Peloista pahin

Ohjaus: Phil Alden Robinson

★☆☆☆☆

Yhdysvaltalaisen jännityskirjailijan Tom Clancyn opuksista neljä on päätynyt myös valkokankaiden myyntitykeiksi. Niiden oikeistolainen maailmankuva istuu mainiosti Hollywoodin toimintaviihteen kaavoihin, joten elokuvien pääosiin hakeutuivat vuorollaan alan möreä-äänisimmät alfa-urokset.

Liekö liika ahneus vienyt Clancynkin mennessään, kun lähti tuottajaksi mukaan neljänteen elokuvasovitukseensa ja kelpuutti päärooliin isoa mammanpoikaa muistuttavan, inisevän Ben Affleckin.

Alec Baldwiniin ja Harrison Fordiin verrattuna Affleckin sankarihahmo on märkäkorvainen partiopoika, joka täyttää hädin tuskin lainkaan edeltäjiensä suuria saappaita. Niinpä Punaisen lokakuun metsästyksestä (1990), Näkymättömästä vihollisesta (1992) ja Isku Kolumbiaan -seikkailusta (1994) tuttua rivakkaa Jack Ryania on ollut pakko nuorentaa usealla vuosikymmenellä ja samalla muuttaa hänen asemaansa CIA:n organisaation sisällä.

Tämä murtaa asetelman uskottavuuden heti alkuunsa. Nuoren tutkijan mukaantuloa suurvaltojen välisen kriisin selvittelyyn perustellaan hänen asiantuntemuksellaan Venäjän uudesta presidentistä. Ydinsodan syttyminen ja maailman tuhoutuminen ovat hiuskarvan varassa, mutta tilanteen tasalla hämmästyttävästi pysyvä nörtti tietää, kuinka pahimmat pommit viritetään suutareiksi.

Kyse on yhden miehen sodasta, vaikka Baltimoressa räjähtävä ydinpommi vihjaa suuremmastakin tragediasta. Sankari ehtii kaikkiin paikkoihin, käyttää älyään paljastaessaan uusnatsien rötökset ja kiiruhtaa lopputeksteihin mennessä loikoilemaan kultansa kanssa Valkoisen talon nurmikolle.

Rasistisia piirteitä kantavan elokuvan toteutuksesta vastaa Phil Alden Robinson, jonka debyytti Unelmien kenttä (1989) hurmasi viattomuudellaan. Teknojännärien etujoukkoihin ehättäneen Sneakersin (1992) jälkeen hänen uransa luiskahti alamäkeen ja ilmeisesti pakon edessä Robinsonin oli tartuttava huonoonkin tarjoukseen.

Peloista pahin (2002) kehtaa väittää, että myös kuolettava säteily tunnustaa väriä ja rotua.