoreemmat teokset ovat kypsyneempiä, mutta myös huomattavasti formalistisempia.
Kar-wain teokset ovat nostalgian hiostamia tunnelmapaloja, joissa hän palvoo kotikaupunkinsa taivaalle kurottavia pilvenpiirtäjiä, ruuhkaisia ostoskeskuksia ja lyhytjännitteistä elämää. Fallen Angels (1995) valmistui Chungking Expressin (1994) ja Happy Togetherin (1997) välissä, eikä sen improvisaatiolta vaikuttavaa irrallisuuden taltiointia voisi muihin teoksiin sekoittaakaan.
Edellinen kertoo idän suurkaupungissa vaeltavista yksinäisistä sieluista, palkkamurhaajasta ja mykästä nuorukaisesta, joka tunkeutuu öisin katujen kioskeihin ja liikkeisiin. Aivan kuten ammattitappaja pakottaa korttia läiskivät rikolliset katsomaan kohtaloaan silmiin, syöttää koti-ikävää poteva varas jäätelöä nalkkiin jääneille ohikulkijoille.
Jälleen risteilevissä tarinoissa henkilöiden kaipuu on käsinkosketeltavaa, mutta heidän kohtaamisensa pysyvät ohuina tai lähes näkymättöminä. Paljon tiivistyy lopun kohtauksessa, jossa tylsistynyt nainen tuskin huomaa selkänsä takana käytävää verilöylyä.
Ohjaajan rakkaus omaa maataan kohtaan on silti niin suurta, että kamera kääntyy vihoviimeisessä otoksessa kadun ruohonjuuritasolta rakennusten neonvaloviidakkoon, mitä voi kutsua vain elokuvalliseksi suudelmaksi.
Kaikkinensa ohjaajan hektinen näkemys ihmisten hauraista hipaisuista on varmasti hyvin cool ja "postromanttinen", mutta minusta hänen tyylissään on myös viljalti turhaa keikarointia. Kar-wain tuoreemmat teokset ovat kypsyneempiä, mutta myös huomattavasti formalistisempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti