Ohjaus: Stephen Daldry
★★★☆☆
Englantilainen elokuva kamppailee kotirintamallaan amerikkalaista valtavirtatuotantoa vastaan vaihtelevin tuloksin. Laadullisesti se erottuu edelleen pahimmasta kilpailijastaan parhaiten luottaessaan harmaan duunarirealisminsa ilmaisuvoimaan.
Sitä sopivasti maustamalla tulokset voivat olla yhtä yllättäviä kuin Danny BoylenTrainspottingissa (1996), David Mackenzien Nuoressa Adamissa (2003) taiMartin McDonaghin In Brüges - Kukkoilijoissa (2008), joka vasta lopussa luiskahtaa tarantinolaiseksi tykittelyksi.
Tällä vuosikymmenellä avauksensa suorittaneista englantilaisista ohjaajatulokkaistaStephen Daldry on onnistunut sovittelemaan taitavimmin lännestä tulvivaa kaupallisten kompromissien välttämättömyyttä hienovireisempiin tavoitteisiin.
Balettia harrastavan pojan vetävä kasvukertomus Billy Elliott (2000) muodostuikin heti myyntimenestykseksi ja vaikea elokuvasovitus Tunnit (2002) Michael Cunninghamin romaanista vähintäänkin tyydyttäväksi taiteelliseksi läpimurroksi.
Tässä vaiheessa kehutun brittiohjaajan olisi ollut helppo tarttua rahakkaimpaan tarjoukseen, mitä eteensä sai. Sen sijaan hän valmisteli kaikessa hiljaisuudessa kuusi vuotta seuraavaa projektiaan, saksalaisen lakiprofessori Bernhard Schlinkinbestseller-romaanista muovattavaa elokuvasovitusta.
Sitä työstettiin näyttelijätaidoiltaan pätevien englantilaisten pääosaesiintyjien kanssa, mutta hankkeen tuotantoportaassa syntyi hankaluuksia, kun Anthony Minghella jaSydney Pollack menehtyivät vain parin kuukauden välein alkuvuodesta 2008.
Kolmas päätuottaja, yhdysvaltalainen Scott Rudin, veti lopulta nimensä elokuvasta ensi-iltapäivästä syntyneiden erimielisyyksien seurauksena.
Pojan kesäinen salaromanssi
Vaikka The Reader – Lukija (2008) on siis pääosin sodanjälkeiseen Saksaan sijoittuva ja englantilaisin voimin kuvattu elokuva, se tuntuu hieman epämukavasti amerikkalaiselta.
Kyse lienee nimellistä tuotantomaata (Yhdysvallat) enemmän siitä, että aikajänteeltään useita vuosikymmeniä kattavana, päähenkilön kasvamisen mukana näyttelijävaihdoksia sisältävänä ja vahvoja maskeerauksia suosivana teosta leimaa lavastemaisuus, joka ei aina vaikuta täyteläistä epookkia tukevalta.
Se on myös varovainen näkemyksiltään ja sovitteleva asenteiltaan, valtavirtaa siis näiltä osin.
Lukija edustaa muodoltaan kolmeen näytökseen jakautuvaa kirjallista elokuvaa. Niistä ensimmäisessä nuori saksalaispoika solmii suhteen aikuiseen, läheisiä henkilökontakteja muutoin välttelevään naiseen aurinkoisen kesän ajaksi.
Vuosikymmen myöhemmin hän seuraa naisjoukkoa vastaan käytävää oikeudenkäyntiä oikeustieteen opiskelijana ja voisi vaikuttaa yhtä syytettyä koskevan avaintodisteen tulkintaan. Viisikymppisenä vaimeana isänä hän palaa uudelleen mieltään vaivaamaan jääneeseen tapaukseen.
Puutteistaan huolimatta Stephen Daldryn ohjaustyö on kokonaisuutena hallittu, selkeästi dramaturgisoitu ja saarnaamatonta katarsista huokuva teos. Katsoja aavistaa jo varhain, että koulupojan viettelevän yksinäisen naisen menneisyydessä on jotakin piiloteltavaa, mutta salaisuus täsmentyy vasta oikeussalissa natsivartijana tehdyiksi rikoksiksi.
Naisen moraali ei ymmärrä tekojen luonnetta tai turvaudu natsisyytettyjen klassisiin selityksiin, mutta vastuusta hän ei siltikään pyri laistamaan. Siksi hänen tuomarille esittämänsä kiperä kysymys, johon emme koskaan kuule vastausta, jää kummittelemaan mieleen.
Teemana hyvitys
Lukija on elokuva kahdesta - naisen ja miehen - tekemättä jättämästä teosta ja niiden seurauksista. Teemaksi kiteytettynä voimme puhua sovituksesta ja hyvityksestä, lainmukaisesta ja moraalisesta.
Jälkimmäinen johtaa elokuvan arvoitukselliseen nimekkeeseen, mutta en halua pilata kenenkään kirjaa tuntemattoman katsojan nautintoa puhumalla siitä sen enempää.
Riittää, kun valaisee johtoajatusta vielä hieman syvemmältä ja mainitsee Stephen Daldryn tähänastisten ohjausten ytimen: taiteen kahtalaisen, sielua lääkitsevän mutta yksilöä ympäristöään vasten puristavan, vaikutuksen.
Romaanisovitusten valmistaminen on oma taiteenlajinsa ja sen englantilainen ohjaaja on todistanut hallitsevansa.
Sitä sopivasti maustamalla tulokset voivat olla yhtä yllättäviä kuin Danny BoylenTrainspottingissa (1996), David Mackenzien Nuoressa Adamissa (2003) taiMartin McDonaghin In Brüges - Kukkoilijoissa (2008), joka vasta lopussa luiskahtaa tarantinolaiseksi tykittelyksi.
Tällä vuosikymmenellä avauksensa suorittaneista englantilaisista ohjaajatulokkaistaStephen Daldry on onnistunut sovittelemaan taitavimmin lännestä tulvivaa kaupallisten kompromissien välttämättömyyttä hienovireisempiin tavoitteisiin.
Balettia harrastavan pojan vetävä kasvukertomus Billy Elliott (2000) muodostuikin heti myyntimenestykseksi ja vaikea elokuvasovitus Tunnit (2002) Michael Cunninghamin romaanista vähintäänkin tyydyttäväksi taiteelliseksi läpimurroksi.
Tässä vaiheessa kehutun brittiohjaajan olisi ollut helppo tarttua rahakkaimpaan tarjoukseen, mitä eteensä sai. Sen sijaan hän valmisteli kaikessa hiljaisuudessa kuusi vuotta seuraavaa projektiaan, saksalaisen lakiprofessori Bernhard Schlinkinbestseller-romaanista muovattavaa elokuvasovitusta.
Sitä työstettiin näyttelijätaidoiltaan pätevien englantilaisten pääosaesiintyjien kanssa, mutta hankkeen tuotantoportaassa syntyi hankaluuksia, kun Anthony Minghella jaSydney Pollack menehtyivät vain parin kuukauden välein alkuvuodesta 2008.
Kolmas päätuottaja, yhdysvaltalainen Scott Rudin, veti lopulta nimensä elokuvasta ensi-iltapäivästä syntyneiden erimielisyyksien seurauksena.
Pojan kesäinen salaromanssi
Vaikka The Reader – Lukija (2008) on siis pääosin sodanjälkeiseen Saksaan sijoittuva ja englantilaisin voimin kuvattu elokuva, se tuntuu hieman epämukavasti amerikkalaiselta.
Kyse lienee nimellistä tuotantomaata (Yhdysvallat) enemmän siitä, että aikajänteeltään useita vuosikymmeniä kattavana, päähenkilön kasvamisen mukana näyttelijävaihdoksia sisältävänä ja vahvoja maskeerauksia suosivana teosta leimaa lavastemaisuus, joka ei aina vaikuta täyteläistä epookkia tukevalta.
Se on myös varovainen näkemyksiltään ja sovitteleva asenteiltaan, valtavirtaa siis näiltä osin.
Lukija edustaa muodoltaan kolmeen näytökseen jakautuvaa kirjallista elokuvaa. Niistä ensimmäisessä nuori saksalaispoika solmii suhteen aikuiseen, läheisiä henkilökontakteja muutoin välttelevään naiseen aurinkoisen kesän ajaksi.
Vuosikymmen myöhemmin hän seuraa naisjoukkoa vastaan käytävää oikeudenkäyntiä oikeustieteen opiskelijana ja voisi vaikuttaa yhtä syytettyä koskevan avaintodisteen tulkintaan. Viisikymppisenä vaimeana isänä hän palaa uudelleen mieltään vaivaamaan jääneeseen tapaukseen.
Puutteistaan huolimatta Stephen Daldryn ohjaustyö on kokonaisuutena hallittu, selkeästi dramaturgisoitu ja saarnaamatonta katarsista huokuva teos. Katsoja aavistaa jo varhain, että koulupojan viettelevän yksinäisen naisen menneisyydessä on jotakin piiloteltavaa, mutta salaisuus täsmentyy vasta oikeussalissa natsivartijana tehdyiksi rikoksiksi.
Naisen moraali ei ymmärrä tekojen luonnetta tai turvaudu natsisyytettyjen klassisiin selityksiin, mutta vastuusta hän ei siltikään pyri laistamaan. Siksi hänen tuomarille esittämänsä kiperä kysymys, johon emme koskaan kuule vastausta, jää kummittelemaan mieleen.
Teemana hyvitys
Lukija on elokuva kahdesta - naisen ja miehen - tekemättä jättämästä teosta ja niiden seurauksista. Teemaksi kiteytettynä voimme puhua sovituksesta ja hyvityksestä, lainmukaisesta ja moraalisesta.
Jälkimmäinen johtaa elokuvan arvoitukselliseen nimekkeeseen, mutta en halua pilata kenenkään kirjaa tuntemattoman katsojan nautintoa puhumalla siitä sen enempää.
Riittää, kun valaisee johtoajatusta vielä hieman syvemmältä ja mainitsee Stephen Daldryn tähänastisten ohjausten ytimen: taiteen kahtalaisen, sielua lääkitsevän mutta yksilöä ympäristöään vasten puristavan, vaikutuksen.
Romaanisovitusten valmistaminen on oma taiteenlajinsa ja sen englantilainen ohjaaja on todistanut hallitsevansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti