maanantai 17. helmikuuta 2014

Peli on menetetty (1957)

Ohjaus: Stanley Kubrick
★★★★☆
Verrattuna viikko sitten esitettyyn Stanley Kubrickin uran varhaisteoksia käsittelevän sarjan vanhimpaan elokuvaan Tappava suudelma (1955) hänen toinen ohjaustyönsä Peli on menetetty (1956) on jo selvästi laadukkaampi tapaus. Taskurahoilla valmistetussa debyytissä on toki yritystä, mutta sisällöltään sen seuraaja on jo toista luokkaa eikä se sisällä enää yhtään juonta tai johtoajatusta katkaisevaa turhaa kohtausta.
Peli on menetetty ammentaa tyylinsä mustan elokuvan ja reportaasifilmin perinteestä, joten varsinaista juontakin siinä on vain siteeksi ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että lopputulos olisi toteutukseltaan yksinkertainen, päinvastoin.
Vankilasta vapautunut rikollinen mies kokoaa joukon likviditeettiongelmaisia roistoja yhteen ja antaa heille täsmällisen tehtävän laukkaradan kassan ryöstöä varten. Ryöstöpäivänä kilpailun seitsemäs lähtö siihen liittyvine selkkauksineen kelataan useasta näkökulmasta ja kellon viisarit raksuttavat tahtia elokuvan tihenevälle jännitykselle.
Nykykatsojan ei tarvitse pinnistellä liikaa huomatakseen elokuvan vaikutuksen esimerkiksi Coenin veljesten teoksissa tai Quentin Tarantinon Jackie Brownissa(1997). Suuret suunnitelmat äkkirikastumisesta kaatuvat sattumiin ja inhimillisiin heikkouksiin.
Jähmeiden roolihenkilöiden elehdintä ja heidän persooniensa kalvakkuus lienee kuitenkin lähempänä lajityypin perustyyppejä kuin oikean elämän karskeja gangstereita. Kubrickin vakava ironia on silti mieletöntä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti