Ystävät hämärän jälkeen (2008)

Ohjaus: Tomas Alfredson

★★☆☆☆

Suomalaisissa lehdissä levitetään jatkuvasti törkeitä väitteitä siitä, että ruotsalainen nykyelokuva olisi jollakin merkittävällä tavalla suomalaista laadukkaampaa. Huuhaajuttuja viljelemällä ainakin kotimaiset tuottajat pelaavat omaan pussiinsa saadakseen lisävaroja tuotantoihinsa, joten viimeistään kriitikoiden luulisi terästävän katsettaan.

Tomas Alfredsoninkin teosta katsoisi hieman toiveikkaammin, jos sen olisi ohjannut filmikoulusta vastikään valmistunut tulokas eikä lukuisissa televisiotuotannoissa ja kahdessa elokuvassa ohjaajanakin rutinoitunut konkari.

Silti on sanottava, että tukholmalaislähiöön sijoittuva erikoinen rituaalimurhajännäri edustaa sentään kiehtovampia tavoitteita kuin tavanomaiset ruotsalaiset lässytykset, joista ei löydä hiukkaakaan persoonallista tyylittelyä.

Ystävät hämärän jälkeen (2008) on 1980-luvun alkuun sijoittuva kauhukertomus virikkeettömässä naapurustossa tapahtuvasta talvisesta murhasarjasta, jonka motiiviksi tarjotaan uhreista talteen vuodatettavaa verta. Elokuvan päähenkilöitä ovat seudulle saapunut hiljainen mies ja hänen kalpea tyttärensä sekä pihamaalla kostoa kiusaajilleen hautova koulupoika.

Ohjaajan kyvyt kuvantekijänä ylittävät hänen lahjansa tunnelmien kehittelijänä, tarinan kertojana ja sisällön käsittelijänä. Vampyyri-aiheen tuominen sosialidemokraattiseen keskikaljalähiöön on kunnioitettava yritys, mutta ajankohtaiset teemat kiusaamisesta, lasten liian varhaisesta aikuistumisesta ja identiteettiongelmista tulevat heppoisesti tarkastelluiksi.

Pakkanen ja pimeys sulkevat yhteisön eristyksiin muusta maailmasta ja muokkaavat pahuuden pesimiselle otollista maaperää, mutta katsoja miettii silti elokuvan logiikkaa, joka sallii perin graafisesti esitettyjen veritöiden jatkumisen ilman näkyvää virkavallan väliintuloa. Pienin korjauksin teoksesta olisi saanut selkäpiitä karmivan painajaisen lapsuuden lohduttomasta lopusta.