Ohjaus: Francois Ozon
★★☆☆☆
Ranskalainen Francois Ozon ei ole täyttänyt vielä edes neljääkymmentä, mutta hänen tuotantonsa kattaa jo lukuisia palkittuja dokumentteja ja kahdeksan fiktioelokuvaa. Niillä hän on lunastanut paikkansa elokuvafestivaalien haluttuna vieraana ja kulttuuripiirien lemmikkinä. Minusta Ozon ei ole silti ohjannut ainuttakaan todella pysäyttävää elokuvaa tai edes mitään suureen lahjakkuuteen viittaavaa.
Suomessa Ozonin teokset ovat kelvanneet valkokankaille siitä lähtien, kun Hiekan peitossa (2000) vakuutti sekä kriitikot että maksavan yleisön. Ikääntyneen naisen häilyvää persoonaa luotaavan filmin valttikorttina on mysteeriksi verhottu juoni, jossa vaimo kieltäytyy hyväksymästä aviomiehensä kuolemaa. Hieman samankaltaisesta estoisen yksinäisyyden kuvauksesta on kyse Swimming Pool - uima-altaassa (2003), jossa englantilainen Charlotte Rampling näyttelee niinikään pääosaa.
Tarina kertoo dekkarikirjailijattaresta, joka matkustaa kustantajansa patistamana tyhjillään olevalle huvilalle Etelä-Ranskaan. Tarkoituksena on saada valmiiksi lukijoiden ahnaasti odottama salapoliisiromaani, mutta yllättäen taloon ilmaantuukin julkaisijayhtiön johtajan julkeakäytöksinen parikymppinen tytär. Avoimesti seksuaalisuudellaan keimaileva nuori nainen sekoittaa kirjailijan kuviot pahanpäiväisesti tuomalla huvilaan satunnaisia seksikumppaneita yö toisensa jälkeen.
Kahden kaikin tavoin erilaisen naisen psykologiseen valtapeliin uppoutuva teos tarvitsisi täsmälleen samankaltaista unenomaista ilmaisukieltä muotoonsa kuin Hiekan peitossakin, jotta ne pystyisivät vakuuttamaan esitettävien tapahtumien saamista eriskummallisista käänteistä. Vastaava ongelma vaivaa Ozonin jokaista vakavampaa elokuvaa ja se on sääli, sillä hänen dramaturgisessa osaamisessaan ei sinänsä ole liiemmin vikaa.
Suomessa Ozonin teokset ovat kelvanneet valkokankaille siitä lähtien, kun Hiekan peitossa (2000) vakuutti sekä kriitikot että maksavan yleisön. Ikääntyneen naisen häilyvää persoonaa luotaavan filmin valttikorttina on mysteeriksi verhottu juoni, jossa vaimo kieltäytyy hyväksymästä aviomiehensä kuolemaa. Hieman samankaltaisesta estoisen yksinäisyyden kuvauksesta on kyse Swimming Pool - uima-altaassa (2003), jossa englantilainen Charlotte Rampling näyttelee niinikään pääosaa.
Tarina kertoo dekkarikirjailijattaresta, joka matkustaa kustantajansa patistamana tyhjillään olevalle huvilalle Etelä-Ranskaan. Tarkoituksena on saada valmiiksi lukijoiden ahnaasti odottama salapoliisiromaani, mutta yllättäen taloon ilmaantuukin julkaisijayhtiön johtajan julkeakäytöksinen parikymppinen tytär. Avoimesti seksuaalisuudellaan keimaileva nuori nainen sekoittaa kirjailijan kuviot pahanpäiväisesti tuomalla huvilaan satunnaisia seksikumppaneita yö toisensa jälkeen.
Kahden kaikin tavoin erilaisen naisen psykologiseen valtapeliin uppoutuva teos tarvitsisi täsmälleen samankaltaista unenomaista ilmaisukieltä muotoonsa kuin Hiekan peitossakin, jotta ne pystyisivät vakuuttamaan esitettävien tapahtumien saamista eriskummallisista käänteistä. Vastaava ongelma vaivaa Ozonin jokaista vakavampaa elokuvaa ja se on sääli, sillä hänen dramaturgisessa osaamisessaan ei sinänsä ole liiemmin vikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti