perjantai 14. helmikuuta 2014

Nyt tai ei koskaan (2007)

Ohjaus: Rob Reiner
★★☆☆☆
Monelle sinänsä tyhjänpäiväiselle elokuvalle haluaa antaa sympatiatähden siitä, että ne suoristavat viihdeteollisuuden pahinta vääristymää eli julkeaa ikärasismia. Vetreät vanhukset halutaan nykyään istuttaa keinutuoleihinsa, vaikka heidän vireänä pitämiselleen luulisi löytyvän paljonkin päteviä perusteluja.

Suurille ikäluokille kertyneestä varallisuudesta lohkeaisi varmasti nykyistä suurempi siivu vapaa-aikaa täyttävälle elokuvateollisuudelle ja sen pohjattomalle kassalle, jos vain hoksattaisiin valmistaa tarpeeksi laadukasta ajanvietettä elämyksiä kaipaaville seniorikansalaisille. Nyt valkokankaiden tarjonnasta siivotonta kieltä, roikkuvia housuja ja paukkuvia aseita sisältävät nuorisoelokuvat vievät leijonanosan.

Onneksi Hollywood toisinaan yllättää. Rob Reinerin komedian päärooleissa esiintyy kaksi 70-vuotiasta vaaria, eikä siitä ole varattu ainuttakaan repliikkiä alle kolmekymmentävuotiaille. Kun televisiosarjan "Läskipäänä" tutuksi tullut ohjaaja on jo itsekin ylittänyt kuudenkympin rajapyykin, voi aiheellisesti puhua vanhuselokuvasta.

Nuorekkaat vaarit

Totta kai, kun papparaiset paljastuvat nuorekkuudestaan tavaramerkin tehneiksiJack Nicholsoniksi ja Morgan Freemaniksi, muuttuu senioriasetelma kerralla kaupallisesti hyväksyttävämmäksi. Velmu Jack näyttelee aina irvistelevää ja kiivaasti ärjähtelevää itseään, kun taas lempeämmän Freemanin siviiliminän reiät korvanlehdissä näkyvät paljastavasti.

Tavallisista vanhuksista nämä karismaattiset veijarit eivät käy hetkeäkään, vaikka heitä kuinka aseteltaisiin harmaiden autokorjaamoiden tai sairaalavuoteiden kulisseihin.

Nyt tai ei koskaan (2007) antaa kahdelle suomalaiselle elokuvantekijälle aihetta tekijänoikeusloukkausta puivaan oikeusjuttuun tai ainakin ylpeilyyn. Justin Zackhamin kirjoittama tarina kahden syöpää sairastavan terminaalipotilaan viimeisestä irtiotosta ennen kuolemaa toistaa Hannu Tuomaisen ja Atro Lahtelanideoimaa elokuvaa Menolippu Mombasaan (2002) sen verran uskollisesti, että kehotan heitä kääntymään lakimiesten puoleen.

Elokuvien näkyvin ero on parantumattomasti sairaiden matkailijoiden ikä, sillä Mombasassa karkulaiset ovat vasta aikuisuuden kynnyksellä.

Rob Reinerin tehtävä on näin ollen paljon helpompi kuin ohjaaja Tuomaisella, joka joutuu kaupallisissa paineissa liian vaativaan tasapainoiluun traagista murhetta ja valheellista hyvää mieltä sisältävillä elementeillä. Suuri yleisö pystyy hyväksymään elämän ehtoopuolelle ehtineiden aikamiesten menehtymisen surullisena realiteettina ilman mahdottomia imelyyksiä, koska iäkkäät herrat ovat saaneet sentään nauttia elämän annista pitkään.

Silti Reinerin vaarit listaavat potilasvuoteillaan asioita, jotka vielä välttämättä pitää nähdä ja kokea. He pääsevät matkaan itsekeskeisen yritysjohtajan rahoilla, jotka antavat perheelliselle automekaanikolle mahdollisuuden ainutlaatuiseen hyppyyn tuntemattomaan.

Raha ratkaisee

Keskeisen teemansa ja sanomansa jo suomenkielisellä nimekkeellään ilmaiseva komedia ansaitsee tunnustusta arkisesta alkupuoliskostaan, jossa vietetään runsaasti aikaa syöpäpotilaiden persooniin ja heidän sairautensa oireisiin tutustuessa. Päätähdet antavat ikänsä näkyä peittelemättömissä kasvokuvissa, joissa ei turhia koreilla.

Se mikä näissä amerikkalaisissa opetuskomedioissa eniten kiukuttaa on niiden suhtautuminen kerskakuluttamiseen. Rahaa polttavilla papoilla on sitä hauskempaa, mitä paksummilla setelinipuilla he pääsevät leveilemään unelmiaan toteuttaessaan. Elokuvan viestiä joutuukin puntaroimaan rihkamasuodattimet asennettuina, kun päähenkilöt ajavat romurallia Mustangit allaan yksityisellä stadionilla ja safarimatkailevat Afrikan aavikolla auringonlaskua ihaillen.

Kun vaurauden ihannoinnin päälle kietaistaan lopulta viisaus lähimmäisten ihmisten tuomasta oikeasta onnellisuudesta ja rikkauksien merkityksettömyydestä, ollaan amerikkalaisen kaksinaismoraalin alkulähteellä.

Miehisen toveruuden lämpimänä kuvauksena ja kahden näyttelijäveteraanin näytöksenä Rob Reinerin hävytöntä huumoria välttelevää elokuvaa voi silti suositella vähätellylle markkinasegmentille suunnattuna kertakäyttöviihteenä. Se kehottaa kellon ympäri puurtavia jääräpäitä avartamaan katsettaan maailman moninaiselle kauneudelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti