Ohjaus: Stephen Gaghan
★★★★☆
Hollywood on valmistanut viime vuosina lukuisia korostetun poliittisia elokuvia, joiden liberaalia kriittisyyttä on kiitelty laajalti. Taustalta löytyy silti ajatusharhaakin, sillä useimpien ravistelevuudessa on myös yksilöllisten sankaritarinoiden silmänlumetta. Esimerkiksi sinänsä tärkeä huumefilmi Traffic (2000) kärsii alleviivaavasta ilmaisusta ja sisällön moraalisesta suoraselkäisyydestä, roolimallien ehdottomasta jämeryydestä, joka ei aina vaikuta aihepiiri huomioiden rehelliseltä.
Luonteeltaan kansainvälisiä ongelmia punnitessaan kaupallisen myllyn jauhamat ripitykset tekevät pohjoisen pallonpiirin asukkaista uhreja, koska tekijöiltä uupuu uskallus puuttua kapitalistisen talousjärjestelmän synnyttämiin epäkohtiin. Näin vastuu sosiaalisista kivuista sälytetään kolmannen maailman rikollisille, jotka silkkaa pahuuttaan likaavat hyvää tarkoittavien demokratioiden kotipesää.
Nyrjähtänyt katsontatapa leimaa suurta osaa Hollywoodin ns. tiedostavaa elokuvaa.
Lännen ahneus, idän musta kulta
Myös Syrianaa (2005) on arvosteltu kapeasta länsimaisesta näkökulmasta, joka suhtautuu arabeihin pelkkinä päätöksiä heijastavina kohteina vailla omaa toimintavaltaa. Onneksi näin ikävästi asia ei sentään ole. Öljyteollisuutta ruotiva kokonaisuus toki väittää rikkaiden sheikkien huolehtivan lähinnä sukunsa eduista kansan kurjuudesta piittaamatta, mutta osoittaa vielä kitkerämpää tilannearviota amerikkalaisen ahneuden päämääristä.
Syriana edustaa viime vuosina yleistynyttä verkostoelokuvaa, jonka tyyppiesimerkki aiemmin - ei suinkaan tarkoituksetta - mainittu Steven Soderberghin ohjaustyö on. Paitsi muodoltaan myös tekijäjoukoltaan Syriana rakentuu pitkälti samoista aineksista kuin edellisen huumeeeposkin, mutta nyt Soderbergh häärii taustalla tuottajana, kun taas Trafficin käsikirjoituksen laatinut Stephen Gaghan on siirtynyt ohjaajan tuolille.
Lopputuloksen perusteella on silti vaikea arvioida, vastaako kokonaisuudesta surkean debyytin - Abandon (2002) - suorittanut Gaghan vai vahingosta viisastunut, toiseen yritykseen piilosta ponnistanut Soderbergh. Todennäköisesti teoksessa näkyy kummankin kädenjälki.
Yksilöt keskellä hallitsematonta
Öljyn merkitykseen Yhdysvaltojen taloudessa ovat viitanneet erityisesti sotasatiirit, joista viimeisimpänä mieleeni tulee Sam Mendesin Merijalkaväen mies (2005), mutta Syrianan kaltaiseen kattavaan yhteiskunnalliseen kartoitukseen löytyy harvemmin halua tai pätevyyttä.
Puolidokumentaarista tyyliä ulkopoliittisestikin keskeiseen teollisuudenhaaraan asettava elokuva seuraa rinnakkain kulkevissa, pääosin erillään pysyttelevissä episodeissaan hallituksen ja öljykorporaatioiden rattaissa raatavien ihmisten toimia aina erakoituneesta CIA-etsivästä korruptiota tutkivaan lakimieheen, ja tilaisuuteen tarttuvasta talousanalyytikosta köyhään arabinuoreen.
Kaikki he ovat palasia lakipykälien ja moraalin hylkäämässä, rahan määräämässä kulutusketjussa, jossa lyhytnäköinen laskelmointi peittoaa aina parempaan huomiseen tähtäävän idealismin.
Havainnollista tilintekoa
Elokuva havainnollistaa erinomaisesti, kuinka kokonaisuudesta tietämättömät yksilöt puurtavat sektoreillaan ymmärtämättöminä tekojensa seurannaisvaikutuksista. Keskeiseen, maltillisesti esitettyyn sivuhaaraan sisältyvä kuvaus itsemurhaiskuihin päätyvistä syrjääntyneistä osoittaa kiihkottomasti, ettei terrorismin syitä tule arvioida yhtä mustavalkoisesti kuin sen seurauksia.
Koska 90 prosenttia maailman öljyvarannoista sijaitsee Lähi-Idän maaperässä, vaikuttavat kylmässä oman edun tavoittelussa suoritettavat viilaukset välttämättömiltä puhdistusoperaatioilta. Tässä kansakunnan hyvinvointia mittaavassa yhtälössä salamyhkäiset fuusiot, korruptio, palkkamurhat ja päivänvaloa kestämättömät poliittiset päätökset ovat yhtäläistä, pakollista liisteriä, jolla vähäpätöisemmat tavoitteet omaavien kohtalot tapetoidaan.
Filmin vyöryessä ratkaiseviin käänteisiinsä näkemykseen iskostuu myös totuuselokuvaan huonosti istuvaa henkilökeskeistä, yksityiselämän vaikeuksista kumpuavaa sankarillisuutta, joka laimentaa lopputuloksen herättävää vaikutusta.
Syriana kritisoi luotettavasti ylimmän portaan silmänkääntötemppuja, mutta ruohonjuuritason moraaliseen ryhtiin teos uskoo epäilyttävän sokeasti. Painotus on kuin Soderberghin suusta.
Lännen ahneus, idän musta kulta
Myös Syrianaa (2005) on arvosteltu kapeasta länsimaisesta näkökulmasta, joka suhtautuu arabeihin pelkkinä päätöksiä heijastavina kohteina vailla omaa toimintavaltaa. Onneksi näin ikävästi asia ei sentään ole. Öljyteollisuutta ruotiva kokonaisuus toki väittää rikkaiden sheikkien huolehtivan lähinnä sukunsa eduista kansan kurjuudesta piittaamatta, mutta osoittaa vielä kitkerämpää tilannearviota amerikkalaisen ahneuden päämääristä.
Syriana edustaa viime vuosina yleistynyttä verkostoelokuvaa, jonka tyyppiesimerkki aiemmin - ei suinkaan tarkoituksetta - mainittu Steven Soderberghin ohjaustyö on. Paitsi muodoltaan myös tekijäjoukoltaan Syriana rakentuu pitkälti samoista aineksista kuin edellisen huumeeeposkin, mutta nyt Soderbergh häärii taustalla tuottajana, kun taas Trafficin käsikirjoituksen laatinut Stephen Gaghan on siirtynyt ohjaajan tuolille.
Lopputuloksen perusteella on silti vaikea arvioida, vastaako kokonaisuudesta surkean debyytin - Abandon (2002) - suorittanut Gaghan vai vahingosta viisastunut, toiseen yritykseen piilosta ponnistanut Soderbergh. Todennäköisesti teoksessa näkyy kummankin kädenjälki.
Yksilöt keskellä hallitsematonta
Öljyn merkitykseen Yhdysvaltojen taloudessa ovat viitanneet erityisesti sotasatiirit, joista viimeisimpänä mieleeni tulee Sam Mendesin Merijalkaväen mies (2005), mutta Syrianan kaltaiseen kattavaan yhteiskunnalliseen kartoitukseen löytyy harvemmin halua tai pätevyyttä.
Puolidokumentaarista tyyliä ulkopoliittisestikin keskeiseen teollisuudenhaaraan asettava elokuva seuraa rinnakkain kulkevissa, pääosin erillään pysyttelevissä episodeissaan hallituksen ja öljykorporaatioiden rattaissa raatavien ihmisten toimia aina erakoituneesta CIA-etsivästä korruptiota tutkivaan lakimieheen, ja tilaisuuteen tarttuvasta talousanalyytikosta köyhään arabinuoreen.
Kaikki he ovat palasia lakipykälien ja moraalin hylkäämässä, rahan määräämässä kulutusketjussa, jossa lyhytnäköinen laskelmointi peittoaa aina parempaan huomiseen tähtäävän idealismin.
Havainnollista tilintekoa
Elokuva havainnollistaa erinomaisesti, kuinka kokonaisuudesta tietämättömät yksilöt puurtavat sektoreillaan ymmärtämättöminä tekojensa seurannaisvaikutuksista. Keskeiseen, maltillisesti esitettyyn sivuhaaraan sisältyvä kuvaus itsemurhaiskuihin päätyvistä syrjääntyneistä osoittaa kiihkottomasti, ettei terrorismin syitä tule arvioida yhtä mustavalkoisesti kuin sen seurauksia.
Koska 90 prosenttia maailman öljyvarannoista sijaitsee Lähi-Idän maaperässä, vaikuttavat kylmässä oman edun tavoittelussa suoritettavat viilaukset välttämättömiltä puhdistusoperaatioilta. Tässä kansakunnan hyvinvointia mittaavassa yhtälössä salamyhkäiset fuusiot, korruptio, palkkamurhat ja päivänvaloa kestämättömät poliittiset päätökset ovat yhtäläistä, pakollista liisteriä, jolla vähäpätöisemmat tavoitteet omaavien kohtalot tapetoidaan.
Filmin vyöryessä ratkaiseviin käänteisiinsä näkemykseen iskostuu myös totuuselokuvaan huonosti istuvaa henkilökeskeistä, yksityiselämän vaikeuksista kumpuavaa sankarillisuutta, joka laimentaa lopputuloksen herättävää vaikutusta.
Syriana kritisoi luotettavasti ylimmän portaan silmänkääntötemppuja, mutta ruohonjuuritason moraaliseen ryhtiin teos uskoo epäilyttävän sokeasti. Painotus on kuin Soderberghin suusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti