lauantai 14. joulukuuta 2013

The Fighter (2010)

Ohjaus: David O. Russell

★★☆☆☆ 
Nyrkkeilyn erikoislehti The Ring valitsi Micky Wardin 2000-luvun alun titteliottelut välisarjassa Emanuel Burtonia ja Arturo Gattia vastaan vuoden nyrkkeilykamppailuiksi maailmassa. Legendaarisen maineen saaneista kohtaamisista riittäisi varmaankin ammennettavaa useampaankin sankaruutta pönkittävään Hollywood-elokuvaan.
Aihetta pyöritelleet elokuvantekijät eivät kuitenkaan tyytyneet ravaamaan menestysvuosien ratsulla, vaan halusivat pugilistin potrettiinsa myös karumpaa kehäkiertolaisuutta läpimurtoa edeltävältä ajalta, uskoen etenkin klassisesta veljesteemasta, jossa nuoremman on noustava vanhemman varjosta, löytyvän yhtä lailla kiinnostavaa möyhittävää.
Pitkä tie tuotantoon
1990-luvun lamaa elävää Lowellin pikkukaupunkia Massachusettsin osavaltion pohjoispuolella vaivaavat monet nykypäivän perinteisiä teollisuuskaupunkeja rappioittavat globalisoitumisen ongelmat. Korkea työttömyys, talousahdinko ja sosiaaliset epäkohdat laskevat keskinäisriippuvuudesta negatiivista summaa yhteiskunnan tarjotessa yhä vähemmän virallisia reittejä olla oman onnensa seppä. Jotakuta Micky Wardin kaltaista saattaa sentään onnistaa jalostaa erityislahjakkuudestaan tulevaisuutensa tae.
Huolimatta lukuisista elokuvaan vuosien aikana liitetyistä arvovaltaisista nimistä valmiistaTaistelijasta (2010) saa kiittää Mark Wahlbergin omistautumista. Ensin hän tarjosi aihetta veteraaniohjaaja Martin Scorseselle, sitten Darren Aronofsky ehätti olla vuoden päivät hankkeessa mukana, mutta lopulta näyttelijä-tuottajan oli kääntyminen vanhan yhteistyökumppaninsa puoleen.
Yhdysvaltojen öljyintressejä ruotivasta satiiristaan Kolme kuningasta (1999) kuulu David O. Russell suostui katettuun pöytään varmistamaan ennen kaikkea sen, että vakavaa arvostusta yhä janoavan Wahlbergin ajatukset filmin suunnasta näkyvät lopputuloksessa.
Niistä hahmottuu lahjakkaan nyrkkeilijän päämääränsä eteen tekemien vaikeiden valintojen kysymys ja isoveljen kautta myös ratkaisut uran päättymisen jälkeen, mutta äärimmäisen lajin vaativuudesta fyysisenä ja henkisenä suorituksena Taistelija ei kerro juuri mitään. Se on kieltämättä yllätys, varsinkin kun kaivelee tietoja taskurakettia muistuttavan patukan pitkästä valmentautumisjaksosta päärooliin.
Veljesrakkautta ja perhedystopiaa
Paikalleen ränsistyvän naapuruston hämäävä sisäänpäinkääntyneisyys piirtyy esiin heti ensimmäisissä otoksissa, joissa on myös hivenen rasittavaa, liian monesta miesten kansoittamista poliisi- ja urheiluelokuvista tuttua toverillista buddy-henkeä. Pahansuopuutensa ja katkeruutensa vain sivullisille paljastavan kaupungin raittia halkovista veljeksistä vanhempi Dickie on omat nyrkkeilyvuotensa taakseen jättänyt sosiaalitapaus, joka huumeisiin paenneena kertaa uransa tähtihetkeä kaikille vastaantuleville ja korvaansa kallistaville.
Nuoremman Mickyn tulevaisuus kehässä ei näytä yhtään valoisammalta, semminkin kun vastuuton valmentajaveli ja tyrannisoiva manageriäiti muistavat valinnoillaan lähinnä pitää itsensä rahassa ja aineissa.
Alkaa monelle nyrkkeilyfilmillekin ominainen kuvaus, jossa tekopyhien tahtiin tanssivan marionetin täytyy ratkaista henkilökohtaisen halun ja velvoittavan verisiteen ristiriita. Keskeiseksi teemaksi nousee veljesten välinen kiinteä suhde, lojaalisuus ja sukulaisuus, jonka harmit lyövät kiilaa uranousulle.
Alistunut ilmestys
Miljöökuvaukseltaan realistisen oloinen, mutta lajityyppinsä kaavat toistava elokuva elää sivuroolien väkevistä näyttelijäsuorituksista. Itseään, toisiaan ja unelmiaan halvalla kauppaavien perheenjäsenten rinnalla tarinan varsinainen keskus Micky on oudon väsähtänyt ja haaveissaan arka näky.
Wahlbergia silmämääräisesti arvioimalla on hankala ymmärtää, kuinka tyttöystävänsä taakse tai kulmiensa alle mieluusti kätkeytyvästä heittopussista kehittyy kurinalaisuutta kysyvän lajin mestari. Vankilaan passitetussa Dickiessä on paljon enemmän periksiantamatonta jukuria pehmittämään ennalta voimakkaampaa vastustajaa ja iskemään suojauksesta lujaa. Micky on liian alistunut ilmestys antaakseen uskottavan kuvan kamppailijasta, jonka sisusta syntyi tosielämän myyttejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti