Ohjaus: Marjane Satrapi & Vincent Paronnaud
★★★★☆
Marjane Satrapin omaelämäkerralliseen sarjakuvakirjaan perustuva Persepolis(2007) on ensimmäinen silmiini osunut pitkä animaatiofilmi, jossa aikuisen maailman kauheudet on saatu yhdistettyä luontevasti ja peittelemättömästi lapsen naiiviin kokemuskenttään.
Elokuvan ohjaajille, Iranista Ranskaan emigroituneelle Satrapille ja toiselle sarjakuvataiteilijalle Vincent Paronnaudille, myönnettiin Cannesin keväisillä filmijuhlilla tuomariston erikoispalkinto.
Tunnustus on ansaittu jo pelkästään siitä syystä, että on vaikea kuvitella kaikenikäisille paremmin soveltuvaa piirroselokuvaa. Vakavat ja vaikeat asiat ilmaistaan hysteerisen hauskasti.
Satrapin sarjakuvien graafinen mustavalkoinen maailma toisinnetaan filmiversiossa hätkähdyttävästi tinkimättä silti rahtuakaan elävän kuvan vaatimuksista. Rikas, elävästi ilmaiseva ja nopeasti rytmiä vaihtava toteutus panostaa myös äänimaailmaan kokonaisvaltaisesti.
Pommien paukkeet, hanasta valuva vesi, liikenteen melu tai vaikkapa Iron Maidenin musiikki eivät ole vain taustalla kuuluvia irrallisia elementtejä, vaan sisällön painotuksia jäsentäviä osasia. Tässä filmissä kaikella on mietitty merkityksensä, kuten Jacques Tatin mestarillisissa komedioissa.
Lyhyesti sanottuna, lupaavasta ideasta on jalostunut kypsä kokonaisuus.
Iranilaistytön kasvutarina
Persepolis yhdistää perinteisen biografin rakenteen ja käsin tehdyn piirrosjäljen saumattomasti moderniin ajatussisältöön.
Filmin tarina iranilaistytön varttumisesta vallankumouksen, sodan ja sisäisen vainon maassa on kerrottu filmin keston mittaisena takautumana. Nyt jo aikuiseksi kasvanut nainen kertaa mielessään elämänsä käännekohtia ja Iranin yhteiskunnallisia mullistuksia 1970-luvun lopulta pitkälle 1990-luvulle.
Nuorena neitinä Marjane intoutuu vastustamaan shaahia älymystöperheensä vesana ja toivomaan vapauden raikkaita tuulia vilvoittamaan tunkkaisen Iranin vanhoillisia säädöksiä. Kansannousu johtaakin vielä suurempaan kurjuuteen, kun teokraatit pääsevät valtaan ja naapurivaltio Irak hyökkää sisäpoliittisen kaaoksen heikentämän maan kimppuun.
Itävaltaan turvaan lähetetty tyttö joutuu opettelemaan elämänsä aakkoset uudelleen länsimaisen vaurauden ja moniarvoisuuden keskellä. Suvaitsemattomuutta hän ei silti pääse pakoon, vaikka se häveliäästi muuttaakin muotoaan.
Avartava kokemus
Teoksen raskaat teemat iranilaisen yhteiskunnan poliittisesta pysähtyneisyydestä, uskonnollisesta noitavainosta ja sukupuolimoraalin kaksinaamaisuudesta heijastuvat aatteita ja ajatuksia imevän uteliaan lapsen perspektiivistä, mikä saa sortajat näyttämään paitsi julmilta riistäjiltä myös hohtimensa kaivoon heittäneiltä hölmöläisiltä.
Pelkistettyinä asiat käyvät selkeiksi ja tätä tavoitetta näkökulma palvelee hienosti.
Yksittäiset vitsit, kuten episodit Eurooppaan kotiutuneen tytön fyysisistä muutoksista tai mustan pörssin äänilevykaupasta, hauskuuttavat sellaisenaankin, mutta ovat aina kuvaavia laajemmistakin kehityskuluista. Komedian ja tragedian tasapainon löytäminen ei ole varmastikaan ollut helppoa.
Tunnustus on ansaittu jo pelkästään siitä syystä, että on vaikea kuvitella kaikenikäisille paremmin soveltuvaa piirroselokuvaa. Vakavat ja vaikeat asiat ilmaistaan hysteerisen hauskasti.
Satrapin sarjakuvien graafinen mustavalkoinen maailma toisinnetaan filmiversiossa hätkähdyttävästi tinkimättä silti rahtuakaan elävän kuvan vaatimuksista. Rikas, elävästi ilmaiseva ja nopeasti rytmiä vaihtava toteutus panostaa myös äänimaailmaan kokonaisvaltaisesti.
Pommien paukkeet, hanasta valuva vesi, liikenteen melu tai vaikkapa Iron Maidenin musiikki eivät ole vain taustalla kuuluvia irrallisia elementtejä, vaan sisällön painotuksia jäsentäviä osasia. Tässä filmissä kaikella on mietitty merkityksensä, kuten Jacques Tatin mestarillisissa komedioissa.
Lyhyesti sanottuna, lupaavasta ideasta on jalostunut kypsä kokonaisuus.
Iranilaistytön kasvutarina
Persepolis yhdistää perinteisen biografin rakenteen ja käsin tehdyn piirrosjäljen saumattomasti moderniin ajatussisältöön.
Filmin tarina iranilaistytön varttumisesta vallankumouksen, sodan ja sisäisen vainon maassa on kerrottu filmin keston mittaisena takautumana. Nyt jo aikuiseksi kasvanut nainen kertaa mielessään elämänsä käännekohtia ja Iranin yhteiskunnallisia mullistuksia 1970-luvun lopulta pitkälle 1990-luvulle.
Nuorena neitinä Marjane intoutuu vastustamaan shaahia älymystöperheensä vesana ja toivomaan vapauden raikkaita tuulia vilvoittamaan tunkkaisen Iranin vanhoillisia säädöksiä. Kansannousu johtaakin vielä suurempaan kurjuuteen, kun teokraatit pääsevät valtaan ja naapurivaltio Irak hyökkää sisäpoliittisen kaaoksen heikentämän maan kimppuun.
Itävaltaan turvaan lähetetty tyttö joutuu opettelemaan elämänsä aakkoset uudelleen länsimaisen vaurauden ja moniarvoisuuden keskellä. Suvaitsemattomuutta hän ei silti pääse pakoon, vaikka se häveliäästi muuttaakin muotoaan.
Avartava kokemus
Teoksen raskaat teemat iranilaisen yhteiskunnan poliittisesta pysähtyneisyydestä, uskonnollisesta noitavainosta ja sukupuolimoraalin kaksinaamaisuudesta heijastuvat aatteita ja ajatuksia imevän uteliaan lapsen perspektiivistä, mikä saa sortajat näyttämään paitsi julmilta riistäjiltä myös hohtimensa kaivoon heittäneiltä hölmöläisiltä.
Pelkistettyinä asiat käyvät selkeiksi ja tätä tavoitetta näkökulma palvelee hienosti.
Yksittäiset vitsit, kuten episodit Eurooppaan kotiutuneen tytön fyysisistä muutoksista tai mustan pörssin äänilevykaupasta, hauskuuttavat sellaisenaankin, mutta ovat aina kuvaavia laajemmistakin kehityskuluista. Komedian ja tragedian tasapainon löytäminen ei ole varmastikaan ollut helppoa.
Marjanen osattomuutta vieraassa ympäristössä, suurta surua jälkeen jääneestä perheestään ja selviytyjän syyllisyyttä ei silti missään vaiheessa kaunistella, vaan tummasävyinen apeus sävyttää filmin kerrontaa.
Moni kohtaus päättyykin häivytykseen, kun hahmot sulautuvat ympäristönsä pimeyteen. Se kertoo paljon sekä ikeen alla elävien ihmisten että yleisemmin humanismin vaikeasta asemasta itsenäisen ajattelun kieltävässä yhteisössä. Oman tien valinta vaatii kovaa kanttia, naurua läpi kyynelten ja sisua halki vastoinkäymisten.
Animaatiota vierastaville Persepolis toimii avartavana näytteenä lajin mahdollisuuksista.
Moni kohtaus päättyykin häivytykseen, kun hahmot sulautuvat ympäristönsä pimeyteen. Se kertoo paljon sekä ikeen alla elävien ihmisten että yleisemmin humanismin vaikeasta asemasta itsenäisen ajattelun kieltävässä yhteisössä. Oman tien valinta vaatii kovaa kanttia, naurua läpi kyynelten ja sisua halki vastoinkäymisten.
Animaatiota vierastaville Persepolis toimii avartavana näytteenä lajin mahdollisuuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti