torstai 27. helmikuuta 2014

The Visitor (2008)

Ohjaus: Thomas McCarthy
★★★☆☆ 
Laiton siirtolaisuus on kuulunut jo pitkään Yhdysvaltojen sisäpolitiikan keskeisiin kysymyksiin, mutta arviot laittomien siirtolaisten määrästä vaihtelevat noin seitsemästä miljoonasta aina kahteenkymmeneen, yleisimmän ollessa ykstoista. Viimeisimpien tutkimusten mukaan määrä on kuitenkin laskussa ja on jopa esitetty arvioita, että se puolittuisi seuraavien viiden vuoden aikana. Joidenkin tutkijoiden mielestä selitykseksi kelpaa maan yskähtelevä talous, mutta myös Bushin hallinnon koventuneeseen siirtolaispolitiikkaan on kiinnitetty huomiota.
Kahteen suuntaan vetävissä tavoitteissa toisessa ääripäässä on laittomien siirtolaisten kohteleminen rikollisina ja toisessa ainakin heidän jälkeläistensä tunnustaminen Yhdysvaltojen kansalaisiksi. Lisäväriä aiheeseen antaa yleisesti tiedetty fakta, että jotkin sikäläisistä teollisuudenhaaroista pyörivät täysin laittomien siirtolaisten halpatyövoimalla.
Ei mitään ilmaiseksi
Thomas McCarthyn toinen ohjaustyö alkaa keski-ikäisen professorimiehen nuupahtaneen arjen kuvauksella. Leskeksi jäänyt erakko-opettaja lähinnä laistaa vastuistaan ja nuokkuu työpaikallaan, kunnes kokousmatkallaan New Yorkissa löytää omistamastaan asunnosta tuntemattoman siirtolaispariskunnan, joka on elänyt huoneistossa jo usean kuukauden ajan.
Epämukava tuttavuus syvenee yhteisen harrastuksen kautta orastavaksi ystävyydeksi, kunnes syyrialainen mies pysäytetään sattumalta metrossa ja suljetaan vastaanottokeskukseen telkien taakse odottamaan ratkaisua oikeuteensa asua maassa, jossa hänen kotinsa on ollut jo vuosia.
Nopeasti käy selväksi, ettei kasvoton byrokratia anna kenellekään mitään ilmaiseksi, vaan juoksuttaa hätääntyneitä omaisia ja ystäviä luukulta toiselle antamatta siltikään järkeenkäypää palvelua. Oikeus tapahtuu varmasti, entä kohtuus?
Ohjaajan mukaan syy epäinhimilliseen kohteluun piilee terroristien hyökkäyksen aiheuttamassa kansallisessa sisäpoliittisessa suunnanmuutoksessa. Epähaluttu aines halutaan lakaista lattian alle jälkeäkään jättämättä, joten horisonttiin piirtyvä Vapauden patsas kuvastaa amerikkalaisen unelman paradoksia.
Vapauden paradoksi
Ilman ainuttakaan niminäyttelijää valmistettu The Visitor (2008) on kuitenkin sillä tavalla laskelmoitu elokuva, että se näyttää kuinka varakkaan valkoisen keskiluokan edustaja havahtuu vääryyden edessä oikeamieliseen toimintaan ja lunastaa laupiaan samarialaisen roolin itselleen. Teos ei valota lainkaan laittoman siirtolaisuuden Yhdysvalloille aiheuttamia ongelmia, vaan rakentaa maahanmuuttajista pyhimysmäisiä puurtajia.
Leskimiehen lähentyminen siirtolaismiehen äitiin voisi niinikään edustaa sietämätöntä romantisointia, ellei ohjaajan maltti ja tyylitaju estäisi häntä sortumasta mauttomuuksiin.
Sitä paitsi elokuvan sydän on paikallaan. Sukupuolten, ikäluokkien tai etnisten kansalaisuuksien välille vedetyt julman maailman rajat eivät saisi koskaan estää meitä kuuntelemasta lähimmäisiämme ja auttamasta heitä kulloistenkin kykyjemme mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti