Nytpä tahdon olla mä (2002)

Ohjaus: Nicolas Philibert

★★★★☆ 

Valkokankaiden dokumentteja ei pysty nykyisin erottamaan television mainosreportaaseista, sillä puhuvien päiden kavalkadissa omakehu ja sanottavan puute käyvät tympäännyttävää piirileikkiään.

Todella harvassa ovat ne tekijät, jotka enää vaivaa nähden käyvät yksinäistä polkuaan kaupallisista paineista piittaamatta, itsensä taustalle häivyttäen.

Pari vuotta sitten Suomessakin teatterilevityksen saanut Nytpä tahdon olla mä (2002) edustaa kärsivällisyydessään ja huolellisuudessaan vanhakantaista tekotapaa. Siinä aiheeseen paneudutaan juuri niin sydämellisesti kuin vain korkean sivistyksen omaavalta taiteilijalta uskaltaa toivoa.

Elokuva kertoo pienessä ranskalaisessa vuoristokylässä sijaitsevasta koulusta, sen oppilaista ja heidän opettajastaan. Ohjaaja Nicolas Philibert vietti vuoden päivät kyläläisten parissa tallentaen luokkahuoneessa tapahtuvaa ihmeellistä oppimisen prosessia. Välillä kiistellään, itketään ja leikitään, mutta jotenkin aikuiselta ihmiseltä saadut opetukset kuitenkin tarttuvat lapsiin.

Vastuullista välittämistä opintien ensimmäisessä vaiheessa tarkasteleva teos pysyttelee myös ilmaisussaan vihjauksellisessa muotoilussa, jonka maalauksellisissa asetelmissa syntyy runsaasti puntaroitavaa. Onneksi viipyilevä dokumentti ei erehdy vain ihannoimaan uutteraa kasvattajaa tai päihdy pastoraalista maisemistaan.

Päinvastoin elokuva viittaa syrjäisen yhteisön ongelmakenttään ja pohtii kuin varkain keskushenkilön ristiriitaisempiakin kasvatusmetodeja.

Vaikka dokumentin lapset ovat vasta polvenkorkuisen mittaisia, he säilyttävät yksilöllisyytensä teoksen yleispätevässä ilmapiirissä. Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, ja aikuisten tehtävänä on vaalia nuorukaisten kehittymistä.

Sisällön, sanoman ja kerronnan rytmin kannalta olennainen seikka poimitaan kuvaan heti alussa. Kilpikonnat käyskentelevät hitaasti mutta varmasti määränpäähänsä, kuten kohti aikuisuutta varttuvat tenavatkin.

Kuriositeettina muistaa silti mainita, että lempeä opettaja Georges Lopez haastoi tekijät oikeuteen vaatien osuutta lipputuloista, kun dokumentista yllättäen tuli kansainvälinen menestys.