Ohjaus: John Curran
★★★☆☆
W. Somerset Maughamin romaanin Kirjava huntu ensimmäisessä, studion lavasteissa purkitetussa filmiversiossa (1934) 1920-luvun Kiina säihkyy Greta Garbon tähtikulttia pönkittävänä kulissina.
Intohimottomaan avioliittoon naineen naisen pyhimystarinassa hemmoteltu diiva oppii arvostamaan kiinalaisten puukottaman puolisonsa uhrautuvuutta ja rakastamaan tämän pyyteettömyyttä.
Sen sijaan alkuperäisteoksessa lääketieteen oppeja levittävä mies menehtyy koleraan ja nainen päätyy vielä kerran kielletyn rakastajansa sänkyyn.
Hollywoodin studiokaudella nimenomaan tällaiset asetelmien kuperkeikat olivat yleisiä, kun rikkaat länsivallat pöyhkeilivät kolmannen maailman valtakunnissa. Paljon ei ole silti edistytty, sillä viihteen varjolla syötetään yhä propagandaa alemmiksi katsotuille roduille.
Kun sitten huomaa valtavirrasta heti uransa alkumetreillä irrottautuneen näyttelijän Edward Nortonin tarttuneen Maughanin teokseen seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin, pitää tietysti varmana, etteivät entiset painotukset ole enää käypää valuuttaa.
Toisaalta American History X:n (1999) jälkipuinnista kantautuneet tiedot osoittavat, kuinka arvaamaton ja omavaltainen Nortonkin osaa olla. Elokuvahan tuli lopulta levitykseen Tony Kayen nimellisesti ohjaamana, vaikka todellisuudessa projektinsa huolella valitseva ikoni vastasi kokonaisuudesta.
Ehkä juuri tästä syystä sukupolvensa tärkeimmän amerikkalaisen miesnäyttelijän hankkeet eivät lopputuloksiltaan ole aivan niin vahvoja kuin ne voisivat olla joidenkin Nortonin kelkkaan suostuvien voimakasluonteisten visionääriohjaajien luotsaamina.
Pääosanäyttelijöiden tuottama
Kukaan tuskin siis yllättyy, että Kirjavan hunnun (2006) moderni versio on Edward Nortonin monivuotinen lempilapsi, jonka toiseksi merkittäväksi huoltajaksi päätyi englantilainen näyttelijätär Naomi Watts, joka Nortonin kanssa vastaa myös filmin tuotannosta. Ohjaajaksi he valitsivat odotetusti melko tuntemattoman nimen, pari pikkufilmiä valmistaneen ja kaksikon määräyksiin kaiketi kernaasti taipuvan John Curranin.
Elokuvasta onkin hyvin vaikea erottaa, minkälainen rooli ohjaajalla lopulta on ollut. Paljon selvemmin piirtyy esiin päänäyttelijäkeskeisyys, ja mikäli en aivan väärin katsonut joko Norton tai Watts esiintyy filmin jokaisessa kohtauksessa.
Vääräleukojen on helppo laittaa moinen narsismin piikkiin, mutta teoksen asetelma on joka tapauksessa ratkaisua tukeva. Kirjava huntu on nimittäin siirtomaakauden Aasiaan verhoiltu intiimi ja jännittynyt melodraama yksinäisistä ihmisistä, jotka virheen toisensa perään tehtyään riisuvat kireäksi vedetyt naamionsa.
Juoni käynnistyy Lontoosta, jossa yläluokan itsepäinen vanhapiika suostuu avioitumaan Kiinaan lähtöä tekevän tutkijan kanssa. Yksipuoliseen rakkauteen perustuva liitto kokee heti uudessa maassa mullistuksen, kun nainen erehtyy tahollaan naimisissa olevan englantilaisdiplomaatin rakastajattareksi.
Suhteen paljastuttua pettynyt baktereologi rankaisee kaikkia raahaamalla naisen mukanaan syrjäiseen vuorikylään, jossa kuolemanvaarallinen epidemia niittää tuhoaan.
Loistavia näyttelijäsuorituksia
Maisemakuviltaan sykähdyttävässä elokuvassa kiehtovimpia ovat silti sisätiloissa myös vertauksellisesti virittyvät kaksintaistelut toisistaan sairaalloisesti riippuvaisten ihmisten välillä.
Naisen taloudellinen ja miehen psykologinen sidos kumppaniin jännittyy äärimmilleen jylhien vuorten reunustamissa ja nihkeän kosteuden hiostamissa mittelyissä. Väkivaltaa heidän kyynistä piittaamattomuutta ja apeaa hiljaisuutta sisältävässä pudotuspelissään ei silti ole lainkaan, joten huomio kohdistuu kokonaan Wattsin esittämän naisen syyllisyyteen ja Nortonin näyttelemän miehen krooniseen ahdistukseen.
Molempien tragedian taustalla on itsekäs ja sitkeä uppiniskaisuus, joka voi taipua vain oikean nöyryyden edessä.
Nämä ovat selkeitä parannuksia ja lavennuksia kaksituntisessa versiossa, joka on kokonaiset neljäkymmentä minuuttia Garbon filmiä pidempi.
Poliittinen painolasti
Erikoista ja harkitsematonta on kuitenkin Kirjavan hunnun tässäkin tulkinnassa ilmeisesti lähdeteoksesta yhä jäljelle jäänyt poliittinen yksisilmäisyys. Eurooppalaisen lääkärimiehen toimissa ja katolisten nunnien käännytystyössä nähdään liian usein vain sivistäviä piirteitä.
Kylän kiinalaiset filmi esittää taikauskoiseksi ja länsimaista laupeudentyötä vastustavaksi hulttioväeksi, joka ei sisäistä omaa parastaan edes karismaattisten valkonaamojen avustamana.
Filmin päätös eroaa sekä kirjan että ensimmäisen elokuvaversion ratkaisusta. Siinä palataan taas keskusnäyttelijöiden dominanssiin, vilpilliseen sovitukseen ja naisen aseman nykypäiväisempään alleviivaukseen.
Sen sijaan alkuperäisteoksessa lääketieteen oppeja levittävä mies menehtyy koleraan ja nainen päätyy vielä kerran kielletyn rakastajansa sänkyyn.
Hollywoodin studiokaudella nimenomaan tällaiset asetelmien kuperkeikat olivat yleisiä, kun rikkaat länsivallat pöyhkeilivät kolmannen maailman valtakunnissa. Paljon ei ole silti edistytty, sillä viihteen varjolla syötetään yhä propagandaa alemmiksi katsotuille roduille.
Kun sitten huomaa valtavirrasta heti uransa alkumetreillä irrottautuneen näyttelijän Edward Nortonin tarttuneen Maughanin teokseen seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin, pitää tietysti varmana, etteivät entiset painotukset ole enää käypää valuuttaa.
Toisaalta American History X:n (1999) jälkipuinnista kantautuneet tiedot osoittavat, kuinka arvaamaton ja omavaltainen Nortonkin osaa olla. Elokuvahan tuli lopulta levitykseen Tony Kayen nimellisesti ohjaamana, vaikka todellisuudessa projektinsa huolella valitseva ikoni vastasi kokonaisuudesta.
Ehkä juuri tästä syystä sukupolvensa tärkeimmän amerikkalaisen miesnäyttelijän hankkeet eivät lopputuloksiltaan ole aivan niin vahvoja kuin ne voisivat olla joidenkin Nortonin kelkkaan suostuvien voimakasluonteisten visionääriohjaajien luotsaamina.
Pääosanäyttelijöiden tuottama
Kukaan tuskin siis yllättyy, että Kirjavan hunnun (2006) moderni versio on Edward Nortonin monivuotinen lempilapsi, jonka toiseksi merkittäväksi huoltajaksi päätyi englantilainen näyttelijätär Naomi Watts, joka Nortonin kanssa vastaa myös filmin tuotannosta. Ohjaajaksi he valitsivat odotetusti melko tuntemattoman nimen, pari pikkufilmiä valmistaneen ja kaksikon määräyksiin kaiketi kernaasti taipuvan John Curranin.
Elokuvasta onkin hyvin vaikea erottaa, minkälainen rooli ohjaajalla lopulta on ollut. Paljon selvemmin piirtyy esiin päänäyttelijäkeskeisyys, ja mikäli en aivan väärin katsonut joko Norton tai Watts esiintyy filmin jokaisessa kohtauksessa.
Vääräleukojen on helppo laittaa moinen narsismin piikkiin, mutta teoksen asetelma on joka tapauksessa ratkaisua tukeva. Kirjava huntu on nimittäin siirtomaakauden Aasiaan verhoiltu intiimi ja jännittynyt melodraama yksinäisistä ihmisistä, jotka virheen toisensa perään tehtyään riisuvat kireäksi vedetyt naamionsa.
Juoni käynnistyy Lontoosta, jossa yläluokan itsepäinen vanhapiika suostuu avioitumaan Kiinaan lähtöä tekevän tutkijan kanssa. Yksipuoliseen rakkauteen perustuva liitto kokee heti uudessa maassa mullistuksen, kun nainen erehtyy tahollaan naimisissa olevan englantilaisdiplomaatin rakastajattareksi.
Suhteen paljastuttua pettynyt baktereologi rankaisee kaikkia raahaamalla naisen mukanaan syrjäiseen vuorikylään, jossa kuolemanvaarallinen epidemia niittää tuhoaan.
Loistavia näyttelijäsuorituksia
Maisemakuviltaan sykähdyttävässä elokuvassa kiehtovimpia ovat silti sisätiloissa myös vertauksellisesti virittyvät kaksintaistelut toisistaan sairaalloisesti riippuvaisten ihmisten välillä.
Naisen taloudellinen ja miehen psykologinen sidos kumppaniin jännittyy äärimmilleen jylhien vuorten reunustamissa ja nihkeän kosteuden hiostamissa mittelyissä. Väkivaltaa heidän kyynistä piittaamattomuutta ja apeaa hiljaisuutta sisältävässä pudotuspelissään ei silti ole lainkaan, joten huomio kohdistuu kokonaan Wattsin esittämän naisen syyllisyyteen ja Nortonin näyttelemän miehen krooniseen ahdistukseen.
Molempien tragedian taustalla on itsekäs ja sitkeä uppiniskaisuus, joka voi taipua vain oikean nöyryyden edessä.
Nämä ovat selkeitä parannuksia ja lavennuksia kaksituntisessa versiossa, joka on kokonaiset neljäkymmentä minuuttia Garbon filmiä pidempi.
Poliittinen painolasti
Erikoista ja harkitsematonta on kuitenkin Kirjavan hunnun tässäkin tulkinnassa ilmeisesti lähdeteoksesta yhä jäljelle jäänyt poliittinen yksisilmäisyys. Eurooppalaisen lääkärimiehen toimissa ja katolisten nunnien käännytystyössä nähdään liian usein vain sivistäviä piirteitä.
Kylän kiinalaiset filmi esittää taikauskoiseksi ja länsimaista laupeudentyötä vastustavaksi hulttioväeksi, joka ei sisäistä omaa parastaan edes karismaattisten valkonaamojen avustamana.
Filmin päätös eroaa sekä kirjan että ensimmäisen elokuvaversion ratkaisusta. Siinä palataan taas keskusnäyttelijöiden dominanssiin, vilpilliseen sovitukseen ja naisen aseman nykypäiväisempään alleviivaukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti