Ohjaus: Michael Moore
★★☆☆☆
Michael Moore onnistuu dokumenteissaan siinä, missä monet häntä huomattavasti kyvykkäämmät filmintekijät voivat vain haaveilla, nimittäin huomion herättämisessä ja keskustelun avaamisessa.
Bowling for Columbine (2002) ja Fahrenheit 9/11 (2004) palkittiin uuden ja vanhan mantereen seuratuimmilla elokuvajuhlilla, minkä lisäksi ne keräsivät valtavat yleisöjoukot teattereihin katsomaan poliittista dokumenttielokuvaa. Hänen uusin filminsä olisi tuskin voinut tulla otollisemmalla hetkellä nyt kun Suomessa selvitellään julkisen terveydenhuollon palkkauksellisia epäkohtia.
Ongelmaksi tiivistyivät jo varhain Mooren käyttämät keinot, joihin lukeutuvat ne samat mielen manipuloinnin menettelyt kuin hänen kritisoimillaan poliitikoilla, valtion virkamiehillä ja suuryritysten kolportööreillä on käytössään.
Ohjaaja rikkoo myös dokumentin kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan näytettävien asioiden on oltava totuudellisia niin pitkälle kuin mahdollista. On eri asia vedota vakaumuksiinsa kuin suoranaisiin valheisiin, joista Moore on jo useasti käräytetty. Yhtä inhottavia ovat hänen vääristelynsä, katteettomat yhteenvetonsa, haastattelulausuntojen irrottamiset asiayhteyksistään ja viime kädessä ohjaajan omat ääneen lausumattomat motiivinsa.
Kaikkia temppuja voi ohjaajan mukaan hyödyntää, kunhan on oikealla asialla.
Omaa lääkettä
Harmittoman kadunmiehen naamiolla miljoonabisneksen itsensä ympärille kehitelleen kaupparatsun populistisia kärjistyksiä on joka tapauksessa epäkiitollista katsoa, koska niiden osumatarkkuus vaihtelee suuresti. Silti ohjaaja tarttuu nolaamiensa ihmisten sanoihin pilkuntarkasti ja vääntelee niitä tarkoitushakuisesti. Siksi hänen uutta dokumenttielokuvaansa tekee mieli kurittaa miehen omilla lääkkeillä.
Sicko - aivan sairasta (2007) käynnistyy tilastotiedolla 50 miljoonasta Yhdysvaltojen kansalaisesta, joilla ei ole köyhyyteen jämähtäneinä lainkaan sairausvakuutusta. Moore väittää heidän kaikkien rukoilevan päivittäin, vaikka on todennäköistä, etteivät ainakaan kaikki terveet ateistit risti käsiään. Tällaista halpamaista hiusten halkomista olisi helppo jatkaa, ellei haluaisi välttää vajoamisen ohjaajan omalle tasolle.
Hänen räväkkyyteensä turtuneille ja pohjoismaalaisen terveydenhuollon piiriin kuuluville filmi tuntuu sangen vaisulta ja sen paljastukset itsestäänselviltä, vaikka se varmasti kotimaassaan aiheuttaakin paljon kaivattua polemiikkia.
Ongelmaksi tiivistyivät jo varhain Mooren käyttämät keinot, joihin lukeutuvat ne samat mielen manipuloinnin menettelyt kuin hänen kritisoimillaan poliitikoilla, valtion virkamiehillä ja suuryritysten kolportööreillä on käytössään.
Ohjaaja rikkoo myös dokumentin kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan näytettävien asioiden on oltava totuudellisia niin pitkälle kuin mahdollista. On eri asia vedota vakaumuksiinsa kuin suoranaisiin valheisiin, joista Moore on jo useasti käräytetty. Yhtä inhottavia ovat hänen vääristelynsä, katteettomat yhteenvetonsa, haastattelulausuntojen irrottamiset asiayhteyksistään ja viime kädessä ohjaajan omat ääneen lausumattomat motiivinsa.
Kaikkia temppuja voi ohjaajan mukaan hyödyntää, kunhan on oikealla asialla.
Omaa lääkettä
Harmittoman kadunmiehen naamiolla miljoonabisneksen itsensä ympärille kehitelleen kaupparatsun populistisia kärjistyksiä on joka tapauksessa epäkiitollista katsoa, koska niiden osumatarkkuus vaihtelee suuresti. Silti ohjaaja tarttuu nolaamiensa ihmisten sanoihin pilkuntarkasti ja vääntelee niitä tarkoitushakuisesti. Siksi hänen uutta dokumenttielokuvaansa tekee mieli kurittaa miehen omilla lääkkeillä.
Sicko - aivan sairasta (2007) käynnistyy tilastotiedolla 50 miljoonasta Yhdysvaltojen kansalaisesta, joilla ei ole köyhyyteen jämähtäneinä lainkaan sairausvakuutusta. Moore väittää heidän kaikkien rukoilevan päivittäin, vaikka on todennäköistä, etteivät ainakaan kaikki terveet ateistit risti käsiään. Tällaista halpamaista hiusten halkomista olisi helppo jatkaa, ellei haluaisi välttää vajoamisen ohjaajan omalle tasolle.
Hänen räväkkyyteensä turtuneille ja pohjoismaalaisen terveydenhuollon piiriin kuuluville filmi tuntuu sangen vaisulta ja sen paljastukset itsestäänselviltä, vaikka se varmasti kotimaassaan aiheuttaakin paljon kaivattua polemiikkia.
Amerikkalaisten näkökulmasta tarkasteltuna Mooren yksinkertaistukset yksityisellä rahalla maksettavan hyvinvoinnin haitoista ja julkisen hoitotakuun eduista palvelevat sarkastisina piikkeinä inhimillisemmän yhteiskunnan puolesta.
Vertailua mantereen molemmin puolin
Kanadasta Moore paikantaa konservatiiviksi tunnustautuvan miehen ja omia sukulaisiaan, Iso-Britanniasta valtion leivissä työskentelevän lääkärin ja Ranskasta yhdysvaltalaisia emigrantteja, jotka vuorollaan kertovat julkisen terveydenhuollon käytännöistä. Kyse ei ole sosialistisesta kaappauksesta, tulosvastuuttomasta rahanhaaskuusta eikä kansalaisten holhoamisesta, vaan terveestä järjenkäytöstä, Moore opastaa oikeistosiiven jästipäitä.
Käyskennellessään taas kerran muka viattomana englantilaisen sairaalan käytävillä ohjaaja hersyttää mojovat naurut sekä katsojilta että potilailta tiedustellessaan synnytyksen, jalkaleikkauksen ja muun perushoidon olematonta hintaa. Kaikki on kuin paratiisissa.
Sietämättömimmillään ohjaaja on tarjotessaan taas itseään järjestelmän pettämien ihmisten pelastajaksi ja hyväntekijäksi. Tässä roolissa Mooresta kuoriutuu hävytön kansankosiskelija ja hurskastelija.
Filmin vetonaulaksi tarkoittamassaan jaksossa ohjaaja kärrää sairastuneiden sekalaisen joukon Kuubaan Guantanamon vankileirin edustalle, koska sinne lukituille tarjotaan Mooren mukaan kattavampaa hoitoa kuin mantereen porsaanreikiin pudotetuille.
Tällainen julkea laskelmointi kuuluu samaan sarjaan kuin Alzheimerin tautiin sairastuneen Charlton Hestonin nöyryyttäminen ja George W. Bushinlukihäiriöllä ilkamoiminen hänen aikaisemmissa filmeissään.
Puheenvuoro vain omille
Sicko edustaa yhtä härkäpäistä yhden äänen totuutta kuin Bowling for Columbine ja Fahrenheit 9/11 myös siinä, ettei puheenvuoroa anneta kuin omaa näkökantaa puolustaville tai vastapuolen typerimmille edustajille.
Michael Moore on tehnyt itsestään niin tunnetun ja häpeilemättömän herjaajan, ettei kukaan täysipäinen ihminen lähde keskustelemaan järkeviä hänen sensaationhakuisiin dokumentteihinsa.
Se on sääli, sillä aiheiltaan Mooren filmit ovat poikkeuksetta tähdellisiä ja ajankohtaisia.
Kanadasta Moore paikantaa konservatiiviksi tunnustautuvan miehen ja omia sukulaisiaan, Iso-Britanniasta valtion leivissä työskentelevän lääkärin ja Ranskasta yhdysvaltalaisia emigrantteja, jotka vuorollaan kertovat julkisen terveydenhuollon käytännöistä. Kyse ei ole sosialistisesta kaappauksesta, tulosvastuuttomasta rahanhaaskuusta eikä kansalaisten holhoamisesta, vaan terveestä järjenkäytöstä, Moore opastaa oikeistosiiven jästipäitä.
Käyskennellessään taas kerran muka viattomana englantilaisen sairaalan käytävillä ohjaaja hersyttää mojovat naurut sekä katsojilta että potilailta tiedustellessaan synnytyksen, jalkaleikkauksen ja muun perushoidon olematonta hintaa. Kaikki on kuin paratiisissa.
Sietämättömimmillään ohjaaja on tarjotessaan taas itseään järjestelmän pettämien ihmisten pelastajaksi ja hyväntekijäksi. Tässä roolissa Mooresta kuoriutuu hävytön kansankosiskelija ja hurskastelija.
Filmin vetonaulaksi tarkoittamassaan jaksossa ohjaaja kärrää sairastuneiden sekalaisen joukon Kuubaan Guantanamon vankileirin edustalle, koska sinne lukituille tarjotaan Mooren mukaan kattavampaa hoitoa kuin mantereen porsaanreikiin pudotetuille.
Tällainen julkea laskelmointi kuuluu samaan sarjaan kuin Alzheimerin tautiin sairastuneen Charlton Hestonin nöyryyttäminen ja George W. Bushinlukihäiriöllä ilkamoiminen hänen aikaisemmissa filmeissään.
Puheenvuoro vain omille
Sicko edustaa yhtä härkäpäistä yhden äänen totuutta kuin Bowling for Columbine ja Fahrenheit 9/11 myös siinä, ettei puheenvuoroa anneta kuin omaa näkökantaa puolustaville tai vastapuolen typerimmille edustajille.
Michael Moore on tehnyt itsestään niin tunnetun ja häpeilemättömän herjaajan, ettei kukaan täysipäinen ihminen lähde keskustelemaan järkeviä hänen sensaationhakuisiin dokumentteihinsa.
Se on sääli, sillä aiheiltaan Mooren filmit ovat poikkeuksetta tähdellisiä ja ajankohtaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti