Winter´s Bone (2010)

Ohjaus: Debra Granik

★★★★☆

Debra Granikin elokuvan nuoressa päähenkilössä, jota Jennifer Lawrence hämmästyttävän intensiivisesti esittää, on kylmäpäisyyttä, jota mukavuudenhaluisella keskiluokalla on vähän tai ei ollenkaan. Pelottomuutta katsoa pahaa silmiin, suojella omiaan ja taistella oikeuksiensa puolesta. 17-vuotias Ree tietää olevansa vaarassa, muttei lannistu, vaan kääntää vaikeuden voimaksi. Tytön tarina huumekauppaan sotkeutuneen isänsä jäljittämisestä ei lavertele valheellista sankaruutta, vaan pui käytännön sanelemaa sisukkuutta.

Ozark-ylängön perukoille Amerikan keskilänteen sijoittuvan teoksen ankea miljöö, westerneistä tuttu etsimisen teema ja rikosfilmeistä perua oleva äkkiarvaamaton väkivalta (tai sen uhka) risteyttävät John Boormania, John Fordia ja Coenin veljeksiä piinaavasti tihenevään realismiin. Kylmä ja kova maa, eristäytyneenä elävä yhteisö ja sen armottoman sisäisinä säilyvät jännitteet luovat juurevan taustan perheen pelastamisesta kertovalle yksinkertaiselle juonelle, jossa ei ole mitään ylimääräistä.

Sen jälkeen kun nuoremmista sisaruksistaan ja huonokuntoisesta äidistään huolehtiva Ree saa kuulla, että hänen isänsä on kadonnut vankilalomalta tietymättömiin ja perhettä uhkaa häätö kotitalosta, hän ilmoittaa paikalliselle seriffille kaivavansa isänsä kolostaan. Kunniasanalla.

Takapajuisen kylän kyräilevää ilmapiiriä lävistävä aggressiivinen yksituumaisuus tukkii suut ja varoittaa tyttöä sotkeutumasta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Pimenevässä illassa jumalan selän takana maiseman kolkko hiljaisuus mittaa sydämenlyönneille pulssia hyytävän pahaenteisenä.

Winter´s Bone (2010) sai ensi-iltansa Sundancen filmifestivaaleilla ja joku ehkä muistaa, että kirjoitin elokuvasta jo lyhyesti Rakkautta ja anarkiaa -juhlien alla. Ennustin sen tuntemattomalle nuorelle naistähdelle läpimurtoa suuren yleisön tietoisuuteen. Niin kävikin.

Elokuvan vahvuus on ehdottoman aidossa, kompromisseja kaihtavassa luokka- ja yhteisökuvituksessa, jonka repiviä ristiriitoja ohjaaja Granik vaikuttaa todella ymmärtävän. Vastikään parhaan elokuvan ja naispääosan akatemiaehdokkuudet saanut teos osoittaa riippumattoman amerikkalaiselokuvan voivan ylittää indie-määrittelyjensä rajat, jotka ovatkin keinotekoisia lokerointeja asiaansa uskovalle taiteelle.