Ohjaus: Elia Suleiman
★★★★☆
Tämä palestiinalainen elokuva esitettiin Cannesin kilpasarjassa vuonna 2002, jolloin se palkittiin festivaalien kolmospalkinnolla, Prix du Juryllä. Edelle asetettiin Roman Polanskin Pianisti (2002) ja Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä (2002). Kaurismäen teos on elokuvista sydämellisin ja Rakkauden ja kärsimyksen kronikka(2002) älykkäin. Polanskin ohjaustyö on hännänhuippu.
Rakkauden ja kärsimyksen kronikan ohjaaja on avoimesti älykkyyttään katsojien pureskeltavaksi tarjoava palestiinalainen Elia Suleiman, joka ei edes pyri perinteisen juonielokuvan kaavoihin tai sen tunnistettaviin sankarihahmoihin.
Rakkauden ja kärsimyksen kronikan ohjaaja on avoimesti älykkyyttään katsojien pureskeltavaksi tarjoava palestiinalainen Elia Suleiman, joka ei edes pyri perinteisen juonielokuvan kaavoihin tai sen tunnistettaviin sankarihahmoihin.
Kyse on tarkkaan harkituista poleemisista puheenvuoroista, joita ohjaaja pitää kolmeen jaksoon jakautuvassa elokuvassaan. Teosta levitettiin Suomen teattereissa harkitsemattomalla nimellä Tapahtuipa kerran Israelissa, joka on muutettu televisioesityst varten historiaa, sisältöä ja sanomaa paremmin heijastavaksi.
Ensimmäisessä jaksossa hahmotellaan elämää nasaretilaisessa naapurustossa, jossa häiritsevästä kiusanteosta on tullut osa erirotuisten ihmisten arkea. Toisessa jaksossa kuvataan eri puolelta rajaa tulevia rakastavaisia, joiden on pakon sanelemana tavattava toisiaan parkkialueella, autossa istuen.
Viimeisessä episodissa liikutaan jo raamatullisissa korkeuksissa - palestiinalaista ninjatyttöä ammutaan luodeilla, jotka asettuvat kruunuksi tämän pään ylle.
Häpäilemättömän vertauskuvallisesti sekä digitaalisia tehosteita että dokumentaarista todistusvoimaa käyttävä satiiri kertoo voimapolitiikan ja sorron jalkoihin jäävistä ihmiskohtaloista; pelon, väkivallan ja kaipauksen hullusta kierteestä, joka jättää jälkeensä vain lohdutonta apatiaa ja viiltävää katkeruutta.
Elokuvan yleispätevä näkemys vallan turmelevuudesta ei välitä maailmanpoliittisista virtauksista, vaan säilyttää ajankohtaisuutensa sanomaltaan kirkkaana teesinä. Absurdit käänteet paljastavat ihmisten ja ideologioiden pienuuden.
Ensimmäisessä jaksossa hahmotellaan elämää nasaretilaisessa naapurustossa, jossa häiritsevästä kiusanteosta on tullut osa erirotuisten ihmisten arkea. Toisessa jaksossa kuvataan eri puolelta rajaa tulevia rakastavaisia, joiden on pakon sanelemana tavattava toisiaan parkkialueella, autossa istuen.
Viimeisessä episodissa liikutaan jo raamatullisissa korkeuksissa - palestiinalaista ninjatyttöä ammutaan luodeilla, jotka asettuvat kruunuksi tämän pään ylle.
Häpäilemättömän vertauskuvallisesti sekä digitaalisia tehosteita että dokumentaarista todistusvoimaa käyttävä satiiri kertoo voimapolitiikan ja sorron jalkoihin jäävistä ihmiskohtaloista; pelon, väkivallan ja kaipauksen hullusta kierteestä, joka jättää jälkeensä vain lohdutonta apatiaa ja viiltävää katkeruutta.
Elokuvan yleispätevä näkemys vallan turmelevuudesta ei välitä maailmanpoliittisista virtauksista, vaan säilyttää ajankohtaisuutensa sanomaltaan kirkkaana teesinä. Absurdit käänteet paljastavat ihmisten ja ideologioiden pienuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti