Vicky Cristina Barcelona (2008)

Ohjaus: Woody Allen

★★★☆☆ 

Tuskin kukaan elokuvaohjaaja on luonut sisällöltään yhtä yhdenmukaista tuotantoa kuin Woody Allen, joka yhä seitsemänkymppisenä ikinuorena tutkailee neuroottisia ihmissuhteita aivan kuin aika olisi pysähtynyt johonkin Manhattanin kadunkulmaan kolmenkymmenen vuoden päähän.

Todellisuudessa maisemat ovat vaihtuneet Yhdysvaltain itärannikolta vanhan mantereen metropoleihin. Allen näkee eurooppalaisen mielenlaadun heijastuksen vanhoissa linnoissa, oopperasaleissa sekä olut- ja viiniravintoloiden hehkussa kuten amerikanjuutalaisen alter egonsa kuvajaisen New Yorkin nuhjuisissa kahviloissa, art house -elokuvasaleissa ja tunnelmallisissa jazz-klubeissa.

Monta askelta edellä

Allen kuvasi Lontoon vihmassa kaksi kireää rikosmelodraamaa (Match Point, Cassandra´s Dream) itsepetoksesta, mutta Katalonian auringossa hän palaa helteen hauduttamien seksuaalisten intohimojen pariin.

Niitä tarkastellessaan ohjaaja osoittaa olevansa monta askelta edellä etenkin ranskalaisia tosikkoja, jotka käsittelevät seksiä joko väkivallan ja alistamisen välineenä (Irréversible, Pane mua) tai haudanvakavana identiteettikysymyksenä (Intimacy, Himon anatomia). Amerikkalaisten puritaanisesta suhtaumisesta seksiin hänen näkemyksensä erottuu kuin majakan valo öisellä merellä.

Taiteilijoiden piirileikkiä

Temaattisesta jatkuvuudesta kiinnipitävälle Allenille maiseman ja kulttuuripiirin vaihdokset sopivat paremmin kuin joillekin muille elokuvantekijöille, sijoittuvathan hänen tarinansakin useimmiten taiteilijakuntaan. Luovia ihmisiä yhdistävät piirteet ovat moninaisemmat kuin yhtä kansallisuutta liittävät sidokset.

Vicky Cristina Barcelona (2008) kertoo nimensä mukaisesti kahden amerikkalaisnaisen matkasta katalaaniyhteisöön, jossa heitä odottavat suorasukaisella ehdotuksella lähestyvän espanjalaismiehen hahmottelemat eroottiset seikkailut.

Ensin miehen käsivarsille laskeutuu vapaudestaan nauttiva liberaali Cristina, mutta sänkyyn asti hänen kanssaan ehättääkin ensimmäisenä avioliiton pyhyyttä julistava, laimean liikemiehen kanssa kihlautunut konservatiivinen Vicky. Yhden miehen ja kolmen naisen lemmensoppa on valmis, kun maalarimiehen entinen vaimo palaa taiteilijan elämään yhtä vaateliaana kuin ennenkin.

Näkökulmia epäsovinnaiseen

Yhtä lailla kuin ilkikurinen Allen kyseenalaistaa porvarillisen yksiavioisuuden ihanteen, hän vastaavasti välttelee ihannoimasta monenkumppanuutta seksuaaliset patoumat vapauttavana valintana. 

Pessimistiselle tyylilleen uskollisena ohjaaja saa kummankin vaihtoehdoista näyttämään mahdottomalta. Kahdenvälinen suhde vaatii eroottisten vaistojen ankaraa vartiointia eikä ota sittenkään onnistuakseen, useamman henkilön lemmenleikit synnyttävät puolestaan vaikeita vertailuja.

Kaikki rakastavat vääriä ihmisiä

Turvautuminen kertojaan ei ole erityisen elokuvallinen rakenteellinen ratkaisu, mutta kirjallisuudesta periytyvänä ironisena kontrapunktina se palvelee teoksen muutenkin vanhahtavaa sävykkyyttä.

Sitä paitsi itseään etsivien harhailijoiden neuroottisuudessa on vitsikkyyttä, jonka sisällä muhii syvä murheellisuus ja jopa vaarallisuus, Allenin ironinen elämänkatsomus ja temaattinen perusnäkemys: ainoassa oikeassa maailmassamme kaikki rakastavat vääriä ihmisiä eikä kukaan tule onnelliseksi.