maanantai 24. helmikuuta 2014

Street Kings (2008)

Ohjaus: David Ayer
★☆☆☆☆
Usein yksinkertaistaviin luonnehdintoihin hyvästä ja pahasta syyllistyvät amerikkalaiset poliisielokuvat ovat tarkastaneet tällä vuosituhannella näkemyksiään monta luokkaa realistisemmiksi vastaamaan paitsi ihmismielen myös muuttuneiden toimintaolosuhteiden vaatimuksia.

Esimerkiksi David Ayerin käsikirjoittamissa, rotujen sulatusuuniin paahteiseen Los Angelesiin sijoittuvissa selvityksissä Training Day (2001) ja Dark Blue (2002) myönnetään auliisti, etteivät yhteiskuntajärjestyksen ylläpitäminen ja ammattimaisen rikollisuuden kitkeminen onnistu pelkästään päivänvaloa kestävin lainkäytön menetelmin.

Oikeusvaltioiksi itseään nimittävien demokratioiden sisällä virkavallan harmaan alueen kasvun tietää silti aiheuttavan ongelmia, koska liberalismiaan kuuluttavat länsimaiset valtiojärjestelmät perustuvat ainakin lähtökohtaisesti korkean moraalin illuusioon.

Mainituissa elokuvissa hyödynnetään hienosti pätevien näyttelijöiden ilmaisuskaalaa sekä rajatun ajan ja tilan jännitteitä.

Ensimmäisessä ohjaustyössään, Suomessa vain dvd-levitykseen kelvanneessa pahasisuisessa teoksessa Harsh Times (2005) Ayer sukeltaa vielä syvemmälle ahneuteen, mutta ilmeisesti sen kaupalliseen menestykseen tyytymättömänä hän haluaa varmistaa asemansa valtavirtaa kosiskelevalla uutuudellaan.

Street Kings (2008) kertaa tunnetun väitteen poliisien alttiudesta pahuuteen laittomien houkutusten viidakossa siirtäen painopisteen kokonaan systeemin välttämättömyydestä tehdä hämäriä lehmänkauppoja alamaailman kanssa harkintakykynsä käsittämättömän helposti kadottaviin virkavallan rehentelijöihin.

Lihaksiaan pullistelevilla, viiksillään syyllisyytensä ilmaisevilla hermokimpuilla ei luulisi olevan mitään asiaan viileää malttia vaativaan ammattiryhmään.

Mahtailevilla repliikeillä ja mekaanisilla yllätyskäänteillä vuorotteleva pannukakku menettää viimeisimmätkin mahdollisuutensa tiukkaan rikosdraamaan Keanu Reevesin halkomaiseen pääosasuoritukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti