Ohjaus: Steven Spielberg
★★☆☆☆
Kallishintaisilla fantasioilla omaisuutensa ja maineensa luonut Steven Spielberg alkoi tavoitella toisenlaista sielunvapautta 1980-luvun lopulla lunastettuaan riippumattomuutensa suurten studioiden oravanpyörästä.
Niin sanottujen aikuisfilmien jälkeenkin olen valmis väittämään milloin tahansa ohjaajan olevan omimmillaan reilusti liioittelevissa saduissa. Totta ja tarua yhdistellessään hän päätyy ikäviin sisällöllisiin kompromisseihin, jotka eivät palvele oikein mitään tarkoitusta.
1960-luvulla sattunutta tositapausta puiva Ota kiinni jos saat (2002) kertoo amerikkalaiselle komedialle tyypillisestä neropatista, jonka onnistuu kouluttamattomana työskennellä suuren lakifirman asianajajana, ensiapupoliklinikan lääkärinä ja kansainvälisen lentoyhtiön perämiehenä.
Kaikki eivät löydä sopivaa ammattia heti ensi yrittämällä, mutta tässä tapauksessa nuoren murheenkryynin tavallista vauhdikkaampi urakierto selittyy sarjalla huijauksia, sillä 18-vuotiaalla karkulaisella ei ollut mitään käsitystä sen paremmin lentämisestä, laista kuin ihmisten parantamisestakaan.
Isäsuhdetta peräänsä saavaan erikoisagenttiin rakentava rikollinen merkitsee Spielbergille etevää keppostelijaa, joka ei tahdo kenellekään pahaa. Tältä osin ohjaaja hellii Ocean´s Elevenin (2001) ja sadan muun komedian toistamaa ikivanhaa myyttiä rakastettavista konnista, joiden kolttoset voidaan pyyhkiä unohduksiin reippaalla hymyllä ja pateettisilla katumusharjoituksilla.
Silti elokuvan läpeensä tyylitelty ulkokuori svengaavine ajan sävelineen, värikkäine vaatteineen, aseteltuine kampauksineen ja pettämättömine virnistyksineen muuttuu alamäen alettua painajaismaiseksi vankilaksi, jonka täydellisyys muovaa ironisen kontrapunktin valepukin lipeville sumutuksille. Näin pinnallinen, mutta liukkaasti etenevä hurlumhei räpiköi kuiville.
Niin sanottujen aikuisfilmien jälkeenkin olen valmis väittämään milloin tahansa ohjaajan olevan omimmillaan reilusti liioittelevissa saduissa. Totta ja tarua yhdistellessään hän päätyy ikäviin sisällöllisiin kompromisseihin, jotka eivät palvele oikein mitään tarkoitusta.
1960-luvulla sattunutta tositapausta puiva Ota kiinni jos saat (2002) kertoo amerikkalaiselle komedialle tyypillisestä neropatista, jonka onnistuu kouluttamattomana työskennellä suuren lakifirman asianajajana, ensiapupoliklinikan lääkärinä ja kansainvälisen lentoyhtiön perämiehenä.
Kaikki eivät löydä sopivaa ammattia heti ensi yrittämällä, mutta tässä tapauksessa nuoren murheenkryynin tavallista vauhdikkaampi urakierto selittyy sarjalla huijauksia, sillä 18-vuotiaalla karkulaisella ei ollut mitään käsitystä sen paremmin lentämisestä, laista kuin ihmisten parantamisestakaan.
Isäsuhdetta peräänsä saavaan erikoisagenttiin rakentava rikollinen merkitsee Spielbergille etevää keppostelijaa, joka ei tahdo kenellekään pahaa. Tältä osin ohjaaja hellii Ocean´s Elevenin (2001) ja sadan muun komedian toistamaa ikivanhaa myyttiä rakastettavista konnista, joiden kolttoset voidaan pyyhkiä unohduksiin reippaalla hymyllä ja pateettisilla katumusharjoituksilla.
Silti elokuvan läpeensä tyylitelty ulkokuori svengaavine ajan sävelineen, värikkäine vaatteineen, aseteltuine kampauksineen ja pettämättömine virnistyksineen muuttuu alamäen alettua painajaismaiseksi vankilaksi, jonka täydellisyys muovaa ironisen kontrapunktin valepukin lipeville sumutuksille. Näin pinnallinen, mutta liukkaasti etenevä hurlumhei räpiköi kuiville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti