JFK - avoin tapaus (1992)

Ohjaus: Oliver Stone

★★★★☆

John F. Kennedyn salamurha merkitsee monelle viattomuuden aikakauden päätepistettä, joten presidentin kuolemaan johtaneita tapahtumia pohditaan tänäkin päivänä ympäri maailmaa.

Niin kauan kuin virallinen koneisto pitäytyy kannassaan, että Lee Harvey Oswald on surmateon ainoa vastuullinen, on helppo ennustaa niin tutkijoiden, suuren yleisön kuin salaseurojekin arvuuttelevan murhan taustalla olevia motiiveja vielä pitkään.

Yhdysvaltojen tunnetuin salaliittoteorioiden rakentaja ja paljastaja on Vietnamin sotaan osallistunut Oliver Stone. Myrkyllisiä kokemuksiaan isänmaan petturuudesta ensin sotaelokuvissaan puinut tekijä käänsi katseensa 1990-luvulle tultaessa suuren yleisön popidoleihin, ensin rocklaulaja Jim Morrisoniin Doorsissa (1991) ja lopulta John F. Kennedyyn nimikkoelokuvassa JFK - avoin tapaus (1992).

Jälkimmäinen on kuin Oliver Stonelle varta vasten kypsynyt mysteeri, joka vain odotti tulkinnastaan varmaa hämmentäjäänsä.

JFK – avoin tapaus vyöryttää valtavan määrän vuosikymmenien aikana kertynyttä todistusaineistoa katsojiensa punnittavaksi, täydentäen materiaalinsa hengästyttävän kiihkeällä kerronnallaan oopperamaiseksi eepokseksi.

Kireä teos paisuu paisumistaan Stonen liittäessä tulkitsevaa fiktiivistä materiaalia arkistofaktoihin. Vuosia kestävää etsiväntyötä ja oikeusprosessia lähestytään piirisyyttäjänä toimineen Jim Garrisonin silmin, kun hän terveytensäkin uhalla jäljittää presidentin todellisia ampujia.

Demagogi Stone ei peittele rienaavia pyrkimyksiään, vaan vakuuttaa valtiovallan pettäneen kansalaisensa ja poistaneen vaaralliseksi käyneen johtajansa juonitteluja häiritsemästä. Kolmetuntinen spektaakkeli on yhtä hikinen katsomiskokemus kuin ovat sen helteen, paineen ja ahdistuksen kostuttamat ihmisetkin, joilla on kaikilla jotakin salattavaa.

Kevin Costnerin vimmaisen syyttäjän yli puolituntisessa monologissa oikeuden edessä ohjaaja murskaa valtiojohdon viralliset selvitykset. Kansakunnan tilintekona huikea teos marssii vainoharhaisena mutta varmana näkemyksestään.

Ilmaisuteknisenä suorituksena sekä epäloogiset vaihtoehdot eliminoivana vastaväitteenä ja puhtaasti draamana JFK on mestarillinen, vaikka ohjaajan syyttävän sormen osoite tuntuisikin kaukaa haetulta.