Ohjaus: Steve McQueen
★★★★☆
Bobby Sands jaksoi elää kuusikymmentäkuusi päivää ilman ruokaa. Pahamaineiseen Long Keshin vankilaan toiminnastaan Irlannin tasavaltalaisarmeijassa passitettu kiihkonationalisti ryhtyi nälkälakkoon sellitoveriensa kanssa Margaret Thatcherin hallinnon riistettyä heiltä poliittisten vankien statuksen.
Rautarouva julisti elokuvassakin kuultavassa puheessaan, että hänelle murhaajat ovat aina murhaajia, olivat syyt tekoihin millaisia tahansa. Sandsin lisäksi yhdeksän muuta vankia kuoli nälkään kevään ja kesän 1981 aikana ennen kuin heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Lakon merkityksestä kiistellään, mutta tasavaltalaiset saivat tapauksesta uutta nostetta.
Aiheen edellyttämällä kriittisellä varmuudella ja ehdottomalla tasapuolisuudella juttua penkova Hunger (2008) lukeutuu samaan laatuluokkaan kuin Paul Greengrassin Bloody Sunday (2002). Brittiohjaaja Steve McQueen (ei sukua amerikkalaisnäyttelijälle) osoittaa heti esikoisohjauksessaan lukeutuvansa uuden englantilaiselokuvan lupauksiin.
Tarinan ensimmäisten minuuttien näkökulma kuuluu raskasta työtään vihaavalle vartijalle, jolle jokainen päivä virassaan merkitsee vain uusia painajaisia. Sitten todistajan silmät pukee Long Keshiin saapuva tulokas. Vasta puolen välin jälkeen vaiteliaasti avautuva teos antaa pitkän puheenvuoron puolustukselle, vaikeaan ratkaisuun päätyneelle päähenkilölle.
Pitkälle myös ilmaisuteknisesti mietityssä julistuselokuvassa huudetaan ääneti lujaa. Mutta esittääkö se muutakin kuin että vankeja on kohdeltava inhimillisesti? Laajasti tulkittuna välittyy viesti, jonka mukaan vain vaativalle myönnetään. Vakaumuksen puolesta kuoleminen ei ole järkevää muttei välttämättä turhaa.
Michael Fassbender näännytti itsensä henkihieveriin osaansa varten. Katsoja tarvitseekin paksua nahkaa selvitäkseen elokuvan loppuun, joten herkille en sitä missään nimessä suosittele.
Rautarouva julisti elokuvassakin kuultavassa puheessaan, että hänelle murhaajat ovat aina murhaajia, olivat syyt tekoihin millaisia tahansa. Sandsin lisäksi yhdeksän muuta vankia kuoli nälkään kevään ja kesän 1981 aikana ennen kuin heidän vaatimuksiinsa suostuttiin. Lakon merkityksestä kiistellään, mutta tasavaltalaiset saivat tapauksesta uutta nostetta.
Aiheen edellyttämällä kriittisellä varmuudella ja ehdottomalla tasapuolisuudella juttua penkova Hunger (2008) lukeutuu samaan laatuluokkaan kuin Paul Greengrassin Bloody Sunday (2002). Brittiohjaaja Steve McQueen (ei sukua amerikkalaisnäyttelijälle) osoittaa heti esikoisohjauksessaan lukeutuvansa uuden englantilaiselokuvan lupauksiin.
Tarinan ensimmäisten minuuttien näkökulma kuuluu raskasta työtään vihaavalle vartijalle, jolle jokainen päivä virassaan merkitsee vain uusia painajaisia. Sitten todistajan silmät pukee Long Keshiin saapuva tulokas. Vasta puolen välin jälkeen vaiteliaasti avautuva teos antaa pitkän puheenvuoron puolustukselle, vaikeaan ratkaisuun päätyneelle päähenkilölle.
Pitkälle myös ilmaisuteknisesti mietityssä julistuselokuvassa huudetaan ääneti lujaa. Mutta esittääkö se muutakin kuin että vankeja on kohdeltava inhimillisesti? Laajasti tulkittuna välittyy viesti, jonka mukaan vain vaativalle myönnetään. Vakaumuksen puolesta kuoleminen ei ole järkevää muttei välttämättä turhaa.
Michael Fassbender näännytti itsensä henkihieveriin osaansa varten. Katsoja tarvitseekin paksua nahkaa selvitäkseen elokuvan loppuun, joten herkille en sitä missään nimessä suosittele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti