A Serious Man (2009)

Ohjaus: Ethan ja Joel Coen

★★☆☆☆

Jenkkivirneen itsetyytyväisyyden taustalla väijyvää varjotodellisuutta ruotineet Ethan ja Joel Coen jatkavat sivullisuuden teeman käsittelyä. Yhdysvaltojen kärkiohjaajista veljekset pitävät kovinta työskentelyvauhtia heti ikämies Woody Allenin vanavedessä, sillä viime vuonna heiltä ilmestyi paitsi Oscar-rohmu Menetetty maa (2008) myös kaheli farssi Burn After Reading (2008).

Coenien uutuus lukeutuu koko vuosikymmenen epämuodikkaimpiin komedioihin, vaikka sen perusainekset ovatkin heidän teoksistaan vanhastaan tuttuja. Elokuva kertoo professorimiehestä, jonka ympäriltä viedään tuolit, kuten suositun suomalaisyhtyeen tunnetussa laulussa.

Usein heidän elokuvansa rakentuvat siten, että painopistettä vain hieman säätämällä komedia muuttuisi tragediaksi tai päinvastoin. Jostakin tällaisesta on kyse myös tässä porvarillisen lähiö-Amerikan kuvauksessa, jonka päähenkilö on liian kiltti selvitäkseen voittajana.

Nähdäkseni elokuva tavoitteleekin tilannetta, jossa traagisin on koomisinta ja koomisin traagisinta. Eri asia sitten on, kuinka aikeessa onnistutaan. Joka tapauksessa teos pursuaa juutalaisuuden termejä, rituaaleja ja henkilöitä, joita jotkut sen alan asiantuntivat ymmärtävät minua paremmin.

Kohti murtumispistettä

Elokuvan päähenkilö Larry Gopnik on yliopistovirassaan ylennystä kärkkyvä hiljainen puurtaja, jonka elämää ravistelee hajoavan avioliiton ja uran vastoinkäymisten tuskastuttava turbulenssi. Ensin vaimo ilmoittaa haluavansa juutalaisen perinteen mukaisen eron päästäkseen uudelleen naimisiin muuan ylivoimaisen rasittavan naapurinmiehen kanssa. Sitten perheenisän täytyy muuttaa omasta asunnostaan motelliin ja hoitaa työpaikallaan muhivaa lahjusskandaalia.

Miekkonen ei ole maallista mammonaa taskujensa täytteeksi haaliva onnenonkija tai omaan typeryyteensä haksahtava valopää, kuten monet Coenien antisankareista. Teeman tietynlaisena klassisena kiteytymänä ja kolikon kääntöpuolena hänessä kuitenkin näkyvät hiljaisen myötäilijän ja varjona elämässään kulkevan vastentahtoisen todistajan tuntomerkit.

Juonellisesti elokuva kulkeekin kohti päähenkilön murtumispistettä nauraen samalla partaansa ja kyseenalaistaen mahtaako sellaista tilannetta tullakaan. Tässä ironisessa väreilyssä vakavan ja hilpeän sekä korkean ja matalan välillä on tietysti koko veljesten tuotannon avain. Kauanko Larry, meidän aikamme Job, kestää vitsauksia?

Tyypittely hämäävää

Matalamielisten amerikkalaisten nykykomedioiden joukossa A Serious Man (2009) on jo muodollisesti niin paljon muita etevämpi, että kiusaus arvostaa sitä liikaa on varmasti suuri. Ja ihan varmuuden vuoksi, kun kyse on Hollywood-elokuvan kultapojista. 

Karikatyyreillä kilpaileminen ei kuitenkaan houkuttele tällaisiin virhearviointeihin. Filmistä löytyy siis nalkuttavaa, narisevaa, holhoavaa, kaikentietävää, tyhmää ja tärkeilevää tyyppiä. Mutta mikä varsinaisesti arveluttaa, on fyysisille ominaisuuksille, erityisesti lihavuudelle, nauraminen. Alatyyliähän kaksikko kokeili jo uusintafilmatisoinnissaan Ladykillers (2004).

Lopputulos on erikoinen sekoitus itseironiaa, juutalaisvitsejä (ohjaajat ovat juutalaisia), perhehelvettiä, sadun fantasiaa ja kieroa vieraantumisfarssia. Larry Gopnik ei nimittäin tunnollisuudestaan ja ahkeruudestaan huolimatta ole perillä oikein mistään tai minkään tilanteen tasalla.

Saadakseen edes hitusen oikeutta ja kohtuutta ikävässä maailmassa hyvän ihmisen täytyy turvautua vääryyteen, kuten pienen hiljaisen parturin mestariteoksessa Mies joka ei ollut siellä (2001). Heitä rangaistaan tietysti ensimmäisenä ja heti. Vietävää, ettei toteutus ole yhtä mainio kuin idea.