Ohjaus: Laurent Cantet
★★★☆☆
Tällä viikolla saa ensi-iltansa kaksi rikkaan lännen ja köyhän etelän väliseen riistosuhteeseen paneutuvaa elokuvaa, eikä tarvitse pitkään arvuutella, tuleeko arvopohjaltaan vankempi teoksista Ranskasta vai Amerikan Yhdysvalloista.
Edward Zwickin Blood Diamond - veritimantti (2006) kertoo Sierra Leonen sisällisodassa aarretta metsästävästä valkoisesta palkkasotilaasta, joka suoristuu mutkitta mustan perheen pelastajaksi ja itsensä uhraavaksi marttyyriksi amerikkalaisen naisjournalistin kyynelkanavoittamana.
Ripittäviä pelastustarinoita on helppo myydä meheviä sensaatioita kaipaavilla markkinoilla, mutta kenties oleellisempaa olisi miettiä pohjoisen pallonpuoliskon ehdoilla luodun globaalin talousjärjestelmän aiheuttamia kipupisteitä.
Kolmansien maiden vaikeudet vakiinnuttaa toimiva kansanvaltainen järjestelmä nähdään viihdeteollisuudessa holhoavasti tai peräti rikollisesti rodullisena kysymyksenä, eikä suinkaan muun muassa siirtomaahallinnon sekasortoisena seurauksena tai maailmanpoliittisena ongelmana.
Hollywoodin härskiyden vastapainoksi suomalainen yleisö saa onneksi katsottavakseen Laurent Cantet'n kolmannen ohjaustyön, jossa äveriäiden kapitalistien kylmää ahneutta ei kaunistella hetkelliseksi hedonismiksi vaan sitä käsitellään muukalaisten avuttomuutta häikäilemättömästi hyödyntävänä modernina orjuuttamisena.
1970-luvun Haiti ja rannat
Kohti etelää (2005) on sisällöltään puhutteleva elokuva ennen kaikkea siksi, että se pakottaa puntaroimaan kaikille tuttua asiaa uudenlaisesta näkökulmasta.
Meillä Suomessa sen sukupuoliasetelma on ehkä vieraampi kuin joissakin muissa läntisissä teollisuusmaissa, mutta täälläkin filmin luulisi löytävän kaikupohjaa etenkin Kauko-Idästä kantautuvien surullisenkuuluisien skandaalien seurauksena.
Niissä tavallisiksi luullut yksinäiset miehet ovat käyttäneet hyväkseen kaduilta paikantamiansa nuoria tai jopa lapsia.
Teos sijoittuu Väli-Amerikan liepeillä sijaitsevaan Haitiin 1970-luvun lopulle, jossa pohjoisamerikkalaiset naisturistit viettävät lomapäiviään vitivalkoista hiekkaa tulvivilla rannoilla kylmiä drinkkejä nautiskellen ja menetettyä nuoruuttaan kaipaillen. Ikääntyneiden rouvien lokoisten matkojen todellisena tarkoituksena on ostaa rahalla rakkautta hienostohotellin edustalle päästetyiltä mustilta nuorukaisilta.
Filmin päähenkilöiksi kiteytyvät lomakohteessa toistuvasti viihtyvä viisikymppinen hienostorouva, tätä kymmenen vuotta nuorempi avioliitossaan epäonnistunut nainen ja heidän kummankin kiinnostuksen kohteeksi päätyvä sutjakka haitilaismies.
Seksiturismi allegoriana
Laurent Cantet'n ohjaustyö käsittelee siis pintatasoltaan seksiturismia, josta väärillä valinnoilla valmistaisi helposti paljaalla pinnalla ja ihon iloilla keikaroivaa pehmopornoa.
Kihelmöivän rakastelun sijasta filmi keskittyykin keskushenkilöiden mielenliikkeisiin, kun he henkisesti paljaina kertovat tunnustuksia toisilleen ja suoraan kameralle.
Niissä paljastuu hehkeän nuoruutensa kadottaneiden naisten epävarmuus itsestään, mitä he ovat ajautuneet paikkaamaan seteleillä maksettavilla onnen hetkillä.
Mitä pidemmälle teos etenee sitä selvemmin elokuvan allegoria läntisen kulutusyhteiskunnan suhteesta siitä riippuvaiseen kehitysmaahan nousee esiin. Rutiköyhän maan pelon ilmapiiri havahduttaa katsojat hilpeistä rantatunnelmista välittömästi, kun kamera poimii kuviinsa ankean realistisia kohtauksia luksushotellin muurien takaa pölyisiltä kaduilta ja peltirakennuksista.
Äkillisen väkivallan ja sorron kohteeksi saattaa joutua kuka tahansa, paitsi taksikyydillä suoraan lentokoneesta hotellialueelle vietävä valkoinen turisti.
Kohteita, eivät ihmisiä
Filmin kiehtovimmissa kohtauksissa ohjaaja Cantet osoittaa puistatuksensa päähenkilöiden arvomaailmaan, jossa rikkaan eliitin edustaja toruu ystävätärtään toimivan järjestelmän horjuttamisesta. Hänen kyyninen piittaamattomuutensa ei ole silti yhtään ylevämpää kuin tunteensa peliin laittaneen naisen harhainen emotionaalisuus, joka on saanut tämän uskomaan omaan kaikkivoipaisuuteensa.
Viime kädessä mustat seksiobjektit edustavat kummallekin omien tyydyttämättömien tarpeiden poistajia esteettömässä ympäristössä, eivätkä suinkaan tasavertaisia ihmisiä yhdenveroisine oikeuksineen.
Laurent Cantet'n mukaan pohjoinen pallonpiiri ei ole edennyt orjuutta ylläpitäneiltä plantaasiviljelmiltä viereisiä hiekkarantoja kauemmaksi.
Ripittäviä pelastustarinoita on helppo myydä meheviä sensaatioita kaipaavilla markkinoilla, mutta kenties oleellisempaa olisi miettiä pohjoisen pallonpuoliskon ehdoilla luodun globaalin talousjärjestelmän aiheuttamia kipupisteitä.
Kolmansien maiden vaikeudet vakiinnuttaa toimiva kansanvaltainen järjestelmä nähdään viihdeteollisuudessa holhoavasti tai peräti rikollisesti rodullisena kysymyksenä, eikä suinkaan muun muassa siirtomaahallinnon sekasortoisena seurauksena tai maailmanpoliittisena ongelmana.
Hollywoodin härskiyden vastapainoksi suomalainen yleisö saa onneksi katsottavakseen Laurent Cantet'n kolmannen ohjaustyön, jossa äveriäiden kapitalistien kylmää ahneutta ei kaunistella hetkelliseksi hedonismiksi vaan sitä käsitellään muukalaisten avuttomuutta häikäilemättömästi hyödyntävänä modernina orjuuttamisena.
1970-luvun Haiti ja rannat
Kohti etelää (2005) on sisällöltään puhutteleva elokuva ennen kaikkea siksi, että se pakottaa puntaroimaan kaikille tuttua asiaa uudenlaisesta näkökulmasta.
Meillä Suomessa sen sukupuoliasetelma on ehkä vieraampi kuin joissakin muissa läntisissä teollisuusmaissa, mutta täälläkin filmin luulisi löytävän kaikupohjaa etenkin Kauko-Idästä kantautuvien surullisenkuuluisien skandaalien seurauksena.
Niissä tavallisiksi luullut yksinäiset miehet ovat käyttäneet hyväkseen kaduilta paikantamiansa nuoria tai jopa lapsia.
Teos sijoittuu Väli-Amerikan liepeillä sijaitsevaan Haitiin 1970-luvun lopulle, jossa pohjoisamerikkalaiset naisturistit viettävät lomapäiviään vitivalkoista hiekkaa tulvivilla rannoilla kylmiä drinkkejä nautiskellen ja menetettyä nuoruuttaan kaipaillen. Ikääntyneiden rouvien lokoisten matkojen todellisena tarkoituksena on ostaa rahalla rakkautta hienostohotellin edustalle päästetyiltä mustilta nuorukaisilta.
Filmin päähenkilöiksi kiteytyvät lomakohteessa toistuvasti viihtyvä viisikymppinen hienostorouva, tätä kymmenen vuotta nuorempi avioliitossaan epäonnistunut nainen ja heidän kummankin kiinnostuksen kohteeksi päätyvä sutjakka haitilaismies.
Seksiturismi allegoriana
Laurent Cantet'n ohjaustyö käsittelee siis pintatasoltaan seksiturismia, josta väärillä valinnoilla valmistaisi helposti paljaalla pinnalla ja ihon iloilla keikaroivaa pehmopornoa.
Kihelmöivän rakastelun sijasta filmi keskittyykin keskushenkilöiden mielenliikkeisiin, kun he henkisesti paljaina kertovat tunnustuksia toisilleen ja suoraan kameralle.
Niissä paljastuu hehkeän nuoruutensa kadottaneiden naisten epävarmuus itsestään, mitä he ovat ajautuneet paikkaamaan seteleillä maksettavilla onnen hetkillä.
Mitä pidemmälle teos etenee sitä selvemmin elokuvan allegoria läntisen kulutusyhteiskunnan suhteesta siitä riippuvaiseen kehitysmaahan nousee esiin. Rutiköyhän maan pelon ilmapiiri havahduttaa katsojat hilpeistä rantatunnelmista välittömästi, kun kamera poimii kuviinsa ankean realistisia kohtauksia luksushotellin muurien takaa pölyisiltä kaduilta ja peltirakennuksista.
Äkillisen väkivallan ja sorron kohteeksi saattaa joutua kuka tahansa, paitsi taksikyydillä suoraan lentokoneesta hotellialueelle vietävä valkoinen turisti.
Kohteita, eivät ihmisiä
Filmin kiehtovimmissa kohtauksissa ohjaaja Cantet osoittaa puistatuksensa päähenkilöiden arvomaailmaan, jossa rikkaan eliitin edustaja toruu ystävätärtään toimivan järjestelmän horjuttamisesta. Hänen kyyninen piittaamattomuutensa ei ole silti yhtään ylevämpää kuin tunteensa peliin laittaneen naisen harhainen emotionaalisuus, joka on saanut tämän uskomaan omaan kaikkivoipaisuuteensa.
Viime kädessä mustat seksiobjektit edustavat kummallekin omien tyydyttämättömien tarpeiden poistajia esteettömässä ympäristössä, eivätkä suinkaan tasavertaisia ihmisiä yhdenveroisine oikeuksineen.
Laurent Cantet'n mukaan pohjoinen pallonpiiri ei ole edennyt orjuutta ylläpitäneiltä plantaasiviljelmiltä viereisiä hiekkarantoja kauemmaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti