Ohjaus: Jon Avnet
★☆☆☆☆
Elokuvan suomalainen levittäjä olisi voinut aivan hyvin markkinoida Jon Avnetin ohjaamaa vioittunutta tekelettä parivaljakon Robert De Niro ja Al Pacino ensimmäisenä yhteisenä filmihankkeena.
Veteraaniherrat ovat nimittäin aiemmin esiintyneet kahdessa yhteisessä elokuvassa,Francis Coppolan Kummisetä II:ssa (1974) ja Michael Mannin kaupunkijännärissäHeat (1995), jakamatta välttämättä ensimmäistäkään kohtausta.
Edellisessä legendat eivät kohdanneet edes näennäisesti, mutta jälkimmäisessä Mann istutti heidät kahvikupposen äärelle. Hän kuitenkin leikkasi keskustelun niin ovelasti, ettei kukaan ulkopuolinen voi varmasti vannoa, että he todella puhuivat toisilleen.
Edellisessä legendat eivät kohdanneet edes näennäisesti, mutta jälkimmäisessä Mann istutti heidät kahvikupposen äärelle. Hän kuitenkin leikkasi keskustelun niin ovelasti, ettei kukaan ulkopuolinen voi varmasti vannoa, että he todella puhuivat toisilleen.
Kummankin kunnianhimon näyttelijänä jo vedellessä viimeisiään ei kai kenenkään tulisi enää ihmetellä heidän valitsemiensa projektien onttoutta, mutta hieman surullisena Oikeuden kasvojen (2008) kaltaisia läpihuutojuttuja silti katselee.
Laiskasti kirjoitettu eikä edes välttävällä rutiinilla ohjattu sarjamurhaajaelokuva kertoo kaiken nähneestä poliisikaksikosta, joka saa selvitettäväkseen pitkän uransa haastavimman tapauksen. Manhattanilla ruumiita ja runonsäkeitä jälkeensä jättävä tappaja listii oikeuslaitoksen porsaanrei’istä pujahtaneita taparikollisia oikeutettuina murhina.
Hermoheikoista etsivistä toinen vaikuttaa niin ilmeisen syylliseltä, että katsoja tietää odottaa ”yllätyskäännettä”.
Henkilöohjaukseltaan rikoksen ja rangaistuksen oikeudenmukaisuutta sivuava lopputulos on kaiken huippu. Olen aivan varma, että vuorollaan pullistelevat ja naivat päähenkilöt jakavat minuutilleen yhtä paljon valkokangasaikaa tähti-imagonsa ja palkkapussinsa edellyttämällä tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti