Ohjaus: Sylvester Stallone
★☆☆☆☆
Paljastamalla inhimillisen puolen itsestään ikääntynyt nyrkkisankari Sylvester Stallone keräsi runsaasti sympatiapisteitä hassua masokismia sisältävässä vanhusfilmissään Rocky Balboa (2006).
Hänen toinen menestystuotteensa lukee lakia idän ilkeille sotilasjuntille, kerjäämättä sääliä tai lohduttavaa olkapäätä yhdeltäkään elolliselta oliolta. Eniten Rambo (2008) rakastaa kuolettavia aseita ja joella puksuttavaa puuvenettään.
Peruutuspeiliin vilkuilevista ikoneista Rocky uskaltaa sentään luottaa mumisevan kehäketun lavertelemiin elämänvalheisiin, mutta jousipyssyllä kaloja ja ihmisiä pyydystävä puolimykkä Rambo tarvitsee tuekseen kovakouraisempia otteita.
Osin saksalaisella rahalla tehtyssä pienen budjetin lobotomiaelokuvassa on vain b-elokuvien kankeita tähtiä, joten ohjaajan ainoaksi valttikortiksi on jäänyt lähes ennennäkemättömän raaka teurastaminen.
Päät räjähtävät, vartalon jäsenet sinkoilevat suuntiinsa, elimet irtoavat paljain käsin ja veri roiskuu hurmoksellisen yksityiskohtaisissa otoksissa, jotka ovat kieltämättä mielikuvituksella taltioituja.
Pitkät ja märät hiukset kasvattanut Rambo on totinen möykky ja maailman murheesta piittaamaton hirviö, jota johdonmukaisesti vain Thaimaan pusikoihin saapunut kaunotar ymmärtää. Hän käännyttää yksinäisyydessä pingottuneen mörön parilla lauseella pelastamaan Burman piinatut kyläläiset.
Räjäytettyään viidakon taivaan tuuliin John hoksaa tappamisen olevan yhtä helppoa kuin hengittäminen.
Future Film -yhtiöltä tällaisen vihoviimeisen saastan tuominen teattereihin osoittaa ala-arvoista harkintakykyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti