perjantai 14. helmikuuta 2014

Mies joka ei ollut siellä (2001)

Ohjaus: Ethan ja Joel Coen 
★★★★★
Vaikka Coenin veljekset valmistavat mielellään keskenään mahdollisimman erilaisia elokuvia, tuottaja Ethan ja ohjaaja Joelin tärkeimmät ohjaustyöt pureutuvat sivullisuuden taakkaan, jonka paino suistaa elämänsä tilaisuuteen havahtuneet onnenonkijat raiteiltaan.
Barton Fink (1991), Fargo (1996) ja Mies joka ei ollut siellä (2001) ovat uuden amerikkalaisen elokuvan ydinteoksia.

Veljesten pettämättömässä näkemyksessä toissijaisuuteensa kyllästyneelle miehelle tarjoutuu tilaisuus parempaan elämään traagisin seurauksin. Ethanin ja Joelin yhdessä kirjoittamissa ilkikurisissa juonissa suoritettavat rikokset ovat silti sattumanvaraisesti kyhättyjä tunareiden tekosia, yhteisön todellisten roistojen kaupustellessa hämäriä satujaan. Tällä kertaa vaimonsa rakastajan kiristämiseen erehtyy vaitelias parturin apulainen etsiessään lunastuslippua amerikkalaiseen unelmaan.

Porvarillistuvan maailman moderneihin viettelyksiin paneutuva elokuvaelämys hahmottaa varjona omassa elämässään kulkevasta antisankarista moraalisen kulkijan, joka analysoi muita ja itseään tuntematta silti vastuuta. Askel askeleelta hiljaisen kyynikon matka hidastuu, kunnes se pyörii auton pölykapselina kohti kuilua.

Mustavalkoisen elokuvan visuaalinen ilmaisu heijastelee terävissä kontrasteissaan täsmällisesti teoksen sisällön keskeistä teemaa, sivullisuuden taakkaa. 1940-luvun lopun Kaliforniaan sijoittuva alakuloinen satiiri kuvattiin alkujaan värinegatiiville, joka sitten kopioitiin mustavalkoiseksi. Menetelmä tuottaa valon ja varjon jyrkkiä rajoja vangiten ansassaan pyristelevästä heittopussista enemmän järjestelmän uhrin kuin peruuttamattomasti pahan yksilön.

Viileän vieraannuttavasti taltioitu apaattinen alistuminen kohtalon kolhimaksi kuriositeetiksi on kirpeää ironiaa amerikkalaisesta unelmasta ja siitä pienelle ihmiselle rajatusta siivusta. Pelastua voivat vain omantuntonsa myyneet röyhkimykset.

Mies joka ei ollut siellä lukeutuu vuosikymmenen viiden parhaan amerikkalaisen elokuvan joukkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti