Strange Days (1995)

Ohjaus: Kathryn Bigelow

★★★★☆

Tieteiselokuvan alamäki on jatkunut jo usean vuosikymmenen ajan. 1990-luvulta on silti aina muistettava mainita kaksi teosta, joiden piirtämät näkymät tulevaisuuteen säväyttävät karmeudellaan. Andrew Niccolin Gattacassa (1997) muodon puhtaus muistuttaa Stanley Kubrickin totaalisista visioista, kun taas Kathryn Bigelown Strange Days (1995) hakee yhtymäkohtansa Ridley Scottin alakuloisesta klassikosta Blade Runner (1982).  

James Cameronin kirjoittama tarina sijoittuu edellisen vuosituhannen loppuun. Kaduilla kiertävät ja myytävät tallenteet antavat ostajalle mahdollisuuden elää hetkiä toisten ihmisten elämästä; kyse on siis vanhasta aiheesta, jota Spike Jonzekin sivusi satiirissaan Being John Malkovich (1999). Elokuva käynnistyy huimalla ryöstöjaksolla, jossa katsojalle paitsi havainnollistetaan tekniikan toimivuus myös annetaan konkreettinen näyte sen riippuvuutta aiheuttavasta luonteesta.  

Teoksen päähenkilö on kiellettyjä nauhoja kauppaava entinen poliisimies, joka saa käsiinsä arkaluontoista materiaalia vaikutusvaltaisen mustan muusikon murhasta. Film noirin perinteiden mukaan keskeistä antisankarille on kuitenkin hänen henkilökohtainen odysseiansa voittaa entinen rakastettu puolelleen.  

Elokuva pakottaa väkivaltaa ja kärsimystä rutiininomaisesti tuijottavien katsojien pohtimaan valintojaan. Pitkissä ja häiritsevissä kohtauksissa teos purkaa prosessin osiinsa antamatta tilaisuutta pelastaviin leikkauksiin tai huumoriin. Kamera seuraa herkeämättä henkilöjen nihilististä alennustilaa, millä teos siirtää painopisteen virtuaalisen todellisuuden lumosta maksamaamme hintaan. Aidotkin kokemukset ovat keinotekoisia ulkoisesti syötettyinä, mutta ne voivat haavoittaa pysyvästi yksilöiden minuutta.  

Ohjaaja Bigelown kamera nuolee suurkaupunkisiluettia hektisellä otteella, mutta elokuvan kiihko on pitkälti silmänlumetta. Tärkeä tapahtuu hiljaisissa otoksissa, joissa surulliset ihmiset käpertyvät pienuuteensa. Viimeistään tänään tulee tunnustaa Strange Daysin ansiot hyytävänä kauhukuvana, apeana tieteiselokuvana, synkkänä noirina ja väkivaltakritiikkinä sekä visuaalisesti tyrmäävänä virstanpylväänä.