Ohjaus: Bent Hamer
★★☆☆☆Paul Thomas Andersonin raamatullisuuteen yltävä mosaiikkielokuva Magnolia (1999) rakentuu paitsi oikukkaan sattuman ja julman kohtalon vaihteluvälille, myös nerokkaalle idealle hahmottaa jokamiehen elämänvaiheiden läpileikkaus vaikeaa isäsuhdetta potevasta tenavasta hyljeksyttyjen häviäjien aikuisuuden kautta syyllisyyttä ja sairautta poteviin vanhuksiin. Lomittuviin ja limittyviin episodeihin jakautuva kokonaisuus saattaa rakkautta kaipaavat henkilöt lopulta yhteen haikeassa laulutuokiossa, johon he kaikki tahoillaan yhtyvät.
Norjalaiselokuva kierrättää Magnolian keksinnön yllättävän suoraan ja myös se päättyy parannuksen tehneen nuoren naisen vapauttavaan hymyyn.
Ohjaaja Bent Hamer ei ole ensi kertaa ideavarkaissa, muutaman vuoden takainen Factotum(2005) oli kuin Barbet Schroederin Barfly – Baarikärpäsen (1987) toisinto – tosin syystäkin, sillä molemmat perustuvat Charles Bukowskin romaaniin, jonka päähenkilö on juoppo kirjailija Henry Chinaski.
Jouluksi kotiin (2010) on muokattu pitkäksi näytelmäfilmiksi Levi Henriksenin novelleista. Yritys ei ole helppo, mikä näkyy episodien erillisyytenä myös valmiissa elokuvassa. Rohkenen novelleja tuntemattakin epäillä, että Hamerin kerrontaan pesiytyneet draaman ja komedian paikoin häiritsevästi vaihtelevat sävyt ovat niinikään peräisin kirjasta.
Joulunalusvuorokauteen rajautuva kertomus on kuitenkin täynnä miellyttävän lämmintä tunnelmaa, vaikka pakkanen paukkuu ja lumi natisee erikokoisiin pulmiin ajautuneiden ihmisten ympärillä. Syntymän ihme, lasten viaton yhdessäolo, suhteen alku, vakiintuminen ja loppu sekä lopulta kuolema täsmentävät teoksen revontulten värittämäksi saattojuhlaksi rakkauden eri asteisiin.
Pieni ja kaunis tarina maltetaan pitää tarpeeksi lyhyenä, ettei katsojalle ole liikaa aikaa miettiä Hamerin haluttomuutta laventaa asetelman sosiaalista taustaa. Sesongin joulufilmeistä tämä lienee lähinnä perinteistä sanomaa tarjoavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti