Ohjaus: Arnaud Desplechin
★☆☆☆☆
Joulunpyhien tai kiitospäivän ympärille kiertyviä sukutarinoita on nähty valkokankaiden ja kaapelikanavien täytteenä jo vuosikymmenien ajan tyylilajien vaihdellessa nyyhkytragediasta möykkäfarssiin, kummankin tarjotessa itsestäänselvästi juhlien luonteeseen sopivia välineitä. Peruskaava porvarillisessa viihteessä on kuitenkin se, että aikansa itkeskeltyään tai mölyttyään henkilöt löytävät sisäisen sukuunsa sitovan sankaruutensa. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Pian viisikymppinen Arnaud Desplechin on ohjannut neljä elokuvaa, joista vastaEräs joulutarina (2008) kelpaa suomalaiseen levitykseen, ilmeisesti Cannesin filmijuhlilla saamansa innostuneen vastaanoton vuoksi. Puuttumatta sen enempää ranskalaistenkin kriitikoiden harrastamaan kotiinpäinvetoon voi elokuvan maineen todeta kuplaksi.
Rikki ratkeilleen perheen kokoontuminen joulun viettoon vuosien jälkeen nostaa pintaan vakan alla poreilleita tunnekuohuja, jotka varjostavat etenkin perheen virkaheiton aikuisen pojan ja hänen vastuullisemman sisarensa välejä. Heidän ympäriltään paljastuu henkilöongelmien tiivis kudelma, jota purkaessa ajankohdan rauhan sanoma tuntuu hieman vitsikkäältä.
Sisällön puutetta ohjaaja peittelee periranskalaisella teennäisyydellä, esimerkiksi laittamalla henkilönsä puhumaan ajatuksiaan suoraan kameralle. Eräänlaisen etäännyttävän jouluevankeliumin osina tuokiot voisivat nousta ironiseen arvoonsa, mutta ohjaaja ei selvästikään ole miettinyt asiaa niinkään pitkälle, vaan jättää ne suosiolla irrallisiksi tunnustuksiksi.
Tyylikeinojen lisäksi ihmisten pulmat tuntuvat pinnistetyiltä, minkä vuoksi tavoitteissaan selkiytymätön elokuva vaikuttaa älymystön taajuudelle viritetyltä huijaukselta, jonka tosiasiallista tyhjyyttä järjetön kesto vain korostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti