perjantai 14. helmikuuta 2014

Mieletön juttu (1998)

Ohjaus: Steven Soderbergh
★☆☆☆☆ 
Steven Soderbergh ja George Clooney lukeutuvat Hollywoodin vaikutus-valtaisimpiin tekijämiehiin, vaikka edellisen juuret ovat riippumattomassa amerikkalaiselokuvassa ja jälkimmäisen television päivittäis- ja viikkosarjoissa.
Kummankin vahva asema perustuu luistavaan liikehdintään poliittisten aatedraamojen ja kevyiden hupijuttujen välillä. Lisäksi he toimivat tuottajan ominaisuudessa takuumiehinä monessa sellaisessa tärkeässä projektissa, jotka jäisivät toteuttamatta ilman heidän panostaan.

Kaksikon yhteistyö käynnistyi 1990-luvun lopulla kovassa huudossa olleen Elmore Leonardin romaanista sovitetulla rikoskomedialla Mieletön juttu (1998). Samoihin aikoihin ilmestyivät myös Barry Sonnenfeldin Get Shorty (1995) ja Quentin Tarantinon Jackie Brown (1998), joka on teoksista ylivoimaisesti onnistunein.

Mieletön juttu kertoo linnakierteessä rimpuilevasta elämäntaparikollisesta ja pankkirosvosta, joka osaa putsata pankit ylenmääräisistä rahoistaan pelkästään suutaan soittamalla. Paljon huonommin hän hallitsee pakenemisen jalon taidon, sillä myös nuori naisetsivä pääsee kirjaimellisesti hänen tuntumaansa heti vankilanporttien ulkopuolella.

Kamujensa kanssa hauskaa pitävä Soderbergh ei edes yritä peitellä velmuilunsa pinnallisuutta, vaan päinvastoin palvoo muotoa jakaessaan päämäärättömän tarinan usealle aikatasolle ja jumittaessaan tyhjää jankuttavissa kohtauksissa pehmeän swingin säestyksellä.

Ikävä kyllä ohjaajalla ei ole Tarantinon lahjoja nähdä loputtoman hölinän taustalla elämäntavan perimmäistä lohduttomuutta.

Mukamas nokkela takautumien käyttö vain häiritsee suuren keikan suunnittelua ja eroottisen teerenpelin latautumista pääparin välillä. Laveasta henkilögalleriasta ainakin puolet louskuttaa leukojaan tyhjänpantteina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti