Kuin kuvastimessa (1961)

Ohjaus: Ingmar Bergman

★★★☆☆ 

Viime vuonna 89-vuotiaana menehtynyt Ingmar Bergman oli maailmankuulu ohjaaja jo 1960-luvun alussa, neljäkymmentävuotiaana. 

Ohjaajan ensimmäiset teokset olivat ilmestyneet 1940-luvun puolivälissä. Hän halusi alunperin kirjailijaksi ja rakasti yli kaiken teatteria, joten hänen elokuvissaankin nämä muiden taiteenlajien juonteet näkyvät voimakkaina, joissakin aivan liikaa. Bergmanin lahjakkuutta myös kuvantekijänä tuskin kukaan silti kiistää.

YleTeeman Bergman-sarja jatkuu parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-patsaalla palkitulla teoksella, jonka keskiössä ovat jälleen kerran neuroottiset perhesuhteet. Teoksen vakuuttavin anti on sen symbolinen taso. Tapahtumat sijoittuvat ohjaajan kotisaarelle Fårölle, missä vapautta on periaatteessa rajattomasti, muttei käytännössä oikeastaan ollenkaan.

Teoksen henkilöitä ovat kirjailijaisä, tämän kaksi lasta ja tyttären aviomies. Muutaman ohikiitävän kesäisen tunnin aikana he puivat suhteitaan, menneisyyttään ja nykyisyyttään, paljastaen sieluaan ja lihaansa polttavien ongelmien lähteitä.

Puhetta elokuvassa on tarkoituksella runsaasti, mutta ihmisten todelliset kohtaamiset ovat silti vaarassa jäädä ohuiksi. Paikoin ekspressionistisia sävyjä saavissa otoksissa henkilöt lähestyvät epätodellista, koska he ovat lopullisen romahduksen partaalla.

Kun seksuaaliset ja psykologiset jännitteet viimein purkautuvat haaksirikkoutuneessa laivassa, ei katsojalle tarvitse sen suuremmin selittää turhautuneiden ihmisten henkistä tilaa. Bergmanin henkilöt ovat tunteidensa, sairauksiensa ja ahdistumisensa vankeja. Avainta vapautumiseen ja elämän ymmärtämiseen haetaan Jumalalta, joka ohjaajan uuden avio-onnen huumassa löytyy rakkaudesta.

Vaikkei teos missään vaiheessa nimeä tyttären mielisairautta, tuntuu sen kuvaus silti paikoin vanhentuneelta. Kuin kuvastimessa (1961) sisältää kaikki bergmanilaiset teemat puolessatoista tunnissa, mutta niiden kehittely ei yllä ohjaajan parhaiden teosten tasolle.