Ohjaus: Wayne Kramer
★★☆☆☆
Avatakseen taivaan portit Yhdysvaltoihin muukalaiset saavat ensin tuntea paratiisin piikit nahassaan. Laittomien siirtolaisten pyrkimyksiä kohentaa sosiaalista luokitustaan tarkasteleva ajankohtainen amerikkalaiselokuva ei ollut päästä lainkaan teatterilevitykseen muutamasta nimekkäästä tähtinäyttelijästään huolimatta.
Tuottaja Harvey Weinstein uhkasi julkaista teoksen suoraan dvd:lle ja pakotti ohjaaja Wayne Kramerin Rajattu maa palaamaan leikkaamon lattialle. Kaksi vuotta sitten kuvattu (2009) sai ensi-iltansa Pohjois-Amerikassa vasta helmikuussa yli kaksikymmentä minuuttia ohjaajan kaavailuja lyhyempänä.
Eteläafrikkalaiselle emigrantille nöyryytys oli varmasti melkoinen, kun tietää aihepiirin henkilökohtaisuuden Yhdysvaltojen kansalaisuuden vuonna 2000 saaneelle ohjaajalle. Kaiken kokeneen Weinsteinin puolustukseksi täytyy heti seuraavaksi mainita, ettei hänen painostuksensa näytä olleen kohtuutonta.
Oikeansuuntaisten ideoiden toteutuksessa kun on ollut selvästikin tekemistä eikä televisiosarjojen tasapaksulle kerronnalle tahdo löytyä tarpeeksi täyteläisiä kiintopisteitä, jotta episodien kokonaisuudesta muodostuisi niiden yhteenlaskettua summaa suurempi. Poistot ovat voineet vaikuttaa kohtausten keskinäisten suhteiden tasapainoon, mutta tuskin kuitenkaan henkilöohjauksen tasoon tai ohjaajan asenteisiin.
Sisäpoliittisia sivalluksia
Laittomasti maahan saapuneita kielitaidottomia siirtotyöläisiä hikipajoista ratsaavan veteraanipoliisin sekä iranilaissuvusta tulevan kollegan eettinen harhailu omantunnonkysymyksissä muodostaa lähimmäksi tavanomaisia sankari- ja marttyyrikliseitä lipsahtavan juonihaaran, ilmeisesti myönnytyksenä yhteen rooliin pestatulle Harrison Fordille.
Australialaisnäyttelijättären tekemät limaiset uhraukset pysyvän oleskeluluvan saamiseksi johtavat hieman kyseenalaisiin sukupuolisiin painotuksiin, vaikka ne tuovatkin rikkaan teollisuusmaan tärkeän tulokulman aiheeseen. Kaikkein kiinnostavin episodi tarkastelee Bangladeshista kotoisin olevan perheen ratkeamista viranomaisten vainoon, kun tyttären terrorismia käsittelevä analyyttinen kouluesitelmä tulkitaan kansallista turvallisuutta uhkaavaksi.
Ohjaaja näyttää tässä konkreettisimmin ja koskettavimmin, minkälaisia oikeusmurhia systeemi sallii, kun säännöt ovat monenkirjavia ja ihmiset viranomaisten vaihtelevien tulkintojen armoilla. Valitettavasti mistään ei voi silti päätellä, kannustaako elokuva Amerikkaa avaamaan porttinsa vai tukkimaan ne entistä tehokkaammin.
Eteläafrikkalaiselle emigrantille nöyryytys oli varmasti melkoinen, kun tietää aihepiirin henkilökohtaisuuden Yhdysvaltojen kansalaisuuden vuonna 2000 saaneelle ohjaajalle. Kaiken kokeneen Weinsteinin puolustukseksi täytyy heti seuraavaksi mainita, ettei hänen painostuksensa näytä olleen kohtuutonta.
Oikeansuuntaisten ideoiden toteutuksessa kun on ollut selvästikin tekemistä eikä televisiosarjojen tasapaksulle kerronnalle tahdo löytyä tarpeeksi täyteläisiä kiintopisteitä, jotta episodien kokonaisuudesta muodostuisi niiden yhteenlaskettua summaa suurempi. Poistot ovat voineet vaikuttaa kohtausten keskinäisten suhteiden tasapainoon, mutta tuskin kuitenkaan henkilöohjauksen tasoon tai ohjaajan asenteisiin.
Sisäpoliittisia sivalluksia
Laittomasti maahan saapuneita kielitaidottomia siirtotyöläisiä hikipajoista ratsaavan veteraanipoliisin sekä iranilaissuvusta tulevan kollegan eettinen harhailu omantunnonkysymyksissä muodostaa lähimmäksi tavanomaisia sankari- ja marttyyrikliseitä lipsahtavan juonihaaran, ilmeisesti myönnytyksenä yhteen rooliin pestatulle Harrison Fordille.
Australialaisnäyttelijättären tekemät limaiset uhraukset pysyvän oleskeluluvan saamiseksi johtavat hieman kyseenalaisiin sukupuolisiin painotuksiin, vaikka ne tuovatkin rikkaan teollisuusmaan tärkeän tulokulman aiheeseen. Kaikkein kiinnostavin episodi tarkastelee Bangladeshista kotoisin olevan perheen ratkeamista viranomaisten vainoon, kun tyttären terrorismia käsittelevä analyyttinen kouluesitelmä tulkitaan kansallista turvallisuutta uhkaavaksi.
Ohjaaja näyttää tässä konkreettisimmin ja koskettavimmin, minkälaisia oikeusmurhia systeemi sallii, kun säännöt ovat monenkirjavia ja ihmiset viranomaisten vaihtelevien tulkintojen armoilla. Valitettavasti mistään ei voi silti päätellä, kannustaako elokuva Amerikkaa avaamaan porttinsa vai tukkimaan ne entistä tehokkaammin.
Sisäpoliittisesti aralle kysymykselle annetaan monta vastausta, mutta lännen lupauksille ei kuitenkaan nähdä mitään varteenotettavaa vaihtoehtoa. Itäisestä ilmansuunnasta löytyy musta monoliitti, katsantokannasta riippuen joko ongelmien lähde tai kivikautinen kaatopaikka.
Kriittiselle puheenvuorolle amerikkalaisbyrokratian sadismista ja kotoutumisen ongelmista toivoisi hieman sivistyneempää globaalia ja kulttuurillista näkökulmaa.
Kriittiselle puheenvuorolle amerikkalaisbyrokratian sadismista ja kotoutumisen ongelmista toivoisi hieman sivistyneempää globaalia ja kulttuurillista näkökulmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti