Ohjaus: James Wan
★★☆☆☆
Mikäli jo viidenteen osaansa ehtineen Saw-elokuvien sarjan avausteosta (2004) suostuu arvioimaan vain hyytävyyden perusteella, se on kieltämättä karmaiseva elokuva, tiettyyn rajaan saakka.
Primitiivisen kauhun sokkeloissa seikkailevaksi ohjaustyöksi se alkaa oikeaoppisesti järjettömällä ja mitään paljastamattomalla asetelmalla. Kaksi toisilleen tuntematonta miestä herää pesuhuoneessa jaloistaan kiinnitettynä seinään eikä heillä ole aavistustakaan, miksi he ovat sinne päätyneet tai kuka heidät on sinne lukinnut.
Lopulta henkilöt alkavat pohtia yhdessä vaihtoehtoja ja alkaa näyttää siltä kuin kirurgiksi esittäytyvän miehen mukanaololla erään rikosjutun selvittelyssä olisi tekemistä kaksikon ansaan päätymisen kanssa.
Odotetusti piinaava tilanne on kutkuttavimmillaan juuri niin kauan, kun ohjaaja malttaa rajata ulkomaailman häritsemästä suljetun tilan klaustrofobista tunnelmaa.
James Wanin elokuvan ymmärtää ilmeisiä esikuviaan (esim. Cube, Seitsemän) nokkelasti jäljitteleväksi tusinafilmiksi vasta silloin, kun ohjaajan on psykologisen silmän puutteessa turvauduttava katsojan jatkuvaan höynäyttämiseen tavalla, joka ei anna yleisölle mahdollisuuksia seurata arvoituksen ratkeamista millään loogisesti etenevällä kaavalla.
Joku voi tietysti hoksata lopputuloksen onnenkantamoisella, mutta arvostettavassa elokuvassa päättelylabyrinttiä tulisi voida edetä järjen askelin.
Maailmankuvaltaan äärimmäisen pessimistinen rappioluonnehdinta paljastaa sivistyksemme onnettoman ohueksi. Elokuvan murhaaja rankaisee Jumalan ruoskaa viuhuttamalla aikamme itsekeskeisiä synnillisiä, mutta raakaa väkivaltaa kierrättämällä ohjaus sahaa vain omaa jalkaansa.
Puistattavalle pahuudelle täytyisi löytää aina motiivinsa, jotta siitä seuraavia raakuuksia voisi tarkastella analyyttisen nihilismin, vapaaehtoisen ihmisyydestä luopumisen näkökulmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti