torstai 20. helmikuuta 2014

Yön ritari (2008)

Ohjaus: Christopher Nolan
★★☆☆☆
Englantilaisen elokuvaohjaajan Christopher Nolanin nousu alansa huipulle on tapahtunut nopeasti. Ilmeisen lahjakkuuden lisäksi hänen ripeää läpimurtoaan ovat vauhdittaneet onnistuneet siirtymät älykkäiden marginaaliteosten ja perinteisempien valtavirtaelokuvien välillä. Nolania tuskin kukaan taaloja tuijottava Hollywood-tuottaja karsastaa liian taiteellisena outolintuna eikä häntä toisaalta väheksytä kulttuurieliitinkään joukoissa kuin korkeintaan silmiinpistävästä opportunismistaan.

Nolanin rikoselokuvat ovat verrattain pienimuotoisia, syvämietteisiä pakkomielteen kuvauksia ja niille ovat ominaisia runsaat kronologisen kerronnan katkaisevat koukerot. Lontoossa purkitettu mustavalkoinen debyytti The Following (1998) on toki puitteiltaan nuhjuinen halpis verrattuna Amerikassa kuvatun The Prestigen (2005) säihkyviin silmäkääntötemppuihin.

Suurten filmitähtien ja budjettien voimalla valmistetuissa viihdepaketeissa Nolan tyytyy tavanomaisempiin ratkaisuihin, mutta on kompromisseillaan hankkinut aseman, jossa hän pääsee itse latelemaan ehtoja unelmakaupungin tuottajaporhoille.

Nolanin ensimmäinen suuren luokan räiskyttely Batman Begins (2005) ei ole kaksinen fantasia kostonhimossa rypevän miljönäärin ahdistuksesta, mutta pakollinen jatko uskottiin kokonaan Nolanin veljesten käsiin aina käsikirjoitusta myöten.

Skenaarion tummanpuhuvuus palauttaa sarjan Tim Burtonin aikojen synkkyyteen, mutta yhtä johdonmukaista näkemystä taivaalla liihottavasta lepakkomiehestä myyttisiin jumaltarustoihin mieltyneet tekijät eivät kykene muodostamaan.

Demokratian avuttomuus

Edeltäjänsä lailla Yön ritari (2008) on ristiriitainen, saumoistaan ratkeileva ja reilusti ylipitkä sesonkituote. Nautittavimmillaan se on teoksen räyhähengen, runnellut kasvonsa maalilla peittävän Jokerin ympärille rakennetuissa tunnelmaltaan tiheissä jaksoissa. Niissä on sisäistetty mainiosti tällaisille populaarikertomuksille välttämätön tarve muokata sankarin vastustajasta varsinainen superroisto.

Suoranainen oivallus ja elokuvan keskeinen voima on liittää niinikään lapsuustraumoissaan kiehuvan Jokerin luonnevikaisuus läntisten demokratioiden avuttomuuteen puolustautua äärimmäiseltä terrorilta. Mitkään panssarit tai valvontamekanismit eivät kykene estämään sellaisia tihutöitä, joiden tekijät ovat valmiita menettämään kaiken niissä onnistuakseen.

Niinpä kaikista rikoslain ja alamaailman säännöistä sekä maallisesta omaisuudesta piittaamaton sirkuspelle pakottaa Gotham Cityn asukkaat vaivatta polvilleen, vaatien lasisen tornirakennuksen ylimpään kerrokseen kaikkivoipaisuuttaan märehtimään muuttanutta lepakkomiestä paljastamaan henkilöllisyytensä. Paine Batmanin arkiminän Bruce Waynen ympärillä kasvaa kuolinkellojen kilkattaessa yhä lähempänä miljonäärin korkeuksissa kimaltavaa kaupunkikartanoa.

Jokeri varastaa kohtaukset

Teoksen hauraalle tasapainolle Jokerin ylivertainen asema koituu kuitenkin ongelmalliseksi eivätkä trikoolentäjän vaisut kähinät riitä terästämään hänen hahmoaan uskottavaksi kilvoittelijaksi Gotham Cityn kuninkuudesta. Luvattoman laimean lepakkomiehen myytti kestäisi varmasti enemmän hänen tarkoitusperiensä kriittistä tarkastelua, vaikka se heti paljastaisikin viittasankarin narsismissaan piehtaroivaksi, tuskin vastustajastaan erottuvaksi yhteisön omalakiseksi ongelmakimpuksi.

Tätä vasten Nolanin turvautuminen kristillisen sijaiskärsijyyden kliseisiin vaikuttaa patavanhoilliselta hämäykseltä, jonka on tarkoitus ovelasti pyhittää turmeluksille alttiin yhteisön äkillinen havahtuminen tekemään vastarintaa kotipesäänsä tunkeutuneille mätämunille. Tästä syystä lopun laivajaksoon viritetyt pommit putoilevat suutareina tekijöiden syleihin.

Valkokangas jää hyödyntämättä

Kalseana legendana myös uusin Batman sisältää sangen yksitotisia toimintajaksoja, joista näkee, ettei Nolan liiku omalla maallaan. Ohjaaja sijoittaa toistuvasti kaiken toiminnan puhuvine päineen kuva-alan keskelle jättäen valkokankaan leveyssuunnan mahdollisuudet tyystin hyödyntämättä. Tämä kielii television taannuttavasta vaikutuksesta myös laatutietoisina tiedettyihin nykyohjaajiin.

Yön ritari saattaa silti nauttia tulevaisuudessa jonkinmoista kulttimainetta vain 28-vuotiaana menehtyneen Heath Ledgerin vimmaisen ja viimeiseksi jääneen roolisuorituksen vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti